Muita, jotka pitävät tyttölapsista enemmän kuin pojista?

että olis aika kivaa, jos siellä (mun mahassa) olis tyttö. Mä taas itse olen halunnut aina poikia, mutta nyt kun katsoo noita 3 v. tyttöjä, niin on ne aika hellyyttäviä eli mieli muuttuu viikoittain. Ja molemmat ollaan iloisia, jos tulee ainakin suht terve lapsi ja ehkä vähän hermostuneita, kuinkahan me pärjätään.



Eli kiitollisena otetaan vastaan, mitä annetaan. Ja tosta ap:n kysymyksestä. Olen työskennellyt paljonkin lasten kanssa ja tavannut valtavan upeita ja ihania tyttöjä ja poikia, mutta myös melko rasittavia tyttöjä ja poikia, joten eiköhän se ihastus enempi ole luonteesta kiinni.



Omassa kaveripiirissä on paljon tyttöjä, mutta ei ne mammat kutisevaa pimppaansa raavi, joten siinä mielessä tämän keskustelun argumentit ovat a) vääriä b) täysin irrelevantteja.

Mulla oli pettymys kun esikoinen ei ollut poika, mä toivoin sitä niin paljon. Nyt tyttö on rakas ja pois en antaisi. Silti toista odottaessani toivoin että, tulispa nyt se poika kun eka ei kerta ollut, mieskin toivoi poikaa. Ja poika saatiin. Nyt meidän lapsiluku on tässä, mutta luulen että jos toinenkin olis ollut tyttö, niin oltais yritetty vielä ainakin kerran sitä poikaa saada.



Mulla on ihania poikia kummilapsina, mutta ei se vaan riittänyt. Oma on aina oma.



Mulla itselläni on 3 veljeä ja ne kaikki on mulle tosi läheisiä, siskoa en ole kaivannut koskaan.

..ennenkuin tulin raskaaksi. Yhdeksän kuukautta kului ja maailmaan syntyi pieni POIKA. Alkupettymyksen jälkeen aloin häpeämään omia tunteitani; tämä nyytti tässä on minun ihana lapseni eikä mitenkään syyllinen niihin tekoihin, joita naisia vastaan on vuosituhannet tehty. Nyt minulla on mahdollisuus kasvattaa hänestä hyvä, tasa-arvoinen mies.



Ottaa aina koville lukea näitä "mielummin tyttöjä"-ketjuja, kun mielestäni meidän poikaa ihanampaa tyyppiä saa hakea :(.

Itse lapsettomuudesta kärsivänä ja yhden ihanan poikalapsen äitinä, minulle oli yhdentekevää, tulisiko poika vai tyttö, kunhan vain sen lapsen saisin ja äitiyden kokea saisin. Ajattelisin varmasti asioista yhtä pinnallisesti, kuin moni täällä, jos tilanne olisi toisenlainen, joten empä parjaa......

mikä todisteluvimma poikien äideillä on. Toiset haluaa mieluummin pojan, mutta toiset tytön. Myös miehistä löytyy näitä jotka toivovat enemmän tyttöä! Mikä siinä on niin vaikea uskoa?



Minä halusin ehdottomasti toista sukupuolta ja luojan kiitos sainkin kaksin kappalein. Kaikilla ei ole yhtä hyvä tsäkä!

Vaikka itselle oli ihan sama jokaisella raskauskerralla, kumpi sieltä oli tulossa, suku antoi miehen puolelta niin suuret odotuspaineet ensimmäisen kohdalla, että piti olla poika. Meinasi koko raskaus mennä suriessa, kun jokaisella tapaamisella selviteltiin, onko nyt varmasti suku jatkumassa poikalapsella ja ollaanko sukupuolesta otettu etukäteen selvää. Muilla mieheni isän veljillä, eikä mieheni sisaruksilla ollut yhtään poikaa. Onneksi tuo poika sitten saatiin, mutta on tullut sittemmin niin tyttöjä kuin poikia ja yhtärakkaita ovat molemmat ja kummassakin sukupuolessa omat ihanuutensa. Nyt on vain tullut mieleen, että entäpä jos se ensimmäinen olisikin ollut tyttö, olisiko hänet suku edes ottanut omakseen. Aivan järkyttävää käytöstä heidän puoleltaan, enkä koskaan silti voi unohtaa.

Ennen omia lapsia pidin enemmän pojista, jotenkin niitten kanssa touhuaminen on suorempaa ja helpompaa. Kuitenkin kun olin raskaana (oli ollut hiivatulehdus juuri ovulaatiovaiheessa) esikoista odottaessani, luulin todella, että tyttö olisi tulossa. Aikamoinen yllätys olikin, kun poika tuli. Suku toivoi poikaa ja ehkä olin halunnut pistää heille "kampoihin" ajatuksissani, että tyttö tulee kuitenkin. Pojastani olin kyllä heti ylpeä. Siis kiitollinen enkä oikein tiennyt, miksi sitä tyttöä olin niin ajatellut...

Toisessa raskaudessa luulin todella odottavani poikaa ja miehen kanssa oli jo puhetta, että harkitaanhan vielä kolmattakin. Ultra paljasti tytön olevan tulossa ja olin kyllä suunnattoman iloinen. Suvullekin kelpasi, kun oli jo se poika kuitenkin. Kovin on asenteet vähänkään vanhemmilla tiukassa...

Kolmas lapsi haluttiin vielä joka tapauksessa enkä itse olisi osannut toivoa kumpaakaan sukupuolta erityisesti, molemmissa on hyvät puolensa. Poika saatiin.

Tyttö tuntui heti synnytyssairaalasta aivan tutulta ja omalta. Hän olikin helppohoitoinen ja rauhallinen vauva. Ja nyt myöhemmin luonteenpiirteet ovat lähellä omiani (aamu-unisuus, hitaus, pohtiminen ja taiteellisuus). Pojat ovat olleet selvästi vaativampia ja tutustuminen heihin on vienyt pitemmän aikaa. He ovat isänsäkaltaisia energisiä ikiliikkujia, joista ääntä lähtee ja äiti juuri ja juuri pysyy perässä.Pojat ovat kuitenkin enempi äitinpoikia ja tytär isäntyttö. Olen koittanut tietoisesti välttää tätä asetelmaa, mutta niin se vaan on. Vastakohdat vetää puoleensa... Mieheni on ollut helpointa olla isä tyttärelle, pojille hän on ollut jopa mustasukkainen jonkin verran. Pojat tykkää ainakin meillä ehdoitta äidistä, neitimme saattaa olla aika kriittinenkin ja sikäli tytärsuhde on haastavampi. Jos vielä neljäs saatais, toivoisin kuitenkin tyttöä, tasoittaisi tilannetta jotenkin.

todella hiivainen kolmen pojan äiti. Esikoinen sai alkunsa hiivatulehduksen aikaan, joten ainakin se teoria on nyt vähintäänkin kyseenalaistettu.



Mä voin myöntää, että vaikka mä yleensä tykkään enemmän, ja varsinkin ennen omia lapsia tykkäsin enemmän poikalapsista, niin todella TODELLA kaipaisin tytärtä itselleni.

Pidän tytöistä enemmän kun pojista. Omat lapseni on molemmat tyttöjä.

Opiskelen lastenohjaajaksi ja minua vähän häiritsee tämä. Yritän tutustua poikiin ja nähdä heissä hyvää.

Mitä olen tähän mennessä nähnyt, pojat ovat useimmin kuin tytöt riehuvia ja kiusaavat muita. Eivät aina osaa nätisti leikkiä kivoja leikkejä vaan kaikki räjähtää ja törmää ja tavaroita heitellään ja hakataan ja sylki vaan lentää päin mun naamaa kun räjätytellään.

Omaa lastani pojat tönii hoidossa ja pelkää leikkipaikoissa kun pojat ei varo yhtään.