Jos on rahaa, ei ole rakkautta, jos on tapoja, ei ole sydämen sivistystä. Täh?
Täällä aina uudestaan ja uudestaan esiin tuleva ajattelutapa. Varakkaat (ja varakkaiksi lasketaan sitten keskituloisetkin usein) eivät aidosti rakasta lapsiaan, käytöstapansa tuntevat ovat oikeasti ihan kusipäitä, tilaisuuksiin etiketin mukaan pukeutuvat eivät oikeasti välitä tilaisuudesta. Kauniit eivät ole älykkäitä tai mukavia. Ja ennen kaikkea tietysti toisin päin. Jos on köyhää, ovat perhsuhteet erityisen lämpimät ja ihanteelliset, oikeasti sydämelliset viis välittävät käytöstavoista ja se aidoin ja miellyttävin ihminen tulee hautajaisiin kirkkaan punaisessa vesirajaminimekossa ja korkeakorkoisissa polvisaappaissa.
Ihan oikeastiko monien mielestä käytöstavattomuus on ihailtavaa aitoutta ja köyhyys ylevöittää? Väärä pukeutuminen ei koskaan heijastakaan välinpitämättömyyttä tai jopa tahallista loukkaamista ja kaikkien kaavojen ja kanssakäymistä helpottavien tapojen ylenkatsominen ei kerro joko niiden tuntemattomuudesta tai siitä, että ei viitsi niitä noudattaa ja näin helpottaa muiden oloa ja tilanteiden sujuvuutta?
Onko oikeastikin olemassa paljonkin ihmisiä, jotka eivät välitä tuontaivaallista erilaisista sanattomista koodeista tai kokevat olevansa aidompia ja sydämellisempiä, kun rikkovat niitä tahallaan? Onko aitous sama, kuin sosiaalinen kyvyttömyys ja sydämellisyys sama kuin täysi välinpitämättömyys muiden tunteista tai mukavuudesta?
Kommentit (11)
Veikkaisin minäkin kyseessä olevan vähän sellaisen "piikit pystyyn" -asenteen. Eli jos et itse hallitse jotain asiaa niin se helposti kääntyy niin, että en olis koskaan halunnutkaan ja muut jotka hallitsevat sen ovat paskantärkeitä k-päitä. Ehkä kyseessä on osaltaan myös oma huono itsetunto ja kateellisuus. Vaikkakin inhoan sitä, että kaikki laitetaan kateellisuuden piikkiin, mutta mistä muusta kuin kateellisuudesta se kertoo, että etenkin paremmin toimeentulevat nähdään usein kovin negatiivisessa sävyssä.
Tarkoitetaanko tuolla etiketillä tässä keskuselussa nyt ainoastaan tuota juhlapukeutumista vai mitä?
Näissä juhlapukeutumiseen liittyvissä keskusteluissa itseäni ärsyttää juuri se, että joku ottaa nokkiinsa, että joku ei ole serkun kummin kaiman häihin ostanut useiden satojen eurojen vaatteita ja käynyt kampaajalla ja kosmetologilla ja manikyyrissä/pedikyyrissä ja että on väärän väriset sukkahousut. Onko se tökeröä käytöstä, jos ei ole yksinkertaisesti varaa tai sitä tyylitajua? Ei mielestäni.
Mutta jos juhlapukeutumisesta puhutaan, niin ei se yleensä ole rahasta kiinni. Tosin jos rahaa on käytettävissä pukeutumiseen melko vähän, se vaatii enemmän suunnittelua. Mutta enpä ole edes täällä nähnyt kenenkään valittavan, että häihin on tultu liian halvassa vaatteessa (se oikeanlainen vaate ei välttämättä maksa yhtään enempää kuin vääränlainenkaan ja järkevää on ylläpitää vaatekaappiaan siten, että siellä on tietyt perusvaatteet aina, niitä ei tarvitse ostaa yksittäistä tilaisuutta varten, vaan esim. alesta ja omiin tarpeisiin sopivaksi. Lähes jokaiselle tulee säännöllisen epäsäännöllisesti eteen esimerkiksi kesähäitä, hautajaisia ja pikkujouluja, joten niihin sopivat vaatteet kannattaa omistaa.) Mitä kampaukseen tulee, niin ei siihen hiusten ylösnostamiseen (tai tilaisuuden mukaan muuhun juhlavaan kampaukseen) kampaajaa tarvita, mullat saa kynsien alta pestyä kotikonsteinkin (ja kynsilakkakaan niin kallista ole, jos sitä haluaa käyttää) ja mahdollista pedikyyriähän kukaan ei näe, jos on umpikengät (kuten periaatteessa pitäisi.)
Mutta ei kyse tietenkään ole pikkujutuista (joissa monissa esimerkiksi juhlapukeutumisetiketti vielä löystyy kovaa vauhtia kts. hiukset alhaalla, avokärkiset kengät, paljaat sääret jne.), joilla on merkitystä vain hyvin harvoissa tilanteissa, vaan ihan niistä hyvän käytöksen ja etiketin perussäännöistä, joihin pukeutumisen suhteen kuitenkin kuuluu tilaisuutta ja tilaisuuden järjestäjiä kunnioittava pukeutuminen. Tosin on syytä muistaa, että muualla maailmassa ei keskimäärin olla yhtä rentoja kuin Suomessa ja esimerkiksi liike-elämässä toimivien on syytä olla tarkempia etiketistään etenkin ulkomailla ja ulkomaalaisten kanssa.
Tarkoitetaanko tuolla etiketillä tässä keskuselussa nyt ainoastaan tuota juhlapukeutumista vai mitä?
Näissä juhlapukeutumiseen liittyvissä keskusteluissa itseäni ärsyttää juuri se, että joku ottaa nokkiinsa, että joku ei ole serkun kummin kaiman häihin ostanut useiden satojen eurojen vaatteita ja käynyt kampaajalla ja kosmetologilla ja manikyyrissä/pedikyyrissä ja että on väärän väriset sukkahousut. Onko se tökeröä käytöstä, jos ei ole yksinkertaisesti varaa tai sitä tyylitajua? Ei mielestäni.
Minäkään en ymmärrä sitä, että ihmiset valittavat, että ei ole rahaa ostaa vaatteita. Itse en TODELLAKAAN kylve rahassa, mutta silti minulta löytyy vaatteet suunnilleen tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Minun salaisuuteni on se, että ensinnäkin olen samoissa mitoissa kuin 10 v sitten, joten jopa silloin ostetut ajattomat jakkupuvut sopivat yhä. Ja toisekseen suosin juuri nimenomaan tyylikkäitä ajattomia vaatteita. Mihin esim. kotelomekko olisi muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana? Kierrätän vaatteita juhlista toiseen, asusteita vaihdellen. Ei ole kallista. Esim. viime kesänä ystäväni häissä olin alunperin omiin yo-juhliini ostetussa sinisessä kokopitkässä mekossa, joka sittemmin on nähnyt useammat juhlat. En koskaan osta vaatteita yhtä tilaisuutta varten.
Minä en ole samoissa mitoissa kuin 10 vuotta sitten (mutta silti toiveikkaana säilytän yo-juhlieni pukua tuolla kaapissa). Itselläni ei ihan oikeasti ollut esim häitä tässä 10 vuoden sisällä kuin yhdet eikä muitakaan virallisempia juhlia kovinkaan monia (olen ilmeisesti outo), eli jos tässä esim häihin "joutuisi", pitäisi kyllä hankkia melkein kaikki vaatteet jostain.
Ja ihan opikeasti olen niin juntti, etten tiennyt, että hiukset auki on etiketin vastaista.
Näinhän se menee. Varakkaat eivät todellakaan rakasta lapsiaan, vaan ostavat lasten kiintymyksen materialla. Jos asut Westendissä komeassa 300-neliön kivitalossa, niin rakastat lastasi vähemmän ja todennäköisesti väärällä tavalla kuin martinlaaksolaisessa muovimatto-kerrostalokaksiossa asuva.
Etikettiä noudattavia pilkataan täällä, ja esim. moni on sitä mieltä, että juhlaan ei tarvitse viedä lahjaa. Kyllä tarvitsee. Etiketin tarkoituksena ei ole vaikeuttaa, vaan helpottaa toimimista virallisissa tilaisuuksissa.
Veikkaan, että kyse on muutamasta äänekkäästä, jotka sisimmässään tietävät olevansa väärässä, mutta hyökkäävällä kommentoinnillaan yrittävät vakuuttaa itselleen jotain.
Jos on tökerö ja töpeksii kaiken aikaa sosiaalisesti, alkaa herkästi vähätellä sosiaalisten normien merkitystä. Se on sosiologian tuntema ilmiö: ihminen vähättelee ja haukkuu asioita, joissa kokee olevansa huono.
Miksi monille käytöstavat=teeskentely ja tökeröys=rehellisyys tai aitous? Ei meikäläisen aitous ja rehellisyys ainakaan siitä vähene että pyrin kohtelemaan muita nätisti ja noudattamaan eri tilaisuuksissa erilaista etikettiä. Ei se persoona siitä muutu jos pukee verkkarien sijaan juhlavaatteet tai tervehtii kohteliaasti.
Edelleen tilannetaju menee etiketin edelle. Esimerkiksi minulla on ystävätär, joka tietää/tuntee etiketin. Mikäli joku rikkoo etikettiä, hän huomauttaa siitä nasevasti, alleviivaa omalla käyttäytymisellään muiden tietämättömyyttä ja saa vastapuolen tuntemaan itsensä idiootiksi. entä sitten jos sukulaismies tulee villapaidassa juhliin; se on hänen mokansa eikä sille tarvitse muiden edessä ilkkua.
Etiketin ensimmäinen sääntö on pyrkiä sujuvuuteen ja tilannetajuun ja aina peittämään muiden etikettivirheitä eikä korostamaan niitä. Tästä lipsuminen on aina huonoa ja etiketinvastaista käytöstä ja jopa kiusaamista. Tosin minusta on hieman eri asia kummeksua toisten käytöstä tai pukeutumista jälkikäteen kahden kesken puolisolleen tai toiselle paikalla olleelle ystävälleen tai jopa anonyymina netissäkin tai opettaa lapsilleen kotimatkalla, että kyseisen henkilön käytös tai pukeutuminen ei ollut ihan asiallista, mutta että sellaisissa tilanteissa pyritään aina siloittelemaan tilannetta. Ja ennen kaikkea toisen kysyessä saa etukäteen neuvoa pukeutumisessa yms.
Edelleen tilannetaju menee etiketin edelle. Esimerkiksi minulla on ystävätär, joka tietää/tuntee etiketin. Mikäli joku rikkoo etikettiä, hän huomauttaa siitä nasevasti, alleviivaa omalla käyttäytymisellään muiden tietämättömyyttä ja saa vastapuolen tuntemaan itsensä idiootiksi. entä sitten jos sukulaismies tulee villapaidassa juhliin; se on hänen mokansa eikä sille tarvitse muiden edessä ilkkua.
Kun tietää olevansa heikoilla, niin joillekin on helpompi paeta sellaisen "ei tunnu missään"-asenteen taakse. Jos itsetunto on heikko, ei oikein ole varaa siihen, että myöntäisi muille saatikka itselleen, että ei jotain asiaa osaa tai on jossain asiassa heikoilla. Ja tietysti Suomessa on tällaista vahvasti tukeva kulttuurikin olemassa. Aitous tosiaan helposti nähdään tapojen vastakohtana ja rehellisyys kääntyy törkeydeksi. Ja sillä "rikkaat eivät ole hyviä ihmisiä tai onnellisia, kuten köyhät" ajatuksellahan nyt kaikissa saduissakin jo pelataan. Se toimi vähäisen säätykierron aikana yhtenä paineenpurkuventtiilinä, mutta nykyisin se tosiaan on vähän hukkaan heitettyä, kun Suomessa ihmisellä itsellään on niin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa taloudelliseen tilaansa ja statukseensakin.
Tuo ajattelu vain on jotenkin jäänyt pysyväksi osaksi suomalaista kulttuuria, vaikka säätykierron suhteen tilanne on täysin muuttunut. Tietysti kulttuuri muuttuu usein hitaammin kuin tilanne, jossa se on syntynyt. Jossain USA:ssa ei tällaista ilmiötä ole paljon ollenkaan, koska ei ole ennenkään ollut, vaikka siellä säätykierto on faktuaalisesti paljon Suomea vaikeampaa. Sen sijaan briteissä, jossa luokkayhteiskunnasta huolimatta säätykierto ei ole USA:ta vaikeampaa on joskus hyvinkin vahvana tämä "upper class twit"-juttu.
PS. Mikä olisi toimiva suomennos false bravado:lle käsitteenä? Väänsin ja käänsin monta minuuttia, mutta en saanut sellaista mieleeni.