Minkä väristä sisustusta inhoat?
Kommentit (70)
sinisen inhoni juontaa juurensa, kestänyt ainakin 10 vuotta. Kaikki; perhe, kaverit ja tuttavat tietävät sinisen inhoni, eikä vuosiin ole mitään siniseen vivahtavaakaan tullut esim. lahjaksi :D Ja selvennykseksi sanon, että jonkun toisen sininen vaate tai sisustuksessa käytetty sininen ei ole minusta mitenkään mauton tms. Äitini ja sisareni esimerkiksi pitävät paljon sinisestä ja käyttävät sitä sekä vaatteissa että kotona. En vain voi kuvitellakaan itselleni mitään sinistä, joskin olosuhteiden pakosta kylppärimme lattia on sininen ja " tehoste" yök kaakeliraita seinällä myös. Muuten olen todella avarakatseinen väreissä, meillä on kirkkaita punaisia ja oransseja mutta myös beigeä ja valkoista, mitä ei mielestäni voi koskaan olla liikaa ;)
t. 91
Meillä on valkoiset seinät ja beiget sovhvat ja tällä hetkellä raikas ja kaunis lime lisänä. Murretun siniset verhot odottavat vaihtoa ja toivon todella, ettei sininen tule muotiin ja ettei taas kaikissa muotilehdissä (suomalaisissa) olisi kohta sinisellä sävytettyjä asuntoja.
Tai jaa, ei pelkoa, nämä tämän hetken ' muotiasiantuntijathan' inhoo sinistä joten toivottavasti eivät peru sanojaan kun ruskea on aut:)
t. eräs joka tietää, että sininen tulee taas..
Siis tyyliin beiget tapetit, beiget verhot, beige sohva, beige matto jne. Eikä mitään muuta väriä piristeenä missään.
Mutta suurin inhokkivärini on yllättäen sininen. Pidän itse lämpimistä väreistä, ja sininen on jotenkin niin kalsea. Se tällä hetkellä muodissa oleva (vai menikö se jo?) turkoosi-ruskea -yhdistelmä on ainoa missä siedän sinistä jossain muodossa.
siis omassani. toisilla se ei minuakaan haittaa pahemmin.
Sinistä unikkoa en saata katsella, enkä sinisiä sohvia.
kaiken ylittää mielestäni sininen nahkasohva ja siniset ruusut!!!
minä itse pidän musta-valkoisesta tehostettuna jollain värillä (lime, oranssi, keltainen) sekä syvän viininpunaisesta.
turkoosi kuuluu myös inhokkeihin
minä tykkään juuri tuosta valkoisesta vessasta -- vanhoissa taloissa (haluan asua satavuotiaassa kivitalossa) on tosi pienet vessat/kylppärit ja kun ne on vielä korkeat, kannattaa käyttää paljon valkoista. Meillä on valkoista minilaattaa koko seinät, valkoiset posliinit, teräsrunkoiset peilikaapit ja pyyhekaappi, (ovet valkoiseksi maalattua lasia) ja seinässä kiinni oleva valkoinen " teknopönttö" . Vain lattia on grafiitinharmaa, ja me tosiaan vaihdellaan koko pyyhesetin väriä. valkoinen, musta, turkoosi, harmaa ja limenvihreä setti. Siis kylpypyyhkeet, kasvopyyhkeet ja matto. Sillä muttuu koko vessan ilme, tosiaankin. Käsipyyhe o aina oranssi -- värikoodi toimii miehillä ja lapsillakin :)
Itse inhoan sisustuksessa liikaa temppuilua - kaikenlaisia kaakeliboordeja siellä vessassa, liikoja kuvioita sisustusmateriaaleissa (verhot, tyynyt, matot, tapetit, kaakelit) ja ylipäätään liikaa tavaraa. Värillä ei ole väriä, usein kaikki värit on kauniita. Ehk punaiset eivät ole minun juttuni, mutta toisten luona kauniita nekin, kun vaan tyyli on yhteinäinen ja harkittu...
Vierailija:
vessassa se että on valkoisella tehty wc, eli valkoiset kaakelit ja posliinin, kaapit yms, jotta sitten voidaan " muuttaa ilmettä kätevästi mausteväreillä!" eli siellä on sitten vihreät pyyhkeet, vihreä ilmakuppinaulakko, vihreä sammakko lavuaarin vieressä. Niin kätevää ja nättiä!....not!
Itse ahdistun liian kliinisen puhtaassa ja minimalistisessa kodissa, joka näyttää jostain sisustuslehdestä repäistyltä. Tulee tunne, ettei siellä ole mitään elämisen merkkejä??? Jos joku toinen siellä viihtyy ja tykkää asua, niin ei se ole minulta pois tai tuomittavaa:)
Eilen luin toisesta ketjusta, kuinka ruskea nahkasohva on " junttia" . Onkohan senkin mielipiteen antaja koskaan huomannut että sisustustyylejä on useita, ja ruskea antiikkinahkainen sohva on mielestäni aika klassinen huonekalu. Sopii klassiseen sisutukseen (mitä se nyt ikinä onkin, en ole hyvä erilaisten tyylien nimityksissä).
Jos sisustaa kotinsa vain sillä mielellä ettei kukaan saa pitää huonekaluja juntteina, niin mennään aika metsään.
Itse pidän paljon sellaisesta tanskalaisesta tyylistä, jossa on paljon kolhiintuneita valkoisia huonekaluja ja hiukan kukkatyynyjä siellä täällä. Sellaista ei meillä valitettavasti ainakaan vielä ole :o) Skandinaavinen minimalismi on luotaantyöntävää.
tällä hetkellä eniten. Vihreää siksi, että vielä vuosi sitten meidän olohuoneessa oli paljon vihreää ja katselin sitä 12 vuotta. Lime menee kyllä tehostevärinä, varsinkin lastenhuoneessa. Keltaista näki niin paljon 90-luvulla, että se ällöttää (siis varsinkin se murrettu sinappiin vivahtava). Samoin kaikki mäntypaneelit ja huonekalut on ihan hirveitä muualla kuin mökillä. Ja liika beigen käyttö tökkii. Minä puolestaan pidän harmaasta, kromista, valkoisesta ja tummasta puusta tehostettuna jollain kirkkaalla värillä. Ja sininen ehdoton lempiväri makuuhuoneessa.
ruskeaa, beigeä, harmaata...tulee masentavan tunkkainen tunnelma ja ilmapiiri.
Kuitenkin ensimmäisenä sinisestä väristä sisustuksessa tulee mieleen ne hirveät siniset sohvakalusteet! Ne joissa on usein myös jotain ihanaa kuviota.... ynh.
Sellainen hailakka keskitumma sininen on tosi ruma väri, ja näyttää kauhealta verhoissa ja matoissa sohvien lisäksi.
Kuitenkin tietyt sävyt ovat ihania ja rauhoittavia sisustuksessa! Mutta ei ehkä olkkarissa.