Parisuhteesta kadonnut ilo
Hei!
Odotan jo todella kohta alkavaa lomaa, jos vaikka se palauttaisi ilon ja onnen parisuhteeseeni. Tuntuu että koko kevät on ollut suhteessamme matalalentoa. Ei siis mitään suurempia yksittäisiä kriisejä vaan pientä matalapinetta tasaiseen tahtiin.
Meillä on ilopilkkuna onneksi ihana melkein 2-vuotias lapsonen.
Seksikään ei oikein tunnu miltään, eikä sitä kovin usein ole nyt ollutkaan.
Tiedostan hyvin että olen ollut väsynyt ja ärtynyt kun työelämässä olen, ja vielä töiden jälkeenkin pitää antaa itsestään 110% kotona.
Onko muilla vastaavia fiiliksiä, toki ainahan pitkissä parisuhteissa tulee huonompia jaksoja, mutta miten niiden yli päästäisiin?
Kommentit (6)
Ei reseptejä orjallisesti kannata noudattaa. Keskustelunavaukset ovat kylläkin hyviä
ja tuntuu että joka vuosi tulee lisää välimatkaa puolisoon. Kesäloma on takana ja sen aikana tuntui, että toista ei jaksa 24t vuorokaudessa. Ei mitään isoja riidanaiheita, lapset on ihania ja perheenä kaikki menee hyvin yhteen, mies tekee kotitöitä 50% yms. Ehkä vähän rahahuolia mutta kenelläpä ei kun on iso asuntolaina. Jotenkin vaan en tunne rakkautta häntä kohtaan enää, en halua että hän koskettaa minua paitsi silloin kun minä haluan, on sellainen vähän välinpitämätön olo koko miestä kohtaan. Hänkin vetäytyy usein lasten nukkumaanmenon jälkeen omaan rauhaansa eikä meillä on kauhean paljon keskusteltavaa. Jotenkin hänen pelkkä puhetapansa ärsyttää välillä niin että tekisi mieli lähteä kokonaan kävelemään....Seksiäkin oli tosi vähän loman aikana eikä oikeastaan tehnyt edes mieli, tai teki mieli seksiä mutta ei omaa miestä.
No, riideltiin me tästä oikein kunnolla keskellä lomaa ja se ehkä vähän paransi tilannetta hetkellisesti. Nyt kun olen taas töissä, tuntuu että on ihan sama miten parisuhde voi, kun aika kuluu töiden ja lasten kanssa.
kun luin jostain lauseen, että: " rakkaus ei ole kaikki" . Näinhän se on! Miksi sitä pitäisi olla niin kovin rakastunut koko elämänsä ajan? Biologisestihan rakkautta tarvitaan lisääntymiseen, niin ja jälkeläisistä huolehtimiseen. Olen ollut paljon tyytyväisempi elämääni, kun olen alkanut ajatella, että ei tarvitsekaan olla rakastunut. Rakkautta on kuitenkin ympärillä niin monessa muussa muodossa: lapsissa, kodissa, ystävissä, kumppanuudessa. Niistä riittää jo pitkälle. Onnellisen elämän salaisuus ei ole pelkästään täydellisen puolison löytämisessä.
Laitanpa minakin rikkani rokkaan...
Mina olen vuosien varrella oppinut, etta parisuhteen onnistuminen on pitkalti itsesta kiinni. Vastuuta parisuhteesta ei vain voi sysata toisen niskoille. Itsekkyytta ja anteliaisuutta sopivassa suhteessa ja silla siita porskutetaan monta vuotta. Mina tulisin hulluksi, jos ottaisin itseeni miehen jokaisen vetaytymisen omiin juttuihinsa (joita on kuitenkin aika vahan) tai katsoisin etta tata ihanaa suurta rakkautta riittaisi loputtomiin.
Mina kait eniten ajattelen tasta kaikesta niin, etta mita menettaisin jos lahtisimme eri teille ja se menetys on liian valtava ja se auttaa nousemaan ylos riidoista, kiukunpuuskista ja satunnaisista typerista fiiliksista. Avioliitto on meille ensin partnerisuhde ja sitten vasta suuri rakkaustarina. Pelissa on liian monta nappulaa, etta itsekkaista syista kuten vapaudenkaipuu voisimme lahtea leikkimaan tulella. Kokeiltu on, ja pahaa jalkea tulee.
mutta mies ei ole ikinä tehnyt mitään. viisi vuotta yritin, mutta nyt en enää jaksa. siispä ero tulee ihan väistämättä. ei kaikki anna heti periks. jotkut oikeasti yrittää. haluan saada rakkautta, syliä ja huomiota. Ja siksi sitten annan lasten isän mennä. isäntä tykkää tällaisesta suhteesta. riittää kuulemma katto pään päälle. kävi vieraissakin joskus ym kivaa. ja silti vaan jaksoin. olen niin loppu. yksi ja rakkaudeton... nyt hakusassa uusi syli :)
Nyt kun teille ei ole tapahtunut vielä mitään peruuttamatonta nin ottakaa ihmeessaä kesälomanne teemaksi suhteenne hoito (kahdenkeskistä aikaa, piknikki puistoon, keskustelua)!!! Voi kun minullekin joku olisi tätä vinkannut muutama vuosi takaperin. Olisin ja olisimme säästyneet niin monelta surulta ja hetkelliseltä erolta. Arki vei meitä mennessään ja parisuhteesta katosi tosiaan ilo. Tuli tiuskittua ja äyskittyä puolin ja toisin ja molemmat koki ettei toinen enää rakasta. Mieheni haki huomiota toiselta naiselta. Kantapään kautta sitten opimme pitämään toisistamme huolta ja saimme liittomme kasaan. Mutta niin monet kerrat olen toivonut että olisimme aiemmin havahtuneet ja ettei meidän olisi tarvinnut kokea tätä kaikkea vaikeimman kautta.
Iloa sekä kesään että teidän parisuhteeseen!