Rumuus pilaa elämäni

Millainen kasvatus ja lapsuus sulla oli? Kiusattiinko koulussa ulkonäön takia?

Niin kauan kuin et hyväksy itseäsi, saat varautua laittamaan rahaa vaatteisiin ja meikkeihin - jotka eivät oloasi helpota kuin hetkeksi. Tee viisas päätös ja keskity oikeasti tärkeisiin asioihin. Hyvinvointia rakennetaan sisältäpäin, itsetuntoa et saa koskaan ostamalla!

En edes usko, että olet ruma. Itsestään huolehtiva ei ole ikinä ruma. Kuntoilu yms terveellinen ulkonäkö on kaunis.

Ihan ok kasvatus. Kuria pidettiin. En saanut paljoa vaatteita ja leluja, vaikka perheeni ei ollut varsinaisesti köyhä, ihan keskitasoa.



Koulussa ei niiinkään kiusattu ulkonäön takia, vaan muista syistä. Tosin olin rumempi kuin luokkalaiseni, sillä en koskaan "seurustellut" esiteini-ikäisenä, minua ei haettu ala-asteen limudiscoissa tanssimaan hitaita tms.



Johtuen koulukisaamisesta, en ole vieläkään sosiaalisesti lahjakas, uusia kavereita on vaikea saada.

Olet varmasti hyvän näköinen. Laiha. Sillähän ei tosin on ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Vaan sillä , että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Vasta silloin voit olla onnellinen ja oppia rakastamaan itseäsi ja läheisiä. Ei sinun tarvitse olla kateellinen kenellekään.

Kokeile: joka aamu peillin katsoessasi sano omalle peilikuvallesi, minä rakastan sinua ! Kun jatkat tätä joka aamu, voit yllättyä positiivisesti. Jos tosiaan haluat parantaa itsetuntoasi.

Sehän voi pahimmillaan estää elämästä täysillä, sillä potentiaalilla, mikä sinulla kuitenkin on. Onko koulumuistot vieläkin niin kipeitä, että ne värittää noin paljon sun kuvaa itsestäsi? Oletko vielä aika nuori?



Jos joku ei seurustele tai tanssi hitaita vähän toisella kymmenellä niin se ei kerro tytön kauneudesta yhtään mitään. Toiset vaan kehittyvät nopeammin ja ovat jotenkin uteliaampia siihen suuntaan jo nuorina. Voi oikeastaan olla ihan hyvä, että elää lapsen elämää vähän kauemmin. Ei se tosiaan meinaa, että sinussa olisi ollut jotain vikaa!



Jos olet kovin yksinäinen ja ahdistunut, niin mun mielestä voisit hakea apua ongelmaasi. Vaikka mielenterveystoimistosta.

kerran huolehdit ulkonäöstäsi. Huoliteltu ihminen hyvin harvoin ruma, tai edes vähemmän kaunis.

Tosin olin rumempi kuin luokkalaiseni, sillä en koskaan "seurustellut" esiteini-ikäisenä, minua ei haettu ala-asteen limudiscoissa tanssimaan hitaita tms.

Jotkut vain kehittyvät tässä asiassa nopeammin kuin muut ja ovat lisäksi persoonaltaan sellaisia, joista helpommin kiinnostutaan.

Ei minuakaan mihinkään hitaille haettu eikä minulla ollut poikakavereita - olin kaunis, mutta ujo! Aikuisiällä olen kuullut paljon kehuja ulkonäöstäni ja ujouteni on hellittänyt. Vientiä olisi, mutta onneksi oma kulta on jo kainalossa. :)

Olen 21-vuotias. Lapsuuden kokemukset ovat vielä tuoreina mielessäni.



Käyn säännöllisesti juttelemassa psykiatrian poliklinikalla ja syön lääkkeitä. Vielä en ole saanut ratkaisevaa apua pahaan olooni.

Mut olen aivan varma että asiat muuttuu, olet vielä todella nuorikin. Ota elämässä ne askeleet mitä vastaan tulee, opiskele ammatti, ota elämääsi harrastuksia, käy töissä... niin ja jatka käymistä psykpolilla. Se varmasti auttaa siinä, että opit ymmärtämään itseäsi ja näkemään elämällesi arvon. Koska jokaisen elämä on arvokas, jokainen meistä on täällä tarkoitusta varten.

vaan pikemminkin ehkä se, että yrität kontrolloida kaikkea. Kontrolloimalla ulkonäköäsi susta tuntuu, että hallitset muutenkin elämää.



Vihje: Elämää ei kukaan voi hallita. Pitää vaan löytää keinot sietää epävarmuutta.



Ensiksikin pyri kertomaan siellä polilla ihan kaikki fiilikset avoimesti. Pidän peukkuja, että on osaavaa henkilökuntaa.



Jonkinasteinen paha olo kuuluu nuoruuteen. Ja samoin se, että kokee olevansa ruma tms. Kun nyt 32 v. kattelen kymmenen vuoden takaisia kuvia, olen että Perkules sentään, hitto mä olin hyvännäköinen tuolloin vaikka tunsin olevani maailman rumin.



Muista myös, että kauneus on katsojan silmissä. Uskon, että sinua pitää monikin kauniina. Keskity nyt sen ulkonäön sijaan iloisen luonteesi hoitamiseen.

Kiitos. Lisää?

Elämä edessä!

Mitä sä mistään paskasta välität mitä on joskus tapahtunut??

Mua ihan oikeasti säälittää yksi tuttavaperheen 60v. nainen, joka juttelee äidilleni että kun hän 17-vuotiaana sai kaikista kauneimmat mekot ja muut katselivat häntä kateellisena.. hohhoijaa.. Niin varmasti. Mutta nytpäs on osat vaihtuneet - äitini on hoikka, hyvinpukeutuva ja hyvä käytöksinen ja iloinen. nauravainen. Nuorena hän oli epävarma, kokematon, ja tunsi itsensä vaikka miksi.. you name it.

Älä siis mieti sitä mitä olet joskus ollut vaan mieti sitä miksi voit tulla. Omista lähtökohdistasi. Älä mieti, miten kauniita tai rumia muut ovat. Mieti muuta. Mieti esim. miten voit kehittää itseäsi. Älyäsi, kroppaasi, taitojasi... ym.

Mistä olet kiinnostunut??

Minä olen ollut aina hyvin pienirintainen, ihan lauta. Teini-iässä pidin vahvoja silmälaseja, joiden vuoksi sain kuulla pilkkaa. Kärsin kiusaamisesta kun tiedostin itsekin nämä "puutteeni", ja olin tietenkin aina se tyttö joka oli ilman poikakaveria. Kukaan poika, kenestä tykkäsin, ei kiinnostunut minusta.



Piilolinssien ja push ap-liivien myötä itsetuntoni kasvoi. Parikymppisenä olin hehkeä nuori nainen, jolla oli ottajia ;)



Kuitenkin vasta omien lasten myötä olen ymmärtänyt oman persoonani syvimmän olemuksen; tunnen heikkouteni ja vahvuuteni, tiedän kuka olen. Minua ei poljeta, eikä enää varsinkaan kiusata.



Viestini sinulle on ap, että älä vaivu synkkyyteen. Tulevaisuus on valoisa, jos et antaudu sille tunteelle, että olet huonompi kuin muut. Koska et ole! Henkinen nahanluonti riittää, jos opit tuntemaan itsesi ja tietämään, missä asioissa pärjäät ja missä et. Löydät omat vahvuutesi ja opit ajattelemaan esimerkiksi että ehkä 1 % naisista on sekä kauniita että fiksuja - loput 99 % jompaa kumpaa näistä...



Jokaisella meistä on omat ristimme, jotka joudumme kantamaan, mutta jokaisessa meissä on myös ne meille ominaiset piirteet, joiden vuoksi erotumme muista ja olemme rakastettavia persoonia. Tämän tiedostaminen on kaiken A ja O.