En tajua anopin älyn juoksua!
Anoppi sai hiukan ylimääräistä rahaa ja halusi antaa sen lapsilleen, kaunis ajatus. Rahat kuitenkin jakoi näin:
Miehen veli, sinkku juristi, rakentaa 250 neliön omakotitaloa sai 10000¿, koska on niiiin paljon velkaa.
Mieheni sai 2500¿. Olemme lapseton pari, ihan mukavasti toimeentulevia, jonkin verran asuntolainaa. Anoppi ehdotti meidän käyttävän rahat vaikka johonkin matkaan (minä olen ammatiltani lentoemäntä).
Miehen toinen veli ei saanut mitään, rahaa ei jäänyt. Miehen vaimo on hoitovapaalla 2 alle 3-vuotiaan lapsen kanssa. Miehen veli on heistä se pienempituloinen, oikeastaan todella huonopalkkainen. Anopin erustelu, että eihän perheellä mene rahaa niin paljoa esim vaatteisiin, kun ei tarvii äidin ostaa siistejä työvaatteita eikä mene lounaaseenkaan työpaikalla rahaa eikä lasten hoitomaksuihin. Ihan kuin kotihoidetut lapset tai vanhempi eivät söisi tai tarvitsisi uusia vaatteita.
Minusta ja miehestäni anopin rahanjako tuntui todella väärälle ja epäoikeudenmukaiselle. Mieheni sanoi antavansa rahansa veljensä perheelle. Tämän seurauksena anoppi suuttui ja velikin loukkaantui saadessaan tietää koko jupakasta eikä halua keltään mitään almuja. Inha tilanne, mitäs nyt? Mikä olisi fiksuin veto, kun nyt on kaikki jollekin vihaisia.
Kommentit (12)
Jollei anoppi itse tajua niin aika toivotonta lähteä selittämään
En ikävä kyllä tiedä mikä helpottaisi tilannetta. Ei taida veljeksilläkään olla hyvät välit keskenään, jos heitä on aina kohdeltu noin eriarvoisesti? kauheita äitejä sitä onkin olemassa.
Mielestäni sinun miehesi toimi hienosti, kun ilmaisi mammalleen, että rahanjako ei mennyt reilusti. Ihme, että juristiveli ei virkannut mitään? Mitä se laki sanookaan - kuinka eri tavalla voi lahjoitella perillisille omana elinaikanaan, miten sitten ne perinnöt?
Perinnönjaossa ne voidaan ottaa huomiooon ennakkoperintönä
vähävaraisin veli oli se musta lammas joka meni vaan amikseen?
Vierailija:
Anoppi ei ole laittanut rahoja tilille vaan antoi käteisenä.
Vierailija:
Vierailija:Anoppi ei ole laittanut rahoja tilille vaan antoi käteisenä.
Kierompaa ja ahneempaa ammattikuntaa saa etsiä - noin hiukkasen yleistäen:-). Mutta osa juristeista on kyllä aivan moraalittomia omaneduntavoittelijoita.
Ja kymppitonnin saa upotettua rakentamiseen koska tahansa.
Ehkäpä anoppi priorisoi niitä, jotka sillä hetkellä tuntuivat olevan kipeimmin rahan tarpeessa (ainoa tapa etäisestikään ymmärtää tuota kieroutunutta ajatuksenjuoksua), mutta oletteko yrittäneet jutella tästä anopin kanssa? Kuinka hän itse perusteli periaatteitaan, ja harkitsiko uudelleen teidän perustelunne kuullessaan.
mitään, koska ollaan suvun menestyjiä. Lelli ja passasi kahta miehen luuserisisarta. Nämä hassasivat kaiken alta aikayksikön...
sinä et ole tehnyt mitään pahaa etkä loukannut ketään joten setviköön anoppi keskenään välit poikiinsa