Vaihdoitteko oman lapsenne sukunimen mennessänne naimisiin

koska en aio koskaan vaihtaa sukunimeäni riippumatta siitä eroanko tai en ja menenkö naimisiin tai en ja lapsillani on minun sukunimeni joka tapauksessa...



Mutta - minusta kuulostaisi kyllä todella kummalliselta jos lapsilla olisi joku muu kuin äitinsä tai isänsä sukunimi (vaikka lainmukaista se toki on). En siis laittaisi lapselle puolison sukunimeä ellei tämä samalla adoptoisi lasta. Mikset voi pitää omaa nimeäsi? Eikös se nyt ole tärkeämpää lapselle kuin miehelle että teillä on sama sukunimi?

Itselläni on kaksi lasta ja molemmat ovat isänsä nimellä,siis heillä on eri sukunnimi.Minä vaihdoin eron jälkeen tyttönimeni takaisin ja aion pitää sen vaikka menisinkin naimisiin.Välillä on hieman hassua,että ovessa on kolme sukunimeä,mutta siihen tottuu.Tarvitset nimen vaihtamiseen isän luvan kirjallisesti,jos teillä on yhteishuoltajuus.

Nykyinen mieheni halusi ehdottamasti ottaa lapset omiin nimiinsä. Lapseni ovat kutsuneet häntä siitä asti isäksi, kun muutimme yhteen. He eivät ole tavanneet biologista isäänsä moneen vuoteen eikä heidän biologisen isän puolen suku pidä meihin mitään yhteyttä. Nykyisen mieheni suku on siis heille paljon tärkeämpi kuin heidän biologinen.

Toisaalta appivanhemmat olettivat myös alusta asti, että kun joskus menen heidän poikansa kanssa vihille niin meistä tulee yksi kokonainen perhe, mikä tarkoittaa samaa sukunimeä kaikille.



Jos taas lapset olisivat aktiivisesti tekemisissä biologisen isänsä kanssa, en heidän nimeään olisi muuttanut.



Lisäksi minulla on yksinhuoltajuus lapsiini, joten se helpotti tuota nimi asiaa paljon (lasten biologisella isällä ei ole oikeutta lastensa nimeen).

Itse olen kokenut tuon sukunimenvaihdoksen kun äitini meni uudelleen naimisiin. Olin silloin muistaakseni kolmannella luokalla koulussa. Uuteen nimeen tottumisessa ei ollut vaikeuksia, sillä olihan se uusi isäkandidaatti nimensä kanssa ollut kuvioissa jo vuosia. Koulussa asian selittäminen oli jotenkin omituista, sillä silloin ei uusperhekuviot olleet vielä kovin yleisiä.



Itse olen ollut tyytyväinen nimenvaihdokseen juuri tuon perheen yhtenäisyyden vuoksi. Tylsempää olisi ollut selitellä sisarpuoli-ym juttuja puolituntemattomille. Biologinen isäni ei ole ollut kuvioissa mukana lähtönsä jälkeen. Isovanhempiini minulla on läheiset suhteet, mutta en muista että uudesta nimestä olisin koskaan keskustellut heidän kanssaan. Varmasti he olisivat tykänneet jos olisin pysynyt heidän nimellään, mutta ....



Naimisiin mennessäni pidin oman nimeni. Lapset ovat isänsä nimellä. Miten itse tekisin jos .... enpä tiedä. Varmasti riippuisi paljon siitä millainen suhde lapsilla on isäänsä. Jos isä ei heistä välitä tippaakaan, ei hänen nimeäänkään tarvita. Silloin vaihtaisin lapset omalle nimelleni!

pojalla siis mun (tyttö)sukunimi, mulla yhdistelmänimi, miehellä ja yhteisellä tyttärellämme miehen sukunimi. Tämä sopii meidän perheelle, ja itse olen " sidottu" kumpaakin lapseen. Lapset toki on ihan eri nimisä, mjutta ikäeroakin 10 vuotta, eli ei " tarvetta" esimerkiksi koulua ajatelleen yhdistää heitä.

Meillä pojilla on eri nimi kuin meillä muilla. Pojat on ottaneet asian ihan hyvin eikä sitä ihmetelleet. Ovat hyvissä väleissä isänsä kanssa. Koska itse olin exän nimellä, oli minun pakko vaihtaa oma nimeni. Päädyin nykyisen nimeen. Poikien nimiasiaa mietin silloin, mutta tulin siihen tulokseen, että paremmin ex pitää poikiaan kun ovat omalla nimellään kuin että aiheuttaisin turhaa ritaa alkamalla vääntämään nimiasiasta. Meillä on siis yhteishuoltajuus ja lupa olisi myös pitänyt saada exältä.

Hyvälle ystävälleni tehtiin aikoinaan niin, että hänelle vaihdettiin uuden isäpuolen sukunimi äidin ja isäpuolen mennessä naimisiin. Hän oli silloin vajaat 2v. ja kantoi siis siihen asti isänsä nimeä. Silloin varmaan näytti äidin silmissä siltä, että biologinen isä häippäsi kuvioista totaalisesti eikä hän pitänytkään mitään yhteyttä vuosiin. Vaikka äiti ja isäpuoli toivoivat ystäväni kutsuvan uutta isäpuolta " isäksi" , ei tämä hänestä tuntunut luonnolliselta (siis sitten kun ymmärsi asian päälle), vaan alkoi kutsua tätä etunimeltä. Tiesi kuitenkin, että hänellä on oikea isäkin jossain. Niin vain kävi, että vuosien vieriessä isä ja poika lähentyivät, pahimmat riidat äidin ja isän välilläkin laantuivat ja sellainen normaali kanssakäyminen alkoi sujua. Murrosiässä ja aikuiseksi tultuaan tätä ystävääni harmitti nimenvaihto kovasti, puhui siitä usein. Isäpuoli siis oli ihan todella mukava, ystäväni tuli hyvin hänen kanssaan toimeen ja pysyivät äidin kanssa yhdessä kymmenet vuodet, isäpuolen kuolemaan asti eli ihan onnellinen uusperhe oli. Biologisen isän kuoltua ystäväni otti selville mitä nimen muttaminen tarkoittaisi, ei kuitenkaan tehnyt sitä. Mutta vaivannut se on häntä näihin päiviin ja sanoo, että äitinsä teki aikoinaan väärän ratkaisun.



Kannattaa siis tarkkaan harkita, lapsen kannalta erityisesti.

Meillä on siis niin että kun poika syntyi,laitoimme hänelle minun nimeni ja sain yksinhuoltajuuden ja hetken päästä mies jo otti ja lähti ja nyt on kulunut 8 vuotta ilman minkäänlaista yhteyden ottoa.Tilannehan olisi aivan toinen , jos pojalla olisi isän nimi jonka kanssa olisi tekemisissä , mutta nyt en ole varma mikä ratkaisu on hyvä ??

Itse olen menossa naimisiin vuoden päästä uuden mieheni kanssa. Lapsi minulla on eri miehen kanssa. Lapsella on nyt minun sukunimeni, sen kanssa olin ehdoton silloin aikoinaan. En ole koskaan ajatellut ottavani mitään muuta sukunimeä kuin mikä minulla on, mutta nytkyisen mieheni sukunimi on siin hieno, että aion ottaa sen sekä itselleni, että lapselle. Lapsen isällä ei minun mielestä ole siihen sanavaltaa, koska ei ole hänen nimeään nytkään!!!

Itse olen ajatellut asian niin, että lapsella voi olla ulkopuolinen olo, jos hänellä on yksistään joku muu sukunimi kuin muulla perheellä... varsinkin, jos meinaa lisää lapsiakin hankkia, jotka automaattisesti tulisi vanhempien yhteisen sukunimen alle!!

Olin taannoin avoliitossa ex:ni kanssa, jonka kanssa mulla on yksi tyttö.

Tytöllä kasteesta lähtien isänsä sukunimi.



Kun erosimme tyttären ollessa reilun 1 v vanha, hän jatkoi samalla isänsä nimellä.



Tyttären ollessa 3,5 v tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa olin pitkään avoliitossa.

Kun tyttäreni ollessa 11 v menimme naimisiin, ja ottaessani nykyisen mieheni sukunimen, kysyin tyttäreltäni, että " haluaisitko vaihtaa nimesi xxx:n (mieheni) sukunimeen?"

" En halua, haluan olla se miksi mut on kastettukin" ;) eli oman biologisen isänsä nimen säilyvän.



En kokenut asiassa olevan mitään ongelmaa, ovessa oli avioliitostamme lähtien yksi nimi (yhteinen sukunimemme), avoliiton aikana kaksi (mun sekä mieheni).

Ei kukaan kysellyt eikä ihmetellyt mitään, eikä kukaan tuntenut nimen vuoksi olevansa " ulkopuolinen" .

Ja tyttären ollessa 12 v hänestä tuli isosisko, pikkuveli kastettiin luonnollisesti yhteiseen sukunimeemme, kuten kolmaskin perheeseemme syntynyt lapsukainenkin.



Tytär nyt 17 v, ja vasta muutti isänsä luo, ja heillä siis yhä edelleen sama yhteinen sukunimi :)

No problem! :)

Itse vaihdoin poikani sukunimen mennessäni mieheni kanssa naimisiin maaliskuussa. Toisaalta lapsi ei ole isänsä kanssa ollut missään tekemisissä, vaan hänellä on ollut minun tyttönimeni, joten vaihto tuntui joka tavalla luonnolliselta.