Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ja millä hinnalla erota?
11.10.2008 |
Ja hinnalla en tarkoita mitään rahallista, vaan lähinnä sivuvaikutuksia ja jälkiseurauksia ja vaikutuksia kaikkeen elämään.
Olemme olleet kymmenisen vuotta naimisissa, pari lasta, esikoislapsemme kuoli kätkytkuoleman, kuopustyttömme kohta viisivuotias. Vähän ennen kuopuksen syntymää ja raskaana ollessani tapahtui kaikenlaista ikävää elämässämme, toinen läheisen kuolema, sairautta, taloudellisia ongelmia ja muita vaikeuksia, jotka ehkä kasvattavat jotkut aviopuolisot yhteen, mutta meille kävi toisin. Kaikkien vaikeuksia aikana ja etenkin niiden nyt ollessa taaksejäänyttä elämää kävi selväksi, että olemme pohjimmiltamme hyvin erilaisia ihmisiä, ja että meillä ei oikeastaan ole kovin paljon yhteistä. Tyttäremme oli monella tapaa ja ehkä elämäntilanteenkin vaistoten "vaativa" ja temperamenttinen lapsi, nukkui huonosti ja valvotti meitä ensimmäiset kolme vuotta. Molempien omat vanhemmat asuvat kaukana, joten meillä ei koskaan ole ollut arjessa juuri apua, eikä juuri koskaan esim. lapsenvahtia tai yhteistä aikaa.
Kolmisen vuotta sitten alkoi olla selvää, että suhde voi todella huonosti, ja raahasin miehen parisuhdeterapiaan pariinkin eri otteeseen. Siitä ei mainittavasti ollut apua, ensimmäinen "erä" ehkä auttoi joksikin aikaa, mutta kun lähtökohta on se, että me olemme todella erilaisia ihmisiä, niin kovasta yrityksestä huolimatta homma ei vain toiminut. Nyt n. puolisentoista vuotta olen tiennyt, että tästä ei vain tule mitään. Meillä ei ole minkäänlaista yhteistä elämää, mun puolelta ei enää haluakaan, mulla on tunne, että olen yrittänyt kaikkeni viimeisten viiden vuoden aikana, mutta mikään ei riitä. Seksiä tai muuta läheisyyttä ei ole ollut vuoteen, ja siitäkään ei puhuta, niinkuin ei mistään muistakaan suhteen ongelmista. Pari kertaa olen ottanut eroamisen tapetille ja ehdottanut asiallisesti, että erotaan, koska tällä tavoin tuhlaamme elämäämme kummatkin. Mies kieltäytyy ehdottomasti ajattelemasta tai keskustelemasta asiasta asiallisesti, kuulemma siinä tilanteessa riidellään asianajajien kanssa niin lapsesta kuin tavarastakin. Annoin hänelle puolisen vuotta aikaa kypsytellä ajatusta ja otin asian uudestaan puheeksi, täsmälleen samalla lopputuloksella. Kävimme vielä parisuhdeterapeutillakin keskustelemassa asiasta mun vaatimuksestani, ilman mitään apua. Mies kieltätyy ajattelemasta asiaa. Muuten arkemme rullaa ihan ylinormaalisti, emme koskaan riitele ja asiat sujuvat ihan hyvin, mutta meillä ei ole minkäälaista yhteistä elämää eikä puhuttavaa. Muuten arki rullaa ihan ylinormaalisti, emmekä koskaan riitele, mutta emme puhukaan mitään. Mies tulee perheestä, jossa tällainen vaikeneminen on normaalia, minä taas aivan toisenlaisesta perheestä ja olen luonteeltani hyvin avoin ja sosiaalinen.
Koen tilanteen tosi ahdistavana ja masentavana, ja koko elämästä alkaa olla vitsi pois eikä mikään tunnu enää miltään. Lapsen takia olen ajatellut, että riitainen avioero ja yhteistyöhon kykenemättömät vanhemmat ovat pahinta mitä voi olla, mutta nyt mietityttää koska huomaan tosiaan oman jaksamiseni ja mielialani olevan aika kriittisessä pisteessä. Mitä olette mieltä, onko riitainen avioero parempi kuin oma pystyynkuoleminen?
Kommentit (10)
ennenkuin kokeilee... joo.
Voitko 10-20 vuoden päästä olla tyytyväinen uhraukseesi, jos lapsen vuoksi jatkat yhteiselämää tunnekylmässä "kaverisuhteessa" itse näivettyen?
En usko, että tyttäresi sinua aikuisena kiittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kaikki maailman ekspertit rummuttavat joka paikassa, että riitaisa avioero on pahinta lapselle ja mua kauhistuttaa ajatus riidellä esim. lapsen huoltajuudesta miehen kanssa, tai alkaa harrastaa mitään 50/50-ratkaisuja, joissa lapsi asuu käytännössä matkalaukussa.
Mies on juuri sitä sorttia, joka ei puhu eikä pukahdva vapaaehtoisesti mistään, mutta tuntiessaan tulevansa loukatuksu on jotenkin "kostonhimoinen" ja pitkävihainenkin. Rakastaa lastamme yli kaiken hänkin, mutta kieltäytyy näkemästä tai ajattelemasta, miten riita vaikuttaa lapseen.
Ahdistava tilanne.
ap
siis ihan oikeasti :)
Pistät tuo mitä selitit alussa ja sen lisäkse ehdotuksesi eroon ja lapsen huoltajuuteen.
Jos mies ei OSAA keskustella ja on perhehistorialtaankin tuollainen,niin ehkä sisäistäisi asian lukemalla paremmin??
Yritin muutamaan otteeseen aikaisemmin kun yritin vielä saada suhteen toimimaan, ilman MITÄÄN vaikutuksta. Mies kyllä sanoo ymmärtävänsä jne, mutta eihän toista voi mitenkään muuttaa.
Ennenkuin ensimmäisen kerran puhuimme erosta, kirjoitin hänelle pitkän mailin silloinkin. Vastauksena oli todella ahdistava, täynnä valeita ja uhkailuja oleva kiukkuinen maili. Ja puhumalla ei tilanne paremmaksi muuttunut.
ap
Rakkautta on... rakkautta on vielä paljon, mutta... jos mies ei pysty olemaan uskollinen, niin ei sitten liittoa kannata jatkaa. Mulle avioliitto tarkoittaa sitä, että on vain se yksi kumppani. Mieheni ymmärtää ja me eroamme sovussa (koskaanhan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo...). Eroamme nyt juuri siksi, ettei meille tulisi "jääkautta". Eroamme, ennenkuin olemme katkeria, pettyneitä ja vihaisia. Nyt me pystymme tämän hoitamaan "sivistyneesti". Jos vielä yrittäisimme ja mies taas narahtaisi muista naisista, niin sivistyneisyys voisi olla aika kaukana.
Meillä yksi yhteinen lapsi... ihan vauva vielä (oikeasti kai kuuluisi sanoa kyllä taapero, mutta äidin vauva kuitenkin). Mieheni on ollut loistava isä ja tahdon hänen olevan sitä jatkossakin... ehdottomasti.
Vaan nyt se asia... Lapsi vaistoaa asioita herkästi, vaikkei suoranaisesti tajuaisi teidän suhteenne tilaa, niin hän aistii kotona olevan kireän ilmapiirin. Lapsi saattaa syyttää siitä jopa itseään... Lisäksi, lapset ottavat parisuhteen mallin kotoaan... Annatteko nyt lapsellenne sen oikean mallin? Minä ainakin ajattelen asian niin, että en todellakaan tahdo opettaa lapselleni, että on ihan ok huidella vieraissa...
Ehkä miehesi on vielä jossain torjuntavaiheessa. Hän ei halua uskoa, että ero olisi parempi ratkaisu, koska tutussa ja turvallisessa on helpompi pysytellä kuin aloittaa elämän rakentaminen ihan alusta...
Yritä vielä puhua hänelle, jos vaikka auttaisi. Ellei auta, sinun on kuitenkin rakastettava nyt itseäsi ja lastasi ja ajateltava teidän etua. Ehkä onnellinen eronnut äiti on parempi kuin onneton ehjä koti? Ehkä... tämähän on jokaisen oma asia... Kukapa minä olen ketään neuvomaan, enpä onnistunut pitämään omaakaan liittoani kasassa, vaikka uskoin ihan todella tämän kestävän kuolemaan asti...
Te olette kuitenkin yrittäneet jo terapiat ja muut... yrityksen puutteeseen sinun puoleltasi liittonne ei kaadu. Sinä olet yrittänyt nyt kaikkesi ja siksipä mielestäni sinun ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myöntämään vaikeuksiamme eikä halua niistä puhua. Lisäksi hänellä on erittäin voimakas taipumus provosoitua keskusteluiden aikana ja tarttua ns. lillukanvarsiin, joten mitään vaikeaa ei voi ottaa esille asiallisestikaan, koska se on hänen haukkumistaan. Näin saadaankin kätevästi käännettyä keskustelu toisille raiteille ja hänen lepyttelyynsä, jolloin alkuperäinen ongelma jää pinnan alle kasvamaan ja komistumaan (tai pitäisikö sanoa rumistumaan entisestään).
Olen todella toivoton tilanteemme edessä. Lieneekö tarpeellista edes kertoa, että mies ei suostu tulemaan edes parisuhde- tai perheterapiaan, koska "siellä vaan haukuttaisiin mua kahden ihmisen voimin".
Avioliittomme on kestänyt niin ikään 10 vuotta, vaikeudet 5 vuotta. Saanko jo luovuttaa vai kauanko pitää kituuttaa?
Sinulle ap lähetän voimia, mitä sitten päätät tehdäkin, vaikken osaa sinua muuten auttaakaan.
sano, että viet eropaperit nyt heti, jos ei hän suostu asiasta keskustelemaan..toi "seksiä ei vuoteen" aivan järkyttävää.. kun kerran terapiatki on kokeiltu...niin kaikki on tehty..periaatteessa voi elää tollasessaki liitossa, ja saada terapian avulla sen jotenki toimimaan, mutta sillon pitäs MOLEMPIEN haluta ja sitoutua...tosin kamalaa se olisi elää ilman rakkautta yms...ja tosiaan lapselle on parempi olla kuitenki erossa, kun kamalassa liitossa, jossa ollaan onnettomia...ne vaistoo niin herkästi...mun miehen suvussa just tällasta ettei puhuta mistään..ja jos jotaki tulee niin anoppi juoruaa kyllä miehen siskon kanssa kaikki asiat ja sitte tehdään musta syyllinen kaikkeen..koska avaan suuni ja sanon asioista..paljo salattuja asioita..anoppi kanto 2 vuotta jostain mun yhden vierailun puhumattomuudesta ( olin hiljasempi ilmeisesti, kun en muista tapausta!!!) kaunaa ja purkautu sitte yhden kerran..kun meinas pilata lapsen synttärit, kun olin toisen kerran kuulemaa kans käyttäytyny niin..ajoin heille sillon setvimään asiaa..seki olis jätetty siihen, jos ei olis ite menny..eli tykätään siitä, että saa yhtä haukkua selän takana...mieheni on kyllä opetellu mun kanssa puhumaan, mutta sitäki saa väliin vieläki "tökkiä kepillä" ennenkä se puhuu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lisäksi miehelläni oli suhde työkaverinsa kanssa vuosi sitten. Yhdessä ollaan oltu 10v ja vaikeuksia ollut jo monta vuotta. Mies on tosi hiljainen eikä sen kanssa voi puhua, parisuhdeterapiassa laukattu useita kertoja. Minäkin koen TODELLA yrittäneeni, olen antanut uskottomuudenkin anteeksi yms. Mutta eipä tämä tästä tunnu muuttuvan miksikään.
Miehenikin tosin on suostunut nyt ajattelemaan eroa, mutta emme oikein tiedä kuinka edetä. Meillä on 3 pientä lasta ja talo johon en yksin kyllä pysty lasten kanssa jäämään (ei rahat riitä lainan yms. maksuihin). Harmittaa myydä uusi (2v. sitten ostettu) talo.
Kertokaa eronneet mitä tässä käytännössä tapahtuu? Allekirjoitetaan eropaperit ja jaetaan omaisuus, niinkö? Laitetaan talo myyntiin ja muutetaan vuokralle (?) ? Sovitaan jossain lasten huoltajuudesta?
Paljon asioita joita ei jaksaisi alkaa hoitamaan, toisaalta tämä arkikin ahdistaa välillä niin paljon ettei tätäkään loputtomiin jaksa.
kaiken aikuisten parisuhteeseen liittyen ja voivat huonosti - jos vanhemmat eivät ihan suoraa huutoa riitele. Kyllä vanhempien välit voivat olla ystävälliset ja lämminsävyiset vaikka ero olisi kuinka lähellä. Ei niitä lapsia oikeasti kauheasti kiinnosta äidin ja isän parisuhteen kunkinhetkinen viileys-kuumuus-asteikko, lapsille on tärkeintä se, että molemmat vanhemmat ovat siellä kotona häntä varten, häntä hoivaamassa ja hänestä huolehtimassa. Lapset ovat itsekkäitä olentoja, eivät he osaa ajatella asioita muusa kuin omasta näkökulmastaan, eli jos vanhemmat eroavat, ja esim. isi lähtee muualle asumaan, lapset aika usein ajattelevat ja luulevat sen olevan heidän omaa syytään, että he ovat käytöksellään sen aiheuttaneet.
Joten siinä mielessä ihan puppua tuo että lapset aistivat kodin ilmapiirin ja voivat paremmin eroperheessä kuin että vanhemmat pysyisivät yhdessä - jos mitään väkivaltaa eikä kovaäänistä riitaa, alkoholismia tms. ei ole.
Alue: Aihe vapaa
Ei sitä lapsenkaan vuoksi nyt hampaat irvessä voi yhdessä pysyä. Eikä teidän antama parisuhdemalli normaalista käy, vaikka ette riitelekään. Voihan olla, että erosta ei tulekaan riitaisa. Jos miehesi vain uhkailee, kun ajattelee ettet sitten hae eroa.