"Vasta lapsen saatuani tiedän mitä oikea rakkaus on"

Olen aikaisemmin ollut aika tunnekylmä, lapsi avasi niitä lukkoja. Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei minulla ollut aavistustakaan mitä rakkaus on, ennen kuin sain lapsen.

Ehkä se lapsen läheisyys ja siihen lapseen sitoutuminen voi aukaista itsessään lukkoja. Ja sitä kautta rakkaus lapseen tuntuu ihan toiselta kuin vaikkapa puolisoon. Mutta kyllähän se parisuhde pitäisi kuitenkin mennä tavallaan edelle siitä. Sillä tavalla, että ensin on pari, jotka rakastaa ja sitoutuu toisiinsa. Sitten siihen rakastavaan suhteeseen syntyy lapsi/lapsia, joita kummatkin vanhemmat rakastavat ja johon sitoutuvat. Näin siis optimitilanteessa. Tilanne voi tietysti vinoutuakin helposti. Vanhemmat alkavat elää liikaa omaa elämää ja helposti äiti alkaa elää lastensa kautta.

"vasta lapsen saatuani tiedän mitä/kuinka voimakasta äidin rakkaus on".

Rakastan kyllä moniakin ihmisiä, mutta itse yllätyin siitä, kuinka valtavaa äidinrakkaus oikeasti onkaan. En voi verrata sitä tunnetta näihin muihin rakastamisiin.

Tämä on totuus.

Mietin sen kuitenkin niin, että rakkaus on niin erilaista omaa lasta ja puolisoa ja ystäviä kohtaan.



Puolisoa ja ystäviä rakastaa juuri siksi millaisia he ovat, kun taas omaa lastaan rakastaa joka tapauksessa huolimatta siitä, millaiseksi hän kasvaa.

Ja jotkut tykkää viljellä niitä, kun ovat kokeneet elämässään jotain, ja olettavat, että asiat menevät kaikilla ihan täysin samaa rataa.



Tähän aihealueeseen liittyviä väitteitä on esim.

- Raskaus ei ole sairaus.

- Raskaana oleva nainen hehkuu ja säteilee.

- Synnyttäminen on rankkaa ja kivuliasta.

- Rakkaus lapseen syntyy ensisilmäyksellä.

- Jne.



Näitähän keksii jokainen vaikka kuinka. Ei niistä kannata itseensä ottaa.

Se on myös pyyteetöntä, en usko että ikinä hylkäisin lapsiani, vaikka he kohtelisivat minua miten.

Mutta kyllä sitä "oikeaa rakkautta" voi varmasti tuntea muitakin kohtaan. Oudolta tuntuu ettei voisi oikeasti rakastaa ketään ennen kuin on synnyttänyt / saanut lapsen. :D

Mutta ei minulle ainakaan ollut mikään ällistyttävä yllätys, että omaa lastaan rakastaa voimakkaammin kuin muita ihmisiä. Aika itsestään selvänä asiana pidin tuota jo ennen lasten saamista.



Ja toisaalta jotain sen tapaista olin kyllä jo kokenut, kun sisarukseni saivat lapsia ennen minua. Kyllä minä jo niidenkin lasten vuoksi olin valmis tekemään mitä tahansa ja jopa kuolemaan, jos sellainen tilanne olisi ollut.



Mutta ymmärrän kyllä, jos jollain ei ole ollut läheiset välit sukulaisiin, eikä suvussa tai kaveripiirissä ole vielä ollut lapsia, niin se oma lapsi herättää sellaisia tunteita, joita ei ole edes lähipiirin kautta ollut mahdollista kokea.

itse rakastan suuresti miestäni, vanhempiani, ystäviäni, kummilastani ym.

mutta lastani häntä rakastan niinpaljon kuin vain voi rakastaa.ja tämä rakkaus on erillaista.sitä ei voi sanoin kuvailla.sen tietää jokainen äiti.

Rakkaus lapsen kanssa ei siis toimi molempiin suuntiin. Puolison kanssa molemmat pyrkivät toimimaan niin, että heitä voi rakastaa jatkossakin. On yhteinen toive, että rakkaus jatkuu.



Lapselle vanhempien rakkaus on täysin itsestäänselvyys ja sen eteen ei tarvitse tehdä mitään.

johtuu varmasti siitä rakkauden määrästä ja voimasta. Omien vanhempien tai miehen kuolema ei ole mitään siihen verrattuna. Ja sen tietää vain hän joka on oman lapsensa menettänyt.

Jotenkin se rakkaus lapsiin on täysin pyyteetöntä, "puhtaampaa", enkä usko että sitä mikään voisi täysin sammuttaa (toisin kuin puolisoon, jos hän pettäisi/ kohtelisi kaltoin tms.). Minä koen tämän näin, joku toinen ehkä toisin.



Silti toki puolisonikin on minulle kaikki kaikessa, mutta jos joku käsittämättön pakkotilanne tulisi että pitäisi valita joko puoliso tai lapset, valitsisin lapset.

mutta eihän rakkauteni siitä millään lailla riipu. Yhtä lailla puolisokin voi hylätä, vaikka onkin minut vapaaehtoisesti valinnut - niin kuin nyt jo avioeroluvuista tiedetään..

Se on myös pyyteetöntä, en usko että ikinä hylkäisin lapsiani, vaikka he kohtelisivat minua miten.

Tuolla jo sanotkin, että puoliso jäisi, jos pitäisi lasten ja puolison välillä valita. Mutta kai sinä muitakin ihmisiä rakastat kuin vain omaa perhettäsi? Onko sinulla muita läheisiä lapsia? Jos he tekevät jotain rasittavaa tai tuhmaa, niin etkö enää osaa rakastaa heitä samalla tavalla?

Ja tarkoitin tuolla että jos puolisoni esim. toistuvasti löisi minua, varmasti hänet jättäisin. Antaisin lapsille ENEMMÄN anteeksi kuin puolisolleni - tätä tarkoitin. En nyt tarkoita mitään pikkujuttuja ("rasittavaa tai tuhmaa"), sellaisista en tietenkään hylkäisi ketään läheistä.



14/15

Sillä lapselle tärkeintä on vanhempien rakkaus, se on lapselle turva, jonka pohjalle voi rakentaa elämänsä.

Sillä perheessämme kaikki rakastavat toisiaan :)



Naisen ja miehen (puolisoiden) välinen rakkaus vain on erilaista, ja tietenkin se on perheen perusta. Nämä teoreettiset pohdinnat eivät arjessa näy.



14/15/20

poissulkisi vanhempien välisen rakkauden?!

että omia lapsiaan rakastaa pyyteettömästi.

Oletan, että tarkoitat sitä, että jos oma lapsesi hakkaa äitisi pesäpallomailalla sairaalakuntoon, niin sinun rakkautesi lastasi kohtaan ylittää sen vihan, joka äitisi kärsimyksestä syntyy.

Mutta jos siskosi lapsi hakkaa äitisi pesäpallomailalla sairaalaan, niin millaista rakkautta koet silloin tätä siskon lasta kohtaan? Alatko vihata häntä, vai vieläkö sinulla riittää rakkautta?

Ja tarkoitin tuolla että jos puolisoni esim. toistuvasti löisi minua, varmasti hänet jättäisin. Antaisin lapsille ENEMMÄN anteeksi kuin puolisolleni - tätä tarkoitin. En nyt tarkoita mitään pikkujuttuja ("rasittavaa tai tuhmaa"), sellaisista en tietenkään hylkäisi ketään läheistä.

14/15