Kertokaapa rehellisesti, miksi viette lapsenne pph:lle
hoitoon jolla liian suuri ryhmä? Eikö se lapsi ole teille arvokkainta maailmassa?
Kommentit (33)
isille ja äidille mitä ovat tehneet hoidossa. Kenen kanssa leikkineet ja mitä syöneet. Tietysti autan ja muistutan heitä jos eivät meinaa muistaa. Esimerkiksi kysyn lapselta vanhemmat kuullen syötiinkö tänään sienikeittoa ja lapset huutavat kuorossa EI. Ja sitten kertovat mitä oikeasti söivät.
ja jos olisit ylittänyt ryhmäkoon, takuulla avustaisit lasta " oikeaan" lausuntoon.
jos ylimääräiset ville ja valle ovat olleet leikkikavereina? T. perhepäivähoitaja
Lapsilta saa hyvin johdateltavissa olevaa ja aukollista tietoa päivän kulusta. Mun poika (kohta viis vuotta) vastaa useinkin että ei muista, tai kertoo tänään tapahtuneena jotain mikä on tapahtunut joskus aikoja sitten, tai jotain mitä tapahtui Pikku Kakkosessa. Kaksivuotiaan saa myöntämään mitä tahansa jos osaa kysyä oikein päin ja kysymällä toisin päin hänet saa kieltämään mitä tahansa, ja joka päivä on ollut ruoaksi lihapullia jos häneltä kysytään. Jotain hyvin mieleenpainuvaa toki voivat kertoa ihan oikeinkin mutta ne voi olla eri asioita kuin ne mitkä vanhempia kiinnostaa, eikä lapsilta varmastikaan saa luotettavaa kuvausta hoitajien toiminnan laillisuudesta.
villen ja vallen kanssa (joista vanhempi ei voi tietää, keitä edes ovat vai oletetaanko, että vanhemman velvollisuuksiin kuuluu tietää kaikki sen kaupungin pph-hoidossa olevat lapset?), aina voit oikaista, että puistossa leikittiin tai eihän ne tänään täällä olleet vaan eilen tai että olivat kirjan hahmoja jne. jne. jne.
Ei minun lapseni edes ole pph:lla - mm. juuri siitä syystä, että sitä toimintaa on niin vaikea valvoa!
Ja meidän pph:lla ei ole koskaan ketään muuta kuin nämä neljä vakihoidokkia. Alueella ei ole muita pph:ta kuin meidän ja lisäksi kaksi mammuttikokoista päiväkotia. Varahoitokin on päiväkodissa, yllättäin.
Päiväkodissa lapsi ei ole sen yhden hoitajan armoilla, kaikkien on pakko hoitaa kunnolla vaikka olisi miten huono päivä.
ovat ollet poissa. Koskaan en uskaltaisi korottaa ääntäni hoitolapsille niinkuin päiväkodissa tapahtuu. Puhutaan lapsille epäystävällisesti ja tiuskitaan.
ja onhan noita onnetomuuksi sattunut päiväkodeissakin. jos ap tätä ajaa takaa
ei se pph tule kertomaan että meillä muuten ei tänään noudatettu lakia eikä lapsetkaan sitä osaa kertoa.