Raskausdiabetes
Onko muita kellä olisi sokerirasituksessa arvot olleet koholla joko meneillään olevassa raskaudessa tai aikaisemmissa?
Minulla sokerirasituskokeessa oli paastoarvo koholla, ja nyt olen kuuden päivän kotimittauksessa; mittaan siis verensokerini itse kuuden päivän ajan neljä kertaa päivässä ja seurataan ruokavalion tarkistamista suhteessa arvoihin. Kamalaa pistämistä, sormenpäät ihan turtana. Kaksi arvoa päivässä on ollut nyt ihan rajalla ja kolmas reippaasti yli. Tulevaisuus pelottaa siinä määrin etten tiedä mitä neuvolassa sanovat ja mitä tehdään kun arvot nyt näyttävät heittelevän miten sattuu.
Kaipaisin kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Millaista insuliinihoito on jos siihen joutuu? Liittyykö hoitoon jotain muuta?
Painoindeksi raskauden alkaessa oli 25,2 joka oli yksi syy testiin lähettämiseen sekä se, että aiemmat vauvat ovat olleet isokokoisia (rv 37+3: 3.400kg ja rv 40+5: 4.300). Lisäksi lähisuvussa on diabetesta.
Kiitos kaikista vastauksista ja kokemuksista jo etukäteen.
Äiti_31 ja pikkukolmonen rv 27+2