Kerrotko kihomadoista päiväkodissa tai koulussa taikka ystäväperheille?
Esitän nyt tällaisen kysymyksen, koska meillä todettiin juuri neljäs kihomatotartunta tälle vuodelle. Aina olen ilmoittanut päiväkotiin ja vanhemmille on lähtenyt infoa kotiin. Mutta muilla ei sitten reilun vuoden aikana ole ilmeisesti matoja ollutkaan. Ainakaan kukaan ei ole kertonut.
Mulle on jäänyt siivousneuroosi noista aikaisemmista tartunnoista ja nyt huomenna taas puunataan paikkoja. Tai siis käsipyyhkeethän vaihdetaan jo nyt päivittäin ja jokaisella on omansa. Unileluja pestään ja lakanoita vaihdetaan joka toinen viikonloppu. Ja normaalit viikkosiivot siihen lisäksi jolloin kosketuspintoja desinfioidaan. Lasten leluja samoin. Ja lääkitys hoidetaan aina koko perheelle.
Missä mättää?
Onko meidän päiväkotiryhmässä tai lähipiirissä joku joka ei ääneen tunnusta et matoja on löytynyt? Tai ei kenties hoida oikein?
t: kyllästynyt
Kommentit (33)
ainoastaan madot. Jos elimistössä on samaan aikaan useassa eri vaiheessa olevia (munia, toukkia ja matoja) niin kyse ei ole uusintatartunnasta.
En ole tähän vielä lääkkeen vaikutusasiaan kommentoinut, mutta kommentoin nyt.
Esim. yleisimmin (reseptivapaana) myytävä kihomatojen häätämiseen tarkoitettu lääke tehoaa vain matoihin, ei siis tuhoa munia. Lääkkeen vaikuttava aine lamauttaa madon hermoston, jolloin mato ei pysty liikkumaan ja kuolee, kun ei "toimi".
Kysypä 21 lekuriltasi tai katso netskusta tarkemmin...
T: kihomatojen kanssa säännöllisin väliajoin taisteleva äitiliini
lääkärin määräämä reseptilääke. Pyrvin 2 x ? siivoukset ei tehonneet.
Ja ne tarttuvat myös hengityselinten kautta. Ja elävät jopa puoli vuotta kodin pinnoilla. En usko että niistä päästään koskaan enää eroon :(
Kerroin kihomatotartunnasta, niin perhepäivähoitaja vaan totesi et olen minä niistä muillekin vanhemmille maininnut mutta eipä niitä viimeksikään muilla ollut.
Kukaan ei ainakaan syönyt lääkekuuria.
En usko tuohon vähääkään. Miten niitä ei muka olisi muillakin hoitolapsilla jos kotonakin niitä on kaikilla. Arvatkaa tympiikö siivota suunnilleen seinätkin ja tietää et viimeistään ensikuussa niitä taas on.
Kaikki ei vain niitä huomaa. Ihminen on vuosi miljoonien ajan tottunut tappelemaan pikku parasiittien kanssa. Yhtä äkkiä ympäristömme on "parasiittivapaa" ja samaan aikaan autoimmuunisairaudet lisääntyy. Ehkä kiusalliset kihikset ovat hyödyllisiä pidemmässä juoksussa terveyden kannalta. ;D
Me ollaan otettu ne kaksi kuuria ja lisäksi vielä yksi ylimääräinen. Kaikkien lääkkeiden välissä olemme pitäneet 10-15 vrk välin.
Tosin ällöjä ovat silti. Mutta kukas se onkaan sanonut, että ihminen on lehmän suurin loinen... kukin tavallaan.
Kaikki ei vain niitä huomaa. Ihminen on vuosi miljoonien ajan tottunut tappelemaan pikku parasiittien kanssa. Yhtä äkkiä ympäristömme on "parasiittivapaa" ja samaan aikaan autoimmuunisairaudet lisääntyy. Ehkä kiusalliset kihikset ovat hyödyllisiä pidemmässä juoksussa terveyden kannalta. ;D
Meillä tilanne eteni niin, että lapsi jolla matoja toistuvasti, söi Pyrviniä kahden kuukauden ajan viikon kahden välein. Ja eipä ole havaintoa sen jälkeen madoista. Liekö kyseessä ollut juuri se,että munia jäi aina elimistöön ja kierre alkoi uusiksi. Vai loppuiko kierre siihen,että koko ryhmän lapset saivat kuurin. Tai enhän minä tiedä ottivatko kaikki, mutta useampi perhe kylläkin.
on niitä elimistössä todella paljon.
Näin luin tartuntatautiliiton sivuilta. Itsekin olin ylpeä, että heti huomasin kun lapsella oli tartunta. Lapseni käy myös vielä potalla. Mutta saattoihan olla, että lapsella oli ollut tartunta jo pitkään. En ollut taskulampun kanssa tiiraillut.
Ilmoitin kuitenkin asiasta päiväkotiin ja laitoin lapun siellä eteisen seinälle. Siellä minulle vastattiin että kihomatotartuntoja tulee ja menee, aina sattuman varaisesti on yksi lapsi kerrallaan ja sitten 2 kk päästä on jollain toisella.
Tämän luin myös kihomadot ovat ihmisen loinen eivät siis tartu lemmikeistä.
hirvittää että joku ei tiedottais. Vaikka kyllä niitä täytyy olla. Mietin vaan että sittenhän se omallakin lapsella jatkuu se kierre kun on lapsia joita ei tiedetä hoitaa.
ekalla kuurilla aika vähällä pesemisellä. Eli ihan tavallinen viikkosiivous ja kannoin osaa lapsen suosituimmista leluista hetkeksi pakkaseen. Ei siis mitään sellaista hirmu häslinkiä kuin moni täällä kertoo. Epäilen minäkin että teillä on lapsen kavereissa tms. joku joka ei viitsi hoitaa pois niitä ja saatte tartunnan yhä uudestaan.
Itse kerroin meidän tartunnasta pph:lle ja reaktio oli lähinnä hysteerinen. Oli pakko viedä lapsi mummolaan kihomatojen havaitsemisen ja kuurituksen jälkeen loppuviikoksi kun pph hermoili lapsenlapsiensa takia. KOSKAAN aikaisemmin ei kenelläkään hoitolapsista ole ollut jne. Sitä tunsi itsensä aika paariaksi ja saastaiseksi =). Että seuraavalla kerralla jos vielä tulee en todellakaan aio kertoa, vaan hoidan pois kaikessa hiljaisuudessa.
Pelkkä ilmoitus ovessa ei anna mitään toimintaohjeita.Vanhemmat jotka ovat ensimmäistä kertaa asian kanssa tekemisissä eivät tiedä miten toimia. Tarkista mitä pk.tekee kun tartunta tulee ilmi, eroja toiminta malleissa on ja kihomato tiedot voi olla vajavaisia.
T. äiti joka kertoi pk.n johtajalle mitä voisi tehdä.