Olenko ainoa laatuani? En ole mustasukkainen lapsistani, imetyksen lopettaminen ei ole minusta ollenkaan haikeaa, en nyyhki vauva-aikojen peraan.

Mutta olin todella onnellinen kuin imetystä oli reilu vuosi takana ja sallin itselleni vieroituksen. Eikä tosiaan ollut haikeaa, vaan ihana helpotus.

Vierailija:

mä en oo imettäny kuin 2viikkoo ja rintatulehduksen jälkeen en enää imettänyt, toisen kanssa en halunnut kokea samaa, nyt jos tulee kolmas, turvaudun jälleen pulloon... synnytys on tarpeeksi kipua kerralla...

Tulehdus ja siitä aiheutuva kipu menee ohi muutamassa tunnissa.

Eli ap kysyit, miksi haluan olla jotain erityistä lapsille. No kai tuo jotenkin sisäsyntyistä on, että äiti toivoo olevansa lapsilleen tärkeä! Kai sinäkin sitä toivot? En usko, että olen ainoa äiti maailmassa, joka noin ajattelee.



Ja ei, en luule että voin olla jotain erityistä vain imetyksen kautta. Enkä ole väittänyt, että imetyksen loppuminen tällä hetkellä mua jäytäisi enää. Sanoin vain, että imetyksen loppuminen oli silloin aikanaan minulle haikeaa. Siis silloin kun se loppui, ei vuosien jälkeen enää =O Hassua, että sun on tosiaan vaikea tätä ymmärtää. Siis että joku äiti on _imetyksen loppuessa_ kokenut haikeuden tunteita, eikä äiti koko loppu elämäänsä sure sitä. Jotenkin tunnut yrittävän tehdä tästä ns. kärpäsestä härkäsen.



Kai sitä nyt saa tuntea haikeutta eri elämävaiheden kohdalla? Tunsin haikeutta muuttaessani lapsuudenkodistani, vaikka omilleen muuttaminen olikin ihanaa. Tunsin haikeutta kun tein ekan raskaustestin: tästä lähtien elämä totta tosiaan muuttuu ja huoleton nuoruus on takana. Tunsin haikeutta kun olin toista kertaa raskaana, kun tiesin että se olisi viimeinen raskaus mulle. Tunsin haikeutta kun muutimme perheeni kanssa vuokrakaksiosta ihanaan omistusasuntoon. Itse asiassa kävin itkemässä tyhjässä asunnossa niitä kaikkia ihania muistoja, joita meillä sieltä on. Joten kai olen sitten outo. Tunnen haikeutta kun joku vaihe jää taakse ja uusi alkaa. Vaikka se uusi vaihe olisi yhtä hyvä tai parempi kuin vanha. Silti jotain jää taakse, ehkä ikuisiksi ajoiksi. Miksi olisi väärin tuntea haikeutta?

Mutta kun jotkut vertaavat imetyksen loppumista suunnilleen maailman loppuun, tyyliin " taapero ei enää halua rintaa, nyyh nyyh, minä kyllä haluaisin imettää" .



Minusta se on hassua. Vähän kuin poraisi sitä, ettei vauva halua enää hienonnettua ruokaa vaan rakeisempaa. Ehkä olen sitten erilainen kuin moni muu, mutta minulle imetys on todellakin vain tapa ruokkia lasta. Kun lapsi kasvaa, siirrytään muihin tapoihin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä saati surun aihetta. Läheisyyttä voi antaa lukemattomilla eri tavoilla, eikä läheisyys ole riippuvaista tissin ja suun välisestä etäisyydestä.



ap

t. eräs äiti, jonka mielestä imetyksen lopettaminen oli haikeaa

Vierailija:

Enkä oikein ymmärrä niiden ajatuksenjuoksua, jotka em. tavoilla kokevat.

mutta imetyksen lopettamisen koin kuitenkin haikeaksi.

ja olisin lopettanut aikaisemminkin, mutta oli helpommin sanottu kuin tehty.



T. Tissitakiaisen äiti

Minusta imetyksen lopettaminen ei ole haikeaa, koska " aika aikaa kutakin" . Imetys on vain luonnollinen tapa ruokkia vauvaa, enkä ole koskaan suhtautunut siihen kovin tunteenomaisesti. Minulle imetys ei ole ollut elämää suurempi kokemus, ei sen kummempaa kuin muukaan vauvan hoito. Kun tämä vaihe on ohi, on jonkun muun tärkeän vaiheen vuoro, eikä uusi vaihe ole yhtään sen vähempiarvoinen kuin edellinenkään.



ap

En ole kakkonen, mutta imetän reilun vuoden ikäistä lastani, ja edessä oleva vieroitus tuntuu tosi haikealta. Yritän muistaa tuon viimeisen lauseen sitten, kun imetys loppuu ja tuntuu kurjalta =)

Vierailija:

Minusta imetyksen lopettaminen ei ole haikeaa, koska " aika aikaa kutakin" . Imetys on vain luonnollinen tapa ruokkia vauvaa, enkä ole koskaan suhtautunut siihen kovin tunteenomaisesti. Minulle imetys ei ole ollut elämää suurempi kokemus, ei sen kummempaa kuin muukaan vauvan hoito. Kun tämä vaihe on ohi, on jonkun muun tärkeän vaiheen vuoro, eikä uusi vaihe ole yhtään sen vähempiarvoinen kuin edellinenkään.

ap

Minulle imetys on ollut aika iso osa vauva-aikaa. Molemmat lapset oli tissitakiaisia, joille pullo ei kelvannut. Imetys oli sekä ravintoa, että vaikkapa lohtua jos vauvalla oli jokin hätä. Se katse vauvan silmissä kun oli saanut mahn täyteen ja maitoa valuu suupielistä, jotenkin se vaan lämmitti sydäntä =)



Jotenkin sitä sitten ajatteli, että imetyksen loppumisen jälkeen äiti ei enää ole yhtä tärkeä (siis ihan omassa päässäni näin ajattelin) kun hänellä ei ole enää mitään sellaista erikoista tarjota, mitä kellään muulla ei ole... Mutta toki aika nopeaa tajusin, että ei se ihan noin ole. Mutta kuitenkin se oli haikeaa. Vauvasta oli tullut lapsi, pienestä pallerosta iso poika/tyttö.



Toisen lapsen kohdalla asian teki vielä haikeammaksi se, että tiesin sen olevan mun viimeinen imetys.



t. 2

Erittäin viisaasti ajateltu mielestäni. *peukku* ;)

Vauva/lapsi vierottui itse pikkuhiljaa. Viimeisen kerran kävi tissillä 1v7kk ikäisenä.

Vierailija:

Jotenkin sitä sitten ajatteli, että imetyksen loppumisen jälkeen äiti ei enää ole yhtä tärkeä (siis ihan omassa päässäni näin ajattelin) kun hänellä ei ole enää mitään sellaista erikoista tarjota, mitä kellään muulla ei ole...

Miksi haluat olla jotain niin hirveän erityistä? Ja etkö muka ole lapselle erityinen muuten kuin imetyksen kautta?

Minä tiedän olevani lapsille maailman rakkain äiti, ja tiedän että mieheni on maailman rakkain isä jne. Me olemme sitä, koska olemme heidän vanhempamme, annamme heille rakkautta ja huolenpitoa. Emme me silti heitä omista eikä ihmisarvoamme määritellä lasten kautta.

ap

koska nautin siitä. Ei se silti tarkoita sitä, että tuleva aika olisi jotenkin vähempi arvoista. Vaihdoin juuri työpaikkaa. Viimeisenä työpäivänäni tunsin haikeutta erotessani ihanasta työuhteisöstä. Silti olin tyytyväinen lähtiessäni, koska minua odotti uusi, haastava työ. Eikös ole ihan inhimillistä tuntea haikeutta, kun jokin kiinteästi elämään kuuluva asia päättyy.

Lapset annan mielelläni hoitoon luotettavalle hoitajalle, jos joku vain haluaa noita kullanmuruja hoitaa. Ensimmäistä en juurikaan imettänyt, toista imetin vuoden ikään asti, ja imetyksen loppuminen ei ollut mikään iso juttu (ei vauvalle, eikä minulle).

mä en oo imettäny kuin 2viikkoo ja rintatulehduksen jälkeen en enää imettänyt, toisen kanssa en halunnut kokea samaa, nyt jos tulee kolmas, turvaudun jälleen pulloon... synnytys on tarpeeksi kipua kerralla...

En ole mustasukkainen lapsistani. Imettämisen lopettamista en kokenut haikeana, esikoisen kohdalla se oli suoranainen helpotus. En myöskään ikävöi lapsiani silloin, kun ovat jossain pois tai olen itse pois.

Kuten ITSE jo sanoin, niin eihän se noin ollut. Tuo ajatus vain kävi päässäni niinä imetyksen loppumisen jälkeisinä viikkoina.

t. 2

Vierailija:

Vierailija:

Jotenkin sitä sitten ajatteli, että imetyksen loppumisen jälkeen äiti ei enää ole yhtä tärkeä (siis ihan omassa päässäni näin ajattelin) kun hänellä ei ole enää mitään sellaista erikoista tarjota, mitä kellään muulla ei ole...

Miksi haluat olla jotain niin hirveän erityistä? Ja etkö muka ole lapselle erityinen muuten kuin imetyksen kautta?

Minä tiedän olevani lapsille maailman rakkain äiti, ja tiedän että mieheni on maailman rakkain isä jne. Me olemme sitä, koska olemme heidän vanhempamme, annamme heille rakkautta ja huolenpitoa. Emme me silti heitä omista eikä ihmisarvoamme määritellä lasten kautta.

ap