"Vasta lapsen saatuani tiedän mitä oikea rakkaus on"

ja luokitella rakkauttani suuremmaksi tai vähemmän suuremmaksi.



Se, mikä erottaa rakkauksia on suojelemisen tarve. Minulla on hyvin vahva tarve suojella lapsiani. Sitä suojeluviettiä ei ole suhteessa mieheeni. Seuravaaksi vahvimpana esiintyy hoivavietti.



Nämä vietit ohjaavat toimintaani siten, että valitisin ennemmin lapset kuin miehen. Mies se pärjää yksinkin, lapseni eivät. Mutta ei nämä vietit ole "isompaa" rakkautta kuin se toinen.

...siinä mielessä, että kyllähän rakkaus esim. puolisoon mitä suurimmassa määrin on "oikeaa" rakkautta.



Oikeampi väite koskettelisi jotenkin sitä rakkauden syvyyttä, mitä tässä monikin on kuvaillut. Lapsia vain rakasta jotenkin syvemmin, puhtaammin, ehdottomammin jne. kuin ketään muuta maailmassa. Ja tämä ei tarkoita sitä, että rakastaisi puolisoa vähän.

mutta uskon, ettei rakkaus omaan lapseen sammuisi silti täysin (näin sanovat myös miltei kaikki rikollisten, narkkarien, huumeidenkäyttäjien jne. vanhemmat riippumatta siitä kuinka kauheita tekoja heidän lapsensa on tehnyt, läheisilleenkin). Tuskin siskon lasta kohtikaan rakkaus täysin sammuisi, mutta tätä on vaikea kuvitella koska siskollani ei edes ole lapsia. Tämä kaikki on tietenkin teoreettista jossittelua, mutta tältä minusta tuntuu.

minä en rakasta siskoni lapsia. En tunne heitä kohtaan yhtään mitään.



Hei, ei se biologia ole mikään rakkauden tae!

suurin osa varmaan, mutta tuskin kaikki. Se siitä biologiasta.



Itselleni oli yllätys tuntea niin konaisvaltainen ja syvä tunne on rakkauteni lapseen, se on ollut erilaista kuin mikään muu tähän saakka. Silti se ei tarkoita, että olisin muuten rakastamiseen kykenemätön.

29 on muu kirjoittaja

vaan meidän äitien yksilöllisistä kokemuksista. Törppöä on mennä laukomaan toisille yleistyksiä, mutta yhtä tyhmää on teilata toisten tunteet ja kokemukset.

vaan meidän äitien yksilöllisistä kokemuksista. Törppöä on mennä laukomaan toisille yleistyksiä, mutta yhtä tyhmää on teilata toisten tunteet ja kokemukset.

Jos ei kerran rakasta, niin mitä sitten. Sehän oli vain esimerkki, että kyllä maailmasta voi löytyä muitakin ihmisiä, joita voi rakastaa suurin piirtein samalla tavalla kuin omia lapsiakin.

tavalla, joka ohittaa kaiken muun elämässäni.



Ja en pidä normaalina sellaista äitiä, joka ei pysty erottamaan rakkautta, jota tuntee omia lapsiaan kohtaan sellaisesta rakkaudesta, jota tuntee joitain siskon lapsia kohtaan.



Omien lasteni eteen olisin valmis mihin tahansa, enemmän kuin kenenkään muun, ja uskon, että se on biologista, ja meihin ohjelmoitua. Samoin kuin se, että jos lapsen ja serkun edut ovat vastakkain, pidän aina oman lapseni puolta, vaikka se verhoutuisikin kohteliaaseen käytökseen.



Puoliso on nimenomaan itsekkäistä syistä valittu, ja meidän yhteiskunnassamme puoliso voidaan hylätä, kun hänestä ei olekaan täyttämään meidän itsekkäitä tarpeitamme. Sellainen ei lähtökohtaisesti edes ole rakkautta, vaan tarpeen tyydytystä.

että todennäköisesti rakastaisin siskon lapsiakin edelleen. Silti toistaiseksi ei ole muita ihmisiä joita rakastaisin samalla lailla kuin omia lapsiani, rakkaus heihin on ERILAISTA kuin esim romanttinen rakkauteni ja sitoutumiseni mieheen.

Jospas luettaisiin nämä kirjoitukset huolella ennen kommentointia.. Tuo joka toitotti ettei rakasta siskon lapsia pätkääkään on joku muu!

mutta ei välttämättä syvemmän, kuin muut rakkaudet ovat. Minä tavallaan jopa koen, että mies on minulle lapsia rakkaampi, häntä olen itse valinnut rakastaa ja häneen minulla on tasaveroinen suhde, mikä tuo rakkauteen oman aivan erilaisen säväyksensä. Jos lasten ja miehen välillä joutuisi valitsemaan, niin samoista syistä kuin sinäkin päätyisin lapsiin.

Eikä tuo rakkaus lapseen ole suoraan biologinen asia, maailma on täynnä vanhempia, jotka eivät rakasta lapsiaan ja itsestäni olen taas yllätykseksenikin huomannut, että en oikeastaan tässä vaiheessa voi enää sanoa, että rakastaisin omia biologisia lapsiani enemmän kuin tuota meillä asuvaa teiniä, joka ei ole biologinen lapseni ja johon tutustuinkin vasta hänen ollessa jo kouluiässä.

Se, mikä erottaa rakkauksia on suojelemisen tarve. Minulla on hyvin vahva tarve suojella lapsiani. Sitä suojeluviettiä ei ole suhteessa mieheeni. Seuravaaksi vahvimpana esiintyy hoivavietti.

Nämä vietit ohjaavat toimintaani siten, että valitisin ennemmin lapset kuin miehen. Mies se pärjää yksinkin, lapseni eivät. Mutta ei nämä vietit ole "isompaa" rakkautta kuin se toinen.

Sinulla ei vielä ole siskon lapsia, mutta minulla on ollut niitä jo 15 vuotta. Siinä ajassa ne ovat ehtineet tehdä kaikenlaista typerää ja muuten vain sietokykyä koettelevaa. Mutta kyllä vain rakkauteni heitäkin kohtaan on edelleen ehtymätön, ja on kaikesta huolimatta hyvin lähellä sitä mitä tunnen myös omia lapsiani kohtaan.

T. Se, joka asiasta kysyi

mutta uskon, ettei rakkaus omaan lapseen sammuisi silti täysin (näin sanovat myös miltei kaikki rikollisten, narkkarien, huumeidenkäyttäjien jne. vanhemmat riippumatta siitä kuinka kauheita tekoja heidän lapsensa on tehnyt, läheisilleenkin). Tuskin siskon lasta kohtikaan rakkaus täysin sammuisi, mutta tätä on vaikea kuvitella koska siskollani ei edes ole lapsia. Tämä kaikki on tietenkin teoreettista jossittelua, mutta tältä minusta tuntuu.

etkä sinä siinäkään puhu mistään siskon lapsista.



Joten en kyllä nyt ymmärrä mitä minun pitäisi lukea huolellisemmin.

Rakkaus lapsia kohtaan on siis erilaista. Ja vaikka se on kuinka syvää, ei se ainakaan minulla riitä ainoaksi rakkaudeksi elämässä. Haluaisin myös kokea vielä sitä toisenlaista rakkautta, rakkautta miestä kohtaan.

eikä rajoitu muuten biologiaan. Omia lapsiaan rakastaa, vaikkei biologia yhdistäisikään.



Rakkaus lapseen on ainutlaatuista.

Jos tunnen myös häntä kohtaan hoivaviettiä ja olen valmis tekemään jotain hänenkin eteensä.

Totta kai teen paljon enemmän omien lasteni eteen ja osoitan heille rakkautta enemmän, koska me vietämme suurimman osan ajastamme yhdessä. Siskon lapsia näen vain kyläilyreissuilla, eikä niitäkään ole kovin tiheästi. Aika omituista on tulla väittämään, että on epänormaalia rakastaa muitakin kuin omia lapsiaan. Totta kai omilla lapsilla on sydämessä ja arjen elämässä aivan oma sijansa, mutta ei se ero jossain rakkauden määrässä muihin ole niin merkittävä, että sitä pitäisi jokin numero tehdä. Ja silti omat lapset tietävän aivan satavarmasti, että he ovat minulle kaikkein tärkeimpiä.

Mutta kyllähän minä toki olen huomannut ihan omassa elävässä lähipiirissänikin, että joillakin sinne sydämeen ei tunnu mahtuvan muuta kuin vain ne omat lapset. Ja jos serkuksilla tulee jotain vastakkainasettelua, niin joillekin se oma lapsi on aina oikeassa ja muut syyllisiä. Mutta ei meidän serkuksilla ole vielä tullut vastaan sellaista tilannetta, jota ei voisi selvittää niin, että ratkaisu on kaikille osapuolille oikeudenmukainen. Ei siinä aikuisen tarvitse mitään puolia ottaa, kun tilanne selvitetään niin, että se menee oikein.

tavalla, joka ohittaa kaiken muun elämässäni.

Ja en pidä normaalina sellaista äitiä, joka ei pysty erottamaan rakkautta, jota tuntee omia lapsiaan kohtaan sellaisesta rakkaudesta, jota tuntee joitain siskon lapsia kohtaan.

Omien lasteni eteen olisin valmis mihin tahansa, enemmän kuin kenenkään muun, ja uskon, että se on biologista, ja meihin ohjelmoitua. Samoin kuin se, että jos lapsen ja serkun edut ovat vastakkain, pidän aina oman lapseni puolta, vaikka se verhoutuisikin kohteliaaseen käytökseen.

Puoliso on nimenomaan itsekkäistä syistä valittu, ja meidän yhteiskunnassamme puoliso voidaan hylätä, kun hänestä ei olekaan täyttämään meidän itsekkäitä tarpeitamme. Sellainen ei lähtökohtaisesti edes ole rakkautta, vaan tarpeen tyydytystä.

Aikuisia ihmisiä rakastaa eri tavalla, ei niin kokonaisvaltaisesti. Lapsen kanssa on niin tiiviissä yhteydessä, että kaikki tunteet siinä suhteessa on todella vahvoja. Huomaahan sen siitäkin, että ihminen kestää usein kenen tahansa läheisensä kuoleman suht hyvin, mutta lapsen menetys vie hulluuden partaalle.



Henkkoht mä ajattelen rakkaudesta aika kyynisesti. Että rakkaus syntyy yhdessä olosta ja toimimisesta toisten ihmisten kanssa. Aina kun on tekemisissä jonkun ihmisen kanssa tiiviimmin, syntyy väistämättä jokin tunneside, inho, halveksinta, ystävyys, rakkaus jne. En usko mihinkään yhteen ainoaan sukulaissieluun, vaan siihen, että ihminen kiintyy ympärillään oleviin hirveän helposti.



Lapset ovat jo biologisilta piirteiltään hellyttäviä isoine päineen ja suurine silmineen, ja ne hakevat aktiivisesti rakkautta ja hyväksyntää. Kyse on luonnon muokkaamista mekanismeista, joilla turvataan lajin säilyminen. Mutta eihän se syy tee äidin rakkaudesta sen huonompaa. Me joka tapauksessa ollaan sydän syrjällään lastemme vuoksi. :)

Huomasin tämän kun sattui eräs onnettomuus, missä oli mukana pikkusiskoni paras ystävä, joka on samalla minulle kuin sisko. Kun tajusin mitä tapahtui ajattelin mielessäni täysin automaationa, että miksi en minä vaan hän. Jos olisin saanut siinä tilanteessa valita, niin olisin hänen puolestaan loukkaantunut.



Pelästyin tunnetta itsekkin ja tajusin ehkä kasvaneeni aikuiseksi. Ehkä aikuisena oppii rakastamaan itseään nuorempia ja antamaan heille elintilaa ja mahdollisuuksia. Ehkä todellinen rakkaus on juuri toisesta vastuun kantamista. toisen persoonalle tilan antamista ja kuuntelemista.

Totta kai omilla lapsilla on sydämessä ja arjen elämässä aivan oma sijansa, mutta ei se ero jossain rakkauden määrässä muihin ole niin merkittävä, että sitä pitäisi jokin numero tehdä. Ja silti omat lapset tietävän aivan satavarmasti, että he ovat minulle kaikkein tärkeimpiä.

kuin serkut. Silloin kaikki on ihan ok. Mutta lapselle on tärkeää, että omat vanhemmat rakastavat heitä enemmän kuin muita lapsia.

Ei se tarkoita, että siskon lapsia ei saisi rakastaa, mutta on ihan selvä, että se rakkaus ei ole samanlaista, eikä sen kuulu olla samanlaista.

Pointtihan tässä oli se, että ennen omia lapsia ei ihan tiedä, miten syvältä rakkaus voi koskettaa, koska rakkaus omiin lapsiin on niin erilaista, kuin rakkaus muihin ihmisiin.

ja mua lähes tuskastuttaa, että kovin moni ihminen vertaa rakkautta lapseen vain rakkauteen miestä kohtaan. Aivan kuin muita ihmisiä ja muuta rakkautta ei olisikaan. Kapeakatseista pohdintaa. Tai sitten vain merkki siitä, että ihmisten kokemuspiirit ovat hyvin kapeita.