Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ottaisitteko miehenne takaisin yh:t?
11.07.2007 |
Olen naimisissa kaikin puolin kunnollisen, mutta patalaiskan miehen kanssa, jota en ole vuosiin rakastanut. Meillä on kaksi pientä lasta ja jossain vaiheessa elämä alkoi tuntua todelliselta kivireeltä, jota perässäni laahasin. Kerroin miehelleni, etten kertakaikkiaan pysty elämään hänen kanssaan, tai en ainakaan rakastamaan häntä, ja päädyimme asumuseroon. Miehelle tämä kaikki tuli täysin yllättäen.
Nyt tilanne on se, että olen kertakaikkisen uupunut. En ole päivääkään kaivannut miestäni muuhun kuin lastenhoitoon ja arjen jakamiseen, ja arveluttaa, onko siinä riittävästi syytä pyytää häntä takaisin. Hän tapaa lapsiaan kyllä, mutta emme sovi tapaamisista ennakkoon kovinkaan ajoissa (mieheni mielestä turhaa, sillä emme ole virallisesti eronneet), joten yleensä vietän vapaailtani yksin kotona.
Miehelleni (siitäkin huolimatta, että vietti vapaa-aikansa sohvalla tai tietokoneella) perhe oli kaikki kaikessa, eikä hänen elämässään omien sanojensa mukaan ole enää mitään järkeä. Hän tulisi siis takaisin heti, jos pyytäisin.
Itse olen kertakaikkisen kyllästynyt tähän kaikkeen. Olen aina ollut jokseenkin uraorientoitunut, haluaisin antaa itsessäni työelämässä enemmän, mutta toisaalta haluan olla lapsilleni läsnäoleva ja hyvä äitikin. Vaikka jatkuvasti tuntuu, että pää hajoaa eikä lapsiperhe-elämä ole minua varten, menevät lapset kuitenkin ykkössijalle, enkä voisi edes kuvitella itseäni etävanhemmaksi.
KAikki vain kaatuu kertakaikkiaan päälle, ja vielä pitäisi päättää, erotako vai ei. On hetkiä, kun kadun, että olen ikinä mitään perhettä perustanutkaan.
Kommentteja & kokemuksia!?
Kommentit (11)
En ottais siis takas, missään tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis yks kersa lisää passattavana...
Tai mikseivät lapset vietä pidempiä aikoja isänsä luona? Kuinka paljon olette keskustelleet asioista? Miskei mies tee kotitöitä (jos tässä nyt siitä on kysymys)? Oletko kysynyt asiaa suoraan?
JA jos miehesi on patalaiska, niin miten hänestä sitten olisi apua, jos palaisitte yhteen?
Pienten lasten kanssa arki on usein juuri tuollaista, aivan tolkutonta puurtamista, varsinkin jos molemmat vielä käyvät töissä. Mutta se helpottaa sitä mukaa kun lapset kasvaa. Silloin se rakkauskin saattaisi sieltä vielä löytyä. Mutta se vaatii paljon molemmilta. Entinseenhän ette voi palata.
Elämäni paras päätös oli lähteä siitä suhteesta! ainoa mitä kadun että en lähtenyt jo aiemmin... ja hänen tapaamistaankin katuisin mutta en voi koska silloihan minulla ei olisi maailman ihaninta lasta.
Mutta ei, en halua olla sellaisen miehen kanssa kun hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka mies onkin ihan " kunnollinen" . Tuo kivireki, on aika osuva kuvaus. Koin miehen taakaksi.
Miksi et ap pisti miestäsi kuriin ja sovi selvät tapaamiset, että voit suunnitella vapaa-aikasi ja saaada siitä täyden hyödyn. Älä anna miehen pallottaa itseäai ja käyttää huonoa omaatuntoasi hyväkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun omatkaan fiilikset ei ole mitenkään selkeät, eikä ole aavistustakaan, mitä tulevat vuodet yksin olisivat. Pelottaa ja tuntuu hirveältä tehdä päätöksiä tällaisissa asioissa. Mielessäni tästä on asiana paisunut paljon suurempi kuin aikanaan päätökset mennä naimisiin tai hankkia lapsia.
Ja huono omatunto on alituinen seuralainen. Ihan hirveää katsoa, kun mies kärsii (vaikka kuinka syytänkin tavallaan häntä tästä tilanteesta, hän vain itse ei näe itsessään mitään vikaa) ja kokee elämänsä valuvan viemäriin. Ja hirvittävää katsoa, miten lapset ikävöivät isäänsä, se ehkä on kaikkein hirveintä.
Tänäänkin vanhempi lapsi toitotti puoli päivää, miten onnellinen on niinä hetkinä, kun koko perhe on koossa... Ja pienempi itkee joka aamu, kun isän sänky on tyhjä :( Kyllä väkisinkin alkaa miettiä, pitäisikö ohittaa oma onnensa ja ottaa mies takaisin, kolmen hyvä on aina enemmän kuin oma onneni...
Kiitos silti kommenteistä. Elämä vain tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottoman vaikealta.
ap
Mutta omat vapaapäivät illat on kyllä tiedettävä ajoissa. Silloin niistä saa paljon enemmän irti. Tai vaikka olisi vain yksin kotona (minäkin olen usein) silti jaksan paljon paremmin lasten kanssa kun voin ajatella että esim.2 päivän päästä saan vuorokauden loman...
Lapset kasvaa ja kehittyy ja elämä muuttuu taas erilaiseksi. Ei miestä kannata takaisin ottaa vain sen perusteella että saa lapsenvahdin, ei se ole oikein miestäkään kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toihan se vasta rasittavaa on, ja lapset odottaa ja painostaakin - että kaikki palais ennalleen. sen mukaan se ei vaan voi mennä. ei ainakaan pitkän päälle.
oon samaa mieltä siitä, että miksette voi noin -erossa- jakaa enemmän töitä ja vastuuta. ja tosiaan: jos mies ei auttanut sinua, niin kuinka auttaisi että hän palaisi? selkeintähän olisi esim lähekkäin olevat asunnot, ja lapset esim joka toinen viikko toisella ja joka toinen toisella. jaksaisitko sen?
mutta yhteenpalaamiseen en näe mitään syytä. jos ei AIKUISTEN SUHDE siitä parane. lasten kanssa ja heidän ehdoillaan teette sitten sen eron. mahdollisimman kivuttomasti ja kaikille niin että apua saa.
ja niin - en ottaisi lapseni isää koskaan takaisin.
enkä ketään, ketä en rakasta.
Vierailija:
Tai mikseivät lapset vietä pidempiä aikoja isänsä luona? Kuinka paljon olette keskustelleet asioista? Miskei mies tee kotitöitä (jos tässä nyt siitä on kysymys)? Oletko kysynyt asiaa suoraan?
JA jos miehesi on patalaiska, niin miten hänestä sitten olisi apua, jos palaisitte yhteen?Pienten lasten kanssa arki on usein juuri tuollaista, aivan tolkutonta puurtamista, varsinkin jos molemmat vielä käyvät töissä. Mutta se helpottaa sitä mukaa kun lapset kasvaa. Silloin se rakkauskin saattaisi sieltä vielä löytyä. Mutta se vaatii paljon molemmilta. Entinseenhän ette voi palata.
Alue: Aihe vapaa
Ajatuskin ahdistaa, vaikka ei miehessä mitään kamalia vikoja ollutkaan. En vaan rakastanut häntä enää.