"Vasta lapsen saatuani tiedän mitä oikea rakkaus on"

nykyään perheiden elämä pyörii ihan tutkitustikin enimmäkseen sen oman ydinperheen ympärilllä.

että useimmille ihmisille rakkaus lapsiin ja rakkaus puolisoon on ne kaksi suurinta rakkautta elämässä. Tai ainakin ne, jotka näkyvät arkipäivässä eniten. Kyllähän useimmille esim. äidin menetys on todella iso suru.

ja mua lähes tuskastuttaa, että kovin moni ihminen vertaa rakkautta lapseen vain rakkauteen miestä kohtaan. Aivan kuin muita ihmisiä ja muuta rakkautta ei olisikaan. Kapeakatseista pohdintaa. Tai sitten vain merkki siitä, että ihmisten kokemuspiirit ovat hyvin kapeita.

ja mua lähes tuskastuttaa, että kovin moni ihminen vertaa rakkautta lapseen vain rakkauteen miestä kohtaan. Aivan kuin muita ihmisiä ja muuta rakkautta ei olisikaan. Kapeakatseista pohdintaa. Tai sitten vain merkki siitä, että ihmisten kokemuspiirit ovat hyvin kapeita.

Minusta olisi huolestuttavaa, jos joku muu rakkaus olisi suurempi kuin rakkaus puolisoon ja lapsiin. Omat vanhemmat ovat varmasti yleensä hyvin rakkaita, mutta puolison kuuluu kyllä olla tärkeämpi kuin vanhemmat. Ja tärkeämpi kuin ystävät ja muut sukulaiset.

että monen ihmisen elämä on niin kapealla pohjalla, että on se puolison ja lasten rakkaus, ja sitten ei muuta. Näin ainakin moni tässä antaa ymmärtää.

Enkä ymmärrä miten tämä kääntyi ydinperhe-keskusteluksi.

Eli, rakastamme monia ihmisiä, monilla eri tavoilla, mutta nyt puhuimme suurimmista rakkauksista elämässämme, emme niistä monista muista rakkaista ihmisistä, joita jokaisella ihmisellä on elämässään.

Rakastan heitä toki enemmän kuin naapurin kakaroita, mutta tietty prioriteetti säilyisi jos pakko olisi esim pelastella heitä jostakin.



En rakasta vanhempianikaan juuri nimeksikään, sisaruksianikin rakastan enemmän. Tärkeintä on kuitenkin omat lapset, sen jälkeen puoliso.

Täällä on koskettavaa kirjoitusta ja keskustelua aiheesta. Antaa miettimisen aihetta itse kullekin.

http://adoptiomatka.blogspot.com/2008/07/vajaa-lapseton.html

Ja kai se on vaan uskottava, että joidenkin päähän ei mahdu, että puolison ja lasten lisäksi voi olla muitakin suuria rakkauksia, jotka ovat siinä suuruudessa aivan samoissa.



En minä ymmärrä, miten joku voi kylmästi arvottaa, että lapset ovat ykkösrakkauksia, puoliso kakkonen, vanhemmat kolmonen ja muut sukulaiset ja ystävät sitten seuraavina.



Totta kai omat lapset tarvitsevat äitinsä huolenpitoa eniten, ja menevät jo siten monen muun edelle. Mutta kun omat vanhempani tarvitsevat hoivaani, niin kyllähän olen aivan yhtä lailla valmis heitä hoitamaan, koska rakastan heitäkin paljon. Jos puolisoni sairastuu, hoidan häntä kaikin mahdollisin tavoin, koska rakastan häntäkin paljon.



Sydämeen mahtuu paljon rakkautta. Olen rakastanut vanhempiani koko ikäni. Kun tapasin puolisoni ja rakastuin häneen, niin olisiko minun silloin pitänyt vähentää rakkauden määrää vanhempiani kohtaan? Ei minun mielestäni, sillä kyllä sinne sydämeen mahtui se puolison rakastaminen aivan kuin sitten taas on lastenkin rakastaminen mahtunut sinne. Eikä minun ole tarvinnut edelleenkään vähentää rakkauttani vanhempiini, vaikka puolison rakastaminen vaatii sieltä sydämestä aivan yhtä suuren osan ja sitten taas lapsi ja toinen lapsi.... Kyllä tilaa riittää ihan kaikille kenelle tarvitseekin.

Minä voin sanoa, että en tiennyt rakkaudesta mitään ennen omien lapsien saamista. Tiesin jo ennalta, etten osannut oikein rakastaa, tuntea rakkautta, ja lapsen saaminen jännitti, sillä pelkäsin lapseni jäävän jotain vaille jos en osaisi häntäkään rakastaa.



Mutta saatuani hänet - osaan rakastaa! Sekä lastani että vanhempiani että ystäviäni. Rakkaus mieheen antaa kyllä odottaa itseään... ja se vähän huolestuttaa.... mutta on niin, että ensimmäisen lapsen saaminen opetti minut rakastamaan. Kuopuksen saaminen opetti rakastamaan vielä useammalla tavalla.



Pakkohan sitä omaa lasta on rakastaa, ei hän ole sydämessä oma jos häntä ei rakasta.





PS. Molemmat lapsemme ovat adoptoituja. Se siitä biologiasta ;D

Tiesin myös rakastaneeni vanhempiani sekä sisaruksiani ainakin lapsena.



Oma lapsi kuitenkin pisti kaikki aiemmat kokemukseni tärkeysjärjestyksessä taaksepäin: Enää ei tuntunut miltään ajatella vanhoja rakkauksia tai eroja.

Mutta ihan normaalia ja luonnollista on, että kun menee naimisiin, 'luopuu isästään ja äidistään ja liittyy vaimoonsa', vaikka edelleen rakkaus ja huolenpito säilyy.



Mutta ihan lajinsäilymisen kannalta, ei olisi hyvä juttu, jos ystävä menisi lasten ohitse. Kyllä äidinrakkaus on ohjelmoitu niin, että lapsi ohittaa muut rakkaat ihmiset. Kaikilla näin ei ole, mutta väitän edelleen, että silloin jotain on hieman pielessä, ihan siinä äidin leimaantumisessa lapseensa tai jossain.



Suuria rakkauksia voi olla muita, mutta kai se tarkoitus on mennä sen suurimman rakkauden kanssa naimisiin, ja sitten saada rakkaita lapsia. En ymmärrä, miksi kukaan tyytyy elämänkumppaniin, joka rakastaakin jotain toista oikeasti vielä enemmän?

Ja kai se on vaan uskottava, että joidenkin päähän ei mahdu, että puolison ja lasten lisäksi voi olla muitakin suuria rakkauksia, jotka ovat siinä suuruudessa aivan samoissa.

En minä ymmärrä, miten joku voi kylmästi arvottaa, että lapset ovat ykkösrakkauksia, puoliso kakkonen, vanhemmat kolmonen ja muut sukulaiset ja ystävät sitten seuraavina.

Totta kai omat lapset tarvitsevat äitinsä huolenpitoa eniten, ja menevät jo siten monen muun edelle. Mutta kun omat vanhempani tarvitsevat hoivaani, niin kyllähän olen aivan yhtä lailla valmis heitä hoitamaan, koska rakastan heitäkin paljon. Jos puolisoni sairastuu, hoidan häntä kaikin mahdollisin tavoin, koska rakastan häntäkin paljon.

Sydämeen mahtuu paljon rakkautta. Olen rakastanut vanhempiani koko ikäni. Kun tapasin puolisoni ja rakastuin häneen, niin olisiko minun silloin pitänyt vähentää rakkauden määrää vanhempiani kohtaan? Ei minun mielestäni, sillä kyllä sinne sydämeen mahtui se puolison rakastaminen aivan kuin sitten taas on lastenkin rakastaminen mahtunut sinne. Eikä minun ole tarvinnut edelleenkään vähentää rakkauttani vanhempiini, vaikka puolison rakastaminen vaatii sieltä sydämestä aivan yhtä suuren osan ja sitten taas lapsi ja toinen lapsi.... Kyllä tilaa riittää ihan kaikille kenelle tarvitseekin.

PS. Molemmat lapsemme ovat adoptoituja. Se siitä biologiasta ;D

Jos minä sanon rakastavani vanhempiani suunnilleen samalla tasolla kuin omaa perhettäni, niin sitten se väännetään täällä niin, että rakastan vanhempiani enemmän kuin puolisoani.



Ei saman verran rakastaminen tarkoita enemmän rakastamista vaan saman verran.



Eikä suunnilleen saman verran tarkoita tasan saman verran, vaan suunnilleen. Eli eroa voi olla, mutta se ei ole mielestäni niin merkittävä, että siitä kannattaisi pitää näinkään suurta meteliä.