Näkökulma masentuneen terapiaan..

voit hyvin vain niin kauan kuin syöt lääkkeitä (jos sopiva lääke löytyy)

Oma ehdotuksesi on se, mistä aita ei ole matalin (se on se ettei välitä mistään mitään), mutta rima ei ole asetettu läheskään sille pystyt ja mitä ansaitset. Anna arvoa itsellesi, niin muutkin vähitellen tekevät sen.

joita en halua käsitellä. En luota kehenkään en edes terapeuttiin. ehkä tulen aina olemaan masentunut mutta terapian jälkeen voisin olla vielä pahemmassa kunnossa.



Tälläinen koulukunta on olemassa psykologiassa jotka ajattelvat, ettei kaiken läpikäyminen ole hyväksi aikuiselle ihmiselle.



Ja kuten sanoin, hyväksyn itseni näin.



ap

toi vois olla ihan hyvä vaihtoehto, jos sun elämäntilantees ei sallis mitään ylimääräsiä rasitteita (joita terapia väistämättä aiheuttaa), mut tosiaan tolla menolla asiat vaan pahenee, luultavasti oireilet ruumiillisesti, eikä sitä asiaa ole enää niin ' helppo' lähteä puimaan, kun olet sitä vaikka kuinka kauan lykännyt.

Varmaan sen sunkin terapian tarkotus on saada sut todella ymmärtämään, ettei se mitä lapsuudessasi tapahtui ole sun vikaa ja lopulta pystyt antamaan esim. vanhemmillesi anteeksi ja pystyt jättämään asian taaksesi.

Mene sitten, kun sinulla on oikeasti sopiva tilanne käsitellä niitä luurankoja. Kuulosti siltä, että tasapainottava jakso - vaikka lääkkeillä - antaisi uusia voimia.

Mutta oma on elämäsi, jos valitset masentuneena elämisen, niin se on sinun valintasi. Ei siihen muilla ole mitään sanomista.

vaikka hänkin syyllistää kovasti vanhempiani. Ovat tehneet väärin ja kyllä inhoan heidän tekojaan, mutta väleissä haluan pysyä koska tiedän että tekivtä parhaansa.



ap

Vierailija:

Terapia on paranemisen kannalta ehdoton edellytys lääkehoidon rinnalla.

Minä ainakin iloiten käyn terapiassa ja toivon pääseväni tasapainoiseksi, normaaliksi, varmaksi aikuiseksi, jonka ei tarvitse lääkkeiden turvin hakea tasapainoa.

Seksuaalisen väkivallan uhreille on olemassa Tukinainen -järjestö, he järjestävät kursseja ja terapiaryhmiä, joissa ajatus on päästä elämässä eteenpäin.

Jos sinä pääset tähän tilaan suoraan ja pystyt ottamaan paskan paskana ja ulkoistamaan sen, niin ihan hyvä. Minä hyödyin kuitenkin terapiasta niinkin, että tajusin tiettyjen haitallisten toimintamallieni olevan seurausta lapsena opitusta reagointitavasta niihin pahoihin juttuihin. Tämä oivallus auttoi kovasti siinä, että eteenpäin meno on ollut helpompaa ja mahdollista.

ja sitten vasta terapiaan - kun jaksaa alkaa käymään läpi asioita. Eikä terapia aina olekaan mitään syiden etsimistä kaikkeen lapsuudesta. Osa psykiatreista tosiaan suosii lyhytkestoista terapiaa.

Siellä ei keskitytä menneeseen, vaan siihen, miten nyt ja tulevaisuudessa voit parantaa oloasi itse. Kokeileminen ei ole varmaan pahasta? Sellainen kirja on kuulemma kuin Depressiokoulu (Suomen mielenterveysseuran sivuilla on ilmeisesti siitä lisätietoa). En ole siihen itse tutustunut, mutta siinä on kuulemma harjoituksia oman mielenterveytensä parantamiseksi.

että mitä sairaammaksi itseni kuvittelen sen sairaammaksi itseni tunnen.

Jospa voimautuisin kun tekisin asioita joista nautin ja etsisisin työn josta pidän jne. En usko että se olisi niin vaikeaa.



ap

Sen saa ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista. SIinäkin on ohjeita, miten oppia suhtautumaan asioihin toisin, näkemään ovat vahvuudet ja miten voimauttaa itseään niin, että oma elämä tuntuu enemmän elämisen arvoiselta.

Lääkityksen/mahdollisen terapian ohella.