Minä en ymmärrä miksi joku tekee 4 lasta!

Alunperin toivoin vain yhtä lasta, sittemmin haave tuplaantui. Nyt tuntuu, että perheemme on tässä. Koen vain, että suurperheen elämä ei olisi meitä varten, koska jo nyt kahdenkin lapsen kanssa arki pyörii tosi perhekeskeisesti, ja meillä on kuitenkin molemmilla myös hyvät työpaikat, joiden haasteista me yhä tykätään. Perhe on tärkein, mutta muukaan elämä ei ole menettänyt kokonaan merkitystään.



Koskaan emme ole ajatelleet puhtaasti mukavuudenhalulla tai järjellä näitä asioita, silloin kai meillä ei olisi yhtään lasta... Ainahan lasten kanssa esim. matkustaminen on kalliimpaa ja hankalampaa, mutta toisaalta lapset rikastavat elämää niin paljon, ettei mikään pystyisi omassa ajatusmaailmassani ainakaan tällä kokemuksella lasten puutettaä kompensoimaan. Kumpikin lapsi on ollut aarteista kallein! Eli ymmärrän hyvin, jos joku tahtoo isommankin perheen. Itsekin tulen potemaan kroonista vauvakuumetta varmaan loppuelämäni, mutta se on kuitenkin eri asia kuin käsitys " omanlaisesta perhekoosta" .



Se on fakta, että elämä esim. kaksilapsisena on taatusti erilaista kuin suurempana perheenä. Mutta sitähän juuri näissä valinnoissa kai haetaankin, hyvine ja huonoine puolineen. Ihmiset on tosi erilaisia, miksei perhekoot sitten?



Itse olen pähkäillyt, että jos haluaa olla jokaiselle lapselleen aidosti läsnä ja tuntea hänet hyvin vielä murrosiässäkin, on suurperheen arjen ja molempien vanhempien työelämän yhteensovittaminen haastellista. Siitä tulee helposti (ei pakosti) suorittamista ja ainaista aikataulujen yhteensovittamista, etenkin lasten tultua kouluikään, kun sitähän se meinaa välillä olla jo kahdenkin kanssa. Siksi myönnän itse realiteetit ja keskityn nyt ennemmin " vain" näihin kahteen. Ehkä ;)

vietämme sitten kaksilapsisen perheen elämää, ja täytyy sanoa että se on aika hiljaiseloa :-) Tuntuu koko ajan että jotain puuttuu!