Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mua ahdistaa ihan mitättömät pikkujutut.
16.07.2007 |
Mua alkaa aina ahdistaan ja hävettään ihan mitättömät asiat, kuten joku mitä on sanonu, mikä ei ookaan pitäny paikkaansa tai se, ettei oo heti tajunnu kaverin vihjettä, ettei kiinnosta olla yhteydessä tai huonosti menny tentti tai että oman lapsen nimeä haukutaan av:llä.
Oikeasti tiedän, ettei tollaisulla ole mitään väliä, mutta niin kauan kuin muistan, olen hävennyt ja ahdistunut tuollaisista pikkuasioista. En unohda niitä, mutta ne lakkaavat vaivaamasta vasta vuosien kuluttua.
Jos joskus vuosienkin kuluttua tapaan jonkun ihmisen, jonka edessä olen " häpäissyt itseni" (jota toinen ei edes muista, on tuskin edes huomannut koko asiaa), hävettää ja tuntuu kuin pitäisi selitellä asiaa.
Nuorena kävin puhumassa asiasta psykologin kanssa, mutta hän ei ymmärtänyt yhtään, missä vika oli, kun mulla oli ystäviä, hyvät suhteet vanhempiin, opiskelupaikka jne.
Muuten itsetuntoni on mielestäni ihan hyvä. Tiedän olevani hyvä, mutta siksipä juuri ihmetyttääkin, miten pikenet, oikeasti merkityksettömät seikat voivat hävettää niin kovasti, etten muuta voi ajatellakaan. Minä vain jään junnaamaan epäonnistumisiin (pieniin ja suuriin).
Onko muita, jotka ahdistuvat turhasta?
Kommentit (5)
poistaan osan ahdistuneisuudesta " aikuistumisen" myötä. Nuorethan voivat tehdä jopa itsemurhan jostakin suhteen loppumiseen liittyvästä nolosta asiasta, koska kokevat sen niin ahdistavana ja hirveänä asiana. Aikuisena tajuaa, että ei elämä siihen lopu ja nuorten itsemurhat ovat niin turhia. Elämästä pitäisi oppia nauttimaan, ja tietoisesti yrittää siirtää ikävät asiat sivuun, syrjään ja pois mielestä. Ja samalla välttää ihmisiä, joiden seurassa ahdistut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on vaikka tullut sanottua työkavereille jotain hassusti asia voi vaivata päiviä ja tulla vielä kuukausienkin päästä mieleen. ja aiheuttaa ahdistuksen. Ärsyttää olla tällainen.
Saatan vieläkin miettiä jotain tyyliin yläasteaikaista tilannetta, jossa toimin mielestäni jotenkin nolosti. Kukaan muu tuskin noita tilanteita muistaa, mutta minua ne vaivaavat vieläkin mieleen tullessaan.
Ja jottei kukaan nyt kuvittelisi, että elämäni on pelkkää menneen märehtimistä, niin sanottakoon, että en todellakaan noita asioita mieti jatkuvasti, vaan aina välillä ne vain pulpahtavat esiin jostain mielen sopukoista ja nolottavat edelleen...
helpottaa jotenkin.
Ja aikuistumisen en enää usko asiaani auttavan, olen nyt lähes neljänkymmenen.
AP
Alue: Aihe vapaa
en ole muuta keksinyt kuin, että olen perfektionisti ja pelkään tekeväni väärin ja muut pääsevät sanomaan.