Mitä teette turvaistuimen kanssa matkustaessa ulkomaille?
Meillä lähtö miehen vanhemmille ulkomaille ja mietin miten turvaistuimen kuljetus järjestyy. matkaamme halppislennoilla. Olen nähnyt kuinka heittelevät kasseja ruumaan, joten hiukan huolestuttaa. Ja itse ei varmaan saa viedä niinkuin vauvan kaukaloa...Lisäksi ajattelen, että jos jää jonnekkin välille.
Mites olette toimineet?
deux ja poika 1,4 v
Kommentit (4)
Turvaistuin laitetaan menemään koneeseen erikoishihnan kautta, jolloin käsittely on " hellävaraisempaa" . Me olemme lukuisia kertoja näin kuljettaneet, eikä mitään ongelmia ole ollut.
Juu, näköjään kysymys koskikin nimenomaan turvaistuinta, luin huolimattomasti. Tuli mieleen, että jos istuin sattuisi hajoamaan ruumassa, niin matkavakuutushan sen sitten varmaan korvaa.
Olemme viimeisen kahden vuoden aikana kuljettaneet meidän Maxi Cosi priori merkkistä tuolia useilla kotimaanlennoilla ja kaksi kertaa USAn lennolla. Vain kerran tuoli oli sisällä koneessa. Tästä tiedusteltiin Finnairilta ja tuolia mitottiin moneen kertaan ja sinne se sopi, joskaan sitä ei juuri käytetty. Poika oli tuolloin vuoden ja viihtyi hyvin tavallisella penkillä. Meille sanottiin että, tuoli voidaan vielä siirtää ruumaan ellei sovikkaan koneeseen, joten uskalsimme yrittää sisään.
Joka tapauksessa tuoli on edelleen ehjä, vaikkakin muoviosissa on merkkejä et kohtelu ei aina ole ollut hellää. En sitten tiedä miten käsittely on heikentänyt rakenteita - toivottavasti ei ole!
Pelokas ja Vilkas
Olemme kerran ottaneet vauvan turvakaukalon lennolle mukaan ja silloin saimme ottaa sen matkustamoon. Kyseessä oli Finnairin reittilento.