tunnetko monta itsemurhan tehnyttä?
Rupesin omasta lähipiiristä miettimään että tunnen 3. Kaikki miehiä. Jotenkin hirveän yleiseltä tuntuu itsemurhat.
Kommentit (14)
kaksi niistä oli omia sisaruksiani:(
Miehet tappavat itsensä, koska eivät osaa ajatella, että tuottavat sillä lailla surua muille. Ennemminkin ajattelevat, että maailmalle on helpotus, kun he päättävät päivänsä. Toisekseen, miehisen pärjäämisen mallit ovat aika kapeat.
Nainen harvoin tappaa itseään, koska joutuu huolehtimaan niin monesta läheisestään. Jos niin äärimmäiseen tekoon päätyy, niin sitten yleensä tappaa samalla ne läheisensäkin pois jäkeenpäin kitumasta.
Vierailija:
kaksi niistä oli omia sisaruksiani:(
niin, naisilla on paremmat tukiverkostot ja miehillä jonkinlainen erilainen käsitys kunniasta ja sen menettämisestä (esim työttömyyden myötä).
Mutta niitä murha-itsemurhia tekevät kyllä pääasiassa miehet, toisin kuin joku tossa iemmin väitti
Mutta vastaukseen oma äitini on tehnyt itsemurhan.
puolenkymmentä. Joukossa miehiä ja naisia, iät n. 30-80. Joukossa yksi ex-treffikumppani sekä veljeni.
Pienehköstä kaupungista kun on kotoisin niin siellä tietää ja tuntee melkein kaikki, vaikkeivat nyt kovin läheisiä tuttuja olisikaan.
Yksi parhaimmista ystävistäni teki itsemurhan, sen yli pääseminen on mahdottoman aikeaa.... Suukkoja kullalle sinne taivaiseen.
ja kaikki nuoria miehiä.
vaikeaa on edelleen.. viimeisin tammikuussa!
Eihän häntä enää ole.
Joku viisas sanoi telkkarissa taannoin, että itsemurhan tekijä ei yleensä halua kuolla vaan pois siitä tilaanteesta jossa on ja oman elämän päättäminen tuntuu olevan ainoa vaihtoehto. Surullista. Niin monia voisi auttaa ennen sitä lopullista päätöstä.
Yhden kanssa seurustelin joskus, toinen oli koulussa samalla luokalla, kolmas oli työkaveri. Kolme niistäkin kertyy. Ja kaikki miehiä.