Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oma lapsi - ammattikasvattajan sokea piste!
10.10.2008 |
Olen hiukan kyllästynyt erään tuttavani jatkuvaan kehua retostamiseen oman lapsen erinomaisuudesta.
Tämä ammattikasvattajanakin työskennellyt tuttava sai lapsensa aika kypsällä iällä ja lapsi jäi perheen ainoaksi. Koko ajan kehuu kuinka "Salla" on niin taitava kaikessa. Monta vuotta ikäisiään edellä.
Oppi kuivaksi jo tosi pienenä
osasi lukea jo 3-vuotiaana
on sosiaalisilta ja muilta taidoiltaan kaikkia edellä
kaunis, paras ja erinomaisin yli-ihminen koko lapsi
-ei kiusaa
-ei käyttäydy rumasti muita kohtaan
-on rakentava leikeissään ja ottaa kaikki huomioon.
- koskaan ei joudu komentamaan, eikä perheessä ole ollut mitään ristiriitoja kun lapsi on niin fiksu
Todellisuudessa:
-ristiriitoja ei synny kun lapsi saa kaiken periksi. Karkkipäivä on joka päivä, saa karkkia aina kun tahtoo ja saa myös syödä niitä toisten nähden, vaikka toisilla ei olisi karkkipäivä. Tarjota ei tietenkään edes tarvitse, ei "Sallan" tarvitse luopua mistään omistaan.
-komentamaan ei joudu, kun ei komenna. Äiti nukkuu 7-vuotiaan vieressä, ettei tule turvaton olo:-) Lapsi saa (vaikka on jo koululainen)keskeyttää aikuisten puheet huutamalla päälle ja vaatimalla sitä sun tätä.
-Äiti elää vain LAPSEN tarpeita varten ja täysin lapsentahtisesti, mikä on tuossa iässä olevan lapsen kanssa jo hiukan huvittavaakin välillä.
-Lapsi leikkii sopuisasti vain jos kaikki tehdään niinkuin hän tahtoo. Jos ei saa tahtoaan läpi, itkee ja marisee äidin sylissä että "Ville ei suostu leikkiin mun kaa sitä leikkiä vaikka MÄ HALUUN". Mikään muu toisen ehdottama ei tietenkään käy kun prinsessa ei tahdo.
-Kiusaa meidän pienempää lasta. Haukkuu hölmöksi kun 4-vuotias ei vielä ymmärrä hänen sääntöleikkiensä sisältöjä jne. Syrjii pienempiä. On kateellinen lapsille joilla on sisaruksia- heitä ei saisi olla. Ovat uhka tälle prinsessalle.
Mutta äitinsä ei näe eikä ymmärrä. Kun meidän Salla on niin erinomainen ja best. Olen niin kypsä tuohon lapsentahtiseen perheeseen että yhteydenpito on jäänyt aika vähiin.
Kommentit (37)
Hukannut itsensä, mitenkähän pärjää kun lapsi alkaa itsenäistymään joskus?
Jos alkaa?
Lapsi raukka, noin täys lapsentahtisuus on jo karhunpalvelus lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perheellä on mennyt lapsen tahtiin eläminen hiukan yli. Mutta toisaalta tekstistäsi paistoi katkeruus ja melko pitkälle viedyt johtopäätelmät, jotka kenties ovat oman mielikuvituksesi puutetta.
(Lapsi on kateellinen sisaruksille. Onko siis erilainen toisille ainokaisille? Se on jo melko erikoista.)
Olisiko kuitenkin niin, että et vain pidä tästä lapsesta ja näet hänen persoonassaan vain vikoja. Vaikka monet ristiriitatilanteen hänen ja lapsiesi välillä olisivat yhtä paljon omien lastesi syytä.
Jos joku lapsi ärsyttää noin kovasti kannattaa katsoa peiliin.
Itsekin olen seurannut erään ammattikasvattajan curling-kasvatusta (lapselle ei saa koskaan tulla paha mieli., joten tehdään kaikki mitä voidaan lapsen mielihalujen tyydyttämiseksi..)
vanhemmat ovat muutenkin usein aika sokeita lapsiensa ominaisuuksista. Oma lapsi osaa kaiken paremmin tai ainakin osaisi, jos vain saisi oikeaa opastusta. Osaankin jo laittaa suodattimen päälle kuunnellessani monien vanhempien juttuja lapsistaan. Näkemykset kun ovat aika subjektiivisia!
Mietin vaan, että miten nämä lapset sitten joskus "oikeassa maailmassa" pärjäävät, kun luulot itsestä voivat olla ylisuuria. Toisaalta onhan se tietysti hyväksikin, että lapsella on itsestään positiivinen kuva. Mutta tunne että on tärkeämpi kuin muut on jo vaarallista!
Tosin en heidän "lapsentahtisuudestaan" tiedä tai siitä mitä muuta heillä kotona tapahtuu. Mutta kaverini naapurina on tällainen tapaus. Silmiinpistävintä ja kummallisinta on se, että tuo naapurin prinsessa saa olla melkein koko päivän kenenkään kaipaamatta kaverini perheen "riesana" . Norkoilee siinä nälkäisenä ruokapöydän ympärillä ja pyytää leipää (toki hänelle syömistä annetaan, jos on nälkäinen)... Tytön vanhemmat saattavat puuhailla uuden talonsa pihatöissä eivätkä eväänsä väräytä, vaikka heidän lapsensa siinä naapurin pihalla suureen ääneen kiusaa ja haukkuu kaverini lasta... Sellaista ammattikasvatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitäkö että omat lapseni osaavat olla muidenkin kuin vain yhden lapsen kanssa kerrallaan?
Sanoo ihan suoraan että esikoisemme kelpaa leikkiin, muut lapsemme eivät. Ja ettei muita lapsia tarvitsisi tuoda tapaamisiimme ollenkaan! Kun esikoisemme ottaa myös sisarukset leikkeihin mukaan, ja sitä tämä prinsessa ei tahdo.
Katkera en ole, miksi olisin? Meillä ei olla noin lapsentahtisia, ja kaikki 3 lastamme käyttäytyvät paremmin kuin tämä tyttö. Alkuun pidinkin hänestä, mutta sitten tuli nämä meidän pienempien lasten kiusaamiset ja syrjimiset. Lisäksi tuo kaikesta marina ja äidin sylissä kiehnääminen ja tauoton huomion vaatiminen on tuossa iässä jo vähän hassua mielestäni.
Äitinsä vikahan on se, että karkkia syödään joka päivä ja toisten aikana eikä edes kohteliaisuudesta tarjota muille. Itse en edes kehtaisi moista tehdä! Ei kuulu hyviin tapoihin.
t. ap. ei katkera mutta kyllästynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka tapaamisella alkaa ylistys tyttären erinomaisuudesta. Alkuun se hiukan hymyilytti mua, mutta enää ei. Mun mielestä tollanen oman lapsen ylijumalaksi nostaminen ei ole enää ihan tervettä. Etenkin kun siinä samassa muistetaan morkata milloin kenenkin tutun lasta vajaataitoiseksi jne.
ap.
Sano epäkohdat mitkä huomaat päin äläkä täällä selän takana läyhää. Tämä ei johda mihinkään jos palstalla mariset.
Tee palvelus sekä äidille ja lapselle ja etenkin sille lapselle.
Sama neuvo muille samankaltaisessa tilanteessa oleville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kauhunsekaisin tuntein tehnyt päätelmän, että monesti heidän aidoin "käyntikorttinsa" eli se oma lapsi kertoo karua kieltä heidän empatiakyvystään, viisaudestaan jne. Jotkut kasvatusalan paperit voi olla täyskympin luokkaa- mutta niillä ei vielä auteta ketään saati tehdä oikeudenmukaisia ratkaisuja. Toiseksi kasvatus- tai oikeastaan enemmänkin sosiaali-alalle tuntuvat hakeutuvan miesvihamieliset, omat ongelmansa ratkaisematta jättävät ihmiset. Ja ne omat sokeat pisteet jää selvittämättäkin kun pääsee käyttämään valtaa heikommassa tilanteessa oleviin ihmisiin ja näin kuvittelemaan itsestään jotain aivan erityislaatuista. Ja ylemmyydentunto senkun kasvaa. Toivon ettei perheeni koskaan joudu tekemisiin näiden ihmisten kanssa tilanteessa jossa he voivat käyttää valtaansa.
Ymmärrän hyvin, että on olemassa myös ammattilaisia ja tilanteita joissa toimitaan esimerkillisesti. mutta on myöspaljon muuta. Ikävä kyllä apua tarvitseva voi kohdata myös ylemmyydentuntoisen vallan ja suppean, mustavalkoisen maailman yhdistelmä. Eikä tule saamaan todellista apua.
havaittiin, että palveluiden käyttjillä ei ole mitään muuta yhdistävää tekijää taustalla (ei tiettyä tiedekuntaa, sosiaaliluokkaa, perheolosuhteita tms.) kuin että keskimääräistä useamman lapsuudenperheessä vanhempi tai kummatkin olivat opettajia. En tiedä, kuinka yleistä tämä oli kokonaisuudessaan, mutta ainakin sen verran korrelaatiota löytyi, että se on merkityksellinen.
Miksi näin - hakeutuuko opettajien lapsen helpommin terapiaan? Onko noin 70-luvulla syntyneiden lasten opettajavanhemmilla ollut jokin tietty kasvatusfilosofia, onko opettajaksi hakeutuneet tietyn persoonallisuuden omaava henkilöt vai suhtautuvatko he oman lapsen kasvatukseen jotenkin "ammattimaisesti", - etäisesti kasvattaen tms. mikä näkyy lasten keskimääräistä runsaampana psyykkisenä oireiluna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen opettajan lapsi- tunnen myös muutaman muun- ja tunnustettava on että olen saanut aika paljon selvitellä elämääni. Varmaan opettajiakin on joka lähtöön- joten voin puhua vain omasta kokemuksestani, mutta juuri tuo ylemmyydentuntoisuus suhteessa "rupusakkiin" aiheuttaa ainakin ongelmia. Ainakin ennen opettajien piti olla vähän parempaa sakkia kuin muiden, joka aiheuttaa sen että lastenkin tuli edustaa keskivertoa parempina lapsina, eli heidän oma persoonallisuutensa, tunne-elämänsä- heikkoutensa eivät saaneet millään lailla tahrata vanhempien mainetta. ja kun tähän päälle laitetaan vielä porvarilliset pakkoharrastukset, lapsista kasvaa erittäin todennäköisesti identiteettiongelmaisia, läheisriippuvaisia masentujia, joita kukaan ei ole oikeasti koskaan kuunnellut, kohdannut ja ymmärtänyt. Siinä saa sitten opiskelujen ohessa rakentaa minäkuvaansa yhts:n terapeutin kanssa. Ja vanhemmille ei voi mitenkään paljastaa miten epäonnistunut lapsi on, vaikka vanhemmat oli niin erinomaisia.
että meidän perheen kaksi lasta eivät kyllä kasvaneet kovinkaan tasapainoisiksi ihmisiksi. Äiti oli etäinen ja kykenemätön tunteiden ilmaisuun, asiat hoidettiin rutiinilla ja jos jotain hankalia tunteita perheenjäsenillä ilmeni, äiti poistui aina paikalta, koske ei sellaista kestänyt. Ilmeisesti äidille ihmissuhdetyö oli liian haastavaa tai jotain, mutta voimia ihmisten kohtaamiseen ei jäänyt kotona juuri lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse ole opettajaperheestä, mutta tunnistan tuon kuvion 1970-80-luvun pikkukaupungista. Opettajat tosiaan olivat "parempaa sakkia" ja opettajien lapset oli laitettu kilpailemaan keskenään siitä, kuka saa parhaimpia arvosanoja.
He vaativat lapsiltaan paljon "parempaa" käytöstä kuin keskimäärin muut vanhemmat. Lapset saattavat varmasti ahdistua liian kovista vaatimuksista.
Ihan kuin kirjoittaisit tutustani! Tuntemani open lapsi vaan on muutaman vuoden vanhempi. Mutta juuri noin menee heilläkin.
Tämä lapsi on niin rasittava, kun kotonaan saa kaiken mitä tahtoo ja odottaa sitä samaa kylässäkin. Äitinsä myöntää, miten rasittava tuo lapsensa on, muttei mahda mitään. Koulusta tulee viestiä miten tämä lapsi mm.valehtee. Äitinsä ei usko.
Toisaalta, vaikka äiti myöntääkin välillä tuon lapsensa rasittavuuden, toisessa lauseessa jo kieltää kaiken. Eihän meidän pupuliini koskaan mitään.
En enää jaksa tuota perhettä ja on ollut pakko ottaa etäisyyttä.
Voisi kuvitella, että pappien lapsilla voisi olla samankaltaisia "suorituspaineita".
Joskus kun sopiva paikka tulee, sanopa kuule että "On TOSI hienoa että teillä menee kaikki täydellisesti. Minä taas koen että meidän elämä on niitä normaaleja vastoinkäymisiä ja opin niistä itsekin."
Tuollaiselle äidille pitää aika painokkaasti joskus sanoa, tuntuu että hän elää jotain fantasiamaaiilmaa. Tai sitten ei halua myöntää...
... toimii sairaanhoitajana lastenpsykiatrian klinikalla.
Ja on curling-vanhempi nelivuotiaalle pojalle. Lasta ei saa kieltää ym.. Olen yllättynyt asiasta, koska luulin, että nimenomaan hän ei olisi curling-vanhempi, kun on tuollaisessa työssäkin. Vaan kukin tyylillään. Toivottavasti lapsesta kasvaa tasapainoinen ihminen.
Itse kun en ole ammattikasvattaja, niin ei ole tuollaisia paineita, että ulkopuoliset seuraisi lastenkasvatusta vanhemman ammatin takia.
M
Alue: Aihe vapaa
Tosta syystä niitä kannattaisi tehdä useampi kuin yksi.