G:Asia(t) joita ette voi koskaan antaa anteeksi vanhemmillenne?

...eivät jaksaneet kasvattaa yhtäkään. Seksi oli ilmeisesti heille ainoa rakkauden muoto, eikä luotettavaa ehkäisyä haluttu tai maltettu käyttää, aluksi ei varmaan ollut saatavissakaan. Meistä viidestä lapsesta KOLME on jättäytynyt lapsettomaksi, koska emme halua toistaa vanhempiemme virheitä.

antamaan vanhemmilleni anteeksi.

Pahinta oli täysin ennalta arvaamaton fyysinen ja henkinen väkivalta. Saatoin saada jostain mitättömästä, keksitystä syystä selkääni, josta ennen ei ollut sanottu mitään esim. muka kopistelin portaissa yms. Äitini myös usein "lietsoi" isäni minua vastaan, tiesi että isäni hermostuisi ja saisin selkääni.

Ihan kamalaa aikaa.

Nykyään en varsinaisesti vihaa äitiäni, mutta en ole myöskään antanut anteeksi tai unohtanut. Hän on minulle täysin yhdentekevä. Mietin hänestä jopa niin typeriä asioita, että kun hän kuolee, miten pystyn esittämään tuttavilleni surullista "pakollisen suruajan".

Ja sinulle joka sanoit, että kun on omia lapsia ymmärtää paremmin vanhempiensa käytöstä?? Minusta asia on täysin päin vastoin.

Minäkään en saanut harrastaa ja kaverit asuivat automatkan päässä, joten tapasin kavereita vain koulussa. Minulle ei opetettu ollenkaan sosiaalisia taitoja. Silloin harvoin, kun meillä kävi vieraita niin lasten piti olla ihan hiljaa. Haluaisin olla "seurapiiri-ihminen", mutta en osaa. Annan toisten kävellä ylitseni. Sosiaalisia taitoja on todella vaikea oppia aikuisena.

- Pistetään pahin ensin: Olin lapsena ja nuorena tosi laiha, siis luonnostaan. Kun tulin murrosikään paino nousi yhdessä välissä aika nopeasti peräti 3 kiloa jolloin äiti kommentoi:"Sun pitää tarkkailla syömisiäs kun alat pulsikstua. Tiedäthän sä että mummos ei ole mitenkään hienotunteinen ja voi huomautella ikävästi". Olimme siis lähdössä mummolaan. Minä tietysti pahoitin mieleni, olin huomannut nuo muutamat lisäkilot ja inhosin niitä ilman sanomistakin vaikka mitat oli vaan 165/55. Käytiin mummolassa (mummo ei muuten kommentoinut mitään negatiivista) ja jossain vaiheessa sitten päätin karistaa häiritsevät pari kiloa ja onnistuinkin. Mitäs äiti? "Hyi kauhee kun sä oot laiha!" Jee, kiitti vaan mutsi, koskaan ei ole sopiva :(

Kun muutin kotoa söin paskasti ja vietin railakasta opiskelijaelämää, ja kiloja kertyi taas vähän (paino 58 kg). Pitkään niitä surkuttelin, kunnes kyllästyin ja laihdutin vuosi lapsen syntymän jälkeen (Paino 53 kg nyt) ja taas äiti kommentoi liiasta laihuudesta. Viihdyn kuitenkin tällaisena, syön terveellisesti ja tarpeeksi, voisi äitikin vihdoin lakata kommentoimasta. En tiedä miksi kuittailee, oli itse nuorena vielä laihempi kuin minä (162/45), nyt painaa joku yli 60 kg, ehkä siinä on syy, ehkä ei

- Pienempi mutta edelleen häiritsevä: liian tiukka lieka. Olin tosi kiltti, enkä olisi edes halunnut ryypätä ja rellestää teininä. Vanhemmat oli silti liian tiukkoja esim. kotiintuloaikojen ja kavereiden luona kyläilyn suhteen.



Muuten minulla ei ole valittamista, vanhempani ovat aina tukeneet minua esim. kaikissa harrastuksissani ja opiskeluissa ja osoittaneet ettää olen heille tärkeä ja rakas.

joskus huudeta! Lapsillekin on vihan tunteet suotu. Tarkoitan turvallisuuden tunteella esim. sitä, ettei pelästytä lasta omalla käytöksellään (arvaamattomuus tms) tai käytä liikaa ankaruutta josta on vahinkoa lapselle.



On siivoaminen tarpeellista, mutta jos meillä on tiskit laittamatta tai leluja lattialla, ei me niitä alituisesti olla laittamassa, esim. jos lapsi haluaa että luetaan kirja niin siivoukset voivat odottaakin joskus :)



t. AP

Jos joku sanoo, että siivoaminen on lapsuudessa ahdistavaa, niin silloin on tosiaan siivottu. Meillä siivottiin koko ajan, aina rätti kädessä ja pesuaine haisi. hyi. Ja siivoamisen jälkeen hyvä että sai vessassa käydä.

suuttuessaan. Pienenä sitä oikeasti pelkäsi henkensä edestä, vaikka mitään kauheaa ei tehtykään. Se oli hänen ilmeensä ja äänensä ja huutonsa, joka tuntui kumpuavan suunnattomana raivona jostain helvetin syvyyksistä.



Minullekin ystävät ovat sanoneet, että suuttuminen on normaalia, mutta ei kai sentään tuossa mitassa?



Ikävä kyllä omakin raivo menee välillä yli rajojen, jos huonosti käy. Olen kiltti ja hiljainen, mutta suuttuessani olen lapsen mielestä pelottava kuin karhu.

Kiinnostaa tietää, että minkälainen suhde teillä on nyt vanhempienne kanssa? Näettekö/soitteletteko tms.



Minkälaisia isovanhempia vanhempanne ovat?





vastaus: mun vanhemmat on käyny kattomassa lastamme6kk vain kaksi kertaa. emme soittele koskaan, paitsi äitini soittaa kun tua nuorempia siskoja hoitoon, joskus ei edes kerro että tuo vaan jättää ne pihaan ja lähtee. isäni soittaa vaan kun tarvii yösijaa tai rahaa. että sellaiset vanhemmat ja isovanhemmat. enkä voi antaa sisimmässäni anteeksi heille sitä mitä kaikkea he ovat tehneet.

Siskon koulukiusaamisen unohtaminen