Onko ystäväni? Äitini kuoli eikä ole oma-alotteisesti ottanut yhteyttä.Viestiini vastasi viikon viiveellä..jopa

Vierailija:

Kun isäni kuoli ja äiti meni kirkolle pappia tapaamaan ja sopimaan hautajaisista niin edes pappi ei ilmaissut suruvalittelua!?

Pahotteli sitten vasta pitkälti jälestäpäin, että ei oikein osannut tehdä tai sanoa siinä tilanteessa mitään. On edelleenkin ystäväni.

kun menetin veljeni hyvin järkyttävällä tavalla (itsari).



Jotkut ihmiset eivät osanneet yhtään suhtautua niin että he sitten vain hakeutuivat pois läheisyydestäni akuutin surun aikana. Silloin se tuntui siltä kuin minulla olisi ollut joku tarttuva tauti (suru)



Myöhemmin olen ajatellut sen ennemminkin niiden kyseisten ihmisten elämänkokemuksen puutteena..

Mun äiti kuoli viime kesänä, ja sen jäljiltä olen skipannut monta " ystävää" elämästäni pois! Itse olen aina ollut apuna ja tukena, mutta kun itse olisin tarvinnut apua, kaikkos ihmiset..

Oman äitini kuoltua ystävilläni ei enää ollut minulle aikaa. Olin kai liian ahdistavaa seuraa.

Mutta kyllä minustakin tuntui pahalle, että ystäväni eivät noteeranneet mitenkään isäni kuolemaa. Tai siis, kun kerroin että isäni kuoli niin se kuitattiin vain yhdellä lauseella (ei siis edes osanotolla vaan " ai jaa" tms) Itse olisin halunnut keskustella asiasta, mutta kukaan muu ei. Kukaan ei edes halunnut kuunnella..



Itse taas toimin eri tavalla, jos ystäväni ovat menettäneet jonkun läheisen; nimenomaan pyrin keskustelemaan tai ainakin kuuntelemaan asiasta. Tiedän, että puhuminen on niin tärkeää siinä surun käsittelyssä.. Tai ainakin näin on itselläni.

Tai jos ei löydy sanoja, niin maailmahan on täynnä vaikkapa valmiiksi kirjoitettuja tai runotettuja kortteja.

edes pien muistaminen olisi ilahduttavaa, mutta ei...

Ei varmaan ole saanut siihen mitään mallia. Kaikki eivät automaattisesti osaa iloita ta ottaa osaa toisten suuriin elämäntapahtumiin.

Kuulostele nyt miten sinulle puhuu, onko mielestäsi epävarma, mutta haluaa kuitenkin jatkaa kanssasi yhteydenpitoa. Jos taas karttaa jatkossakin niin kai se on merkki ettei halua enää jatkaa ystävyyttä?

että kaipaisit tukea? Minulla oli vastaava tilanne, perheenjäsen kuoli todella rankan ja tuskallisen sairauden jälkeen, ystäväni (on edelleen) ei oikein kommentoinut mitenkään.. Asui silloin kauempana, soittelimme harvoin. Muutaman kuukauden päästä pitkän puhelun aikana sanoin, että olisin kaivannut enemmän ymmärrystä, lohtua.. Hän ymmärsi asian ja totesi, ettei ole juuri ollut surun kanssa tekemisissä eikä silloin tajunnut.

Pitäisi kyllä lähettää vastaus aiemmin kuin viikon päästä. Mielestäni on surullista, että ihmiset eivät ymmärrä tällaista.. Ennen varmaan oli toisin, yhteisöt olivat laajempia ja kuolemaa ei muutenkaan ollut " eristetty" muusta elämästä niin kuin nykyisin. Tässä ajan muuttumisessa on tietysti hyviäkin puolia! Mutta hyviin tapoihin jo kuuluisi vastata heti ja tukea jotenkin. Surevat lähes poikkeuksetta sanovat, että pahimmalta tuntuu, jos mitenkään ei kommentoida, jos ohitetaan. Yksi lapsensa menettänyt tuttu sanoi, että vaikka tökeröstikin sanoisi jotain (eikä haittaa, jos alkaa itkeä), on paljon parempi kuin että ohittaa sanomatta mitään. Tai jos on ystävä, ottamatta yhteyttä jotenkin.

Kun isäni kuoli ja äiti meni kirkolle pappia tapaamaan ja sopimaan hautajaisista niin edes pappi ei ilmaissut suruvalittelua!?

Vierailija:

Niin ja osanotto äitisi poismenon v..

Kun isäni kuoli ja äiti meni kirkolle pappia tapaamaan ja sopimaan hautajaisista niin edes pappi ei ilmaissut suruvalittelua!?

Osanottoni ja mitä syvin pahoitteluni mauttomasta " vitsistäni"

sinulla voi olla tunne, että juuri nyt kun tarvitsisit tukea, olet tavallaan menettänyt ystäväsikin?!

Ei kai se nyt ole merkki siitä, että on hyvissä voimissa (terveisiä edelliselle) jos suree menetetyn rakkaan äidin lisäksi ystävää, josta ei ole tukijaksi.

Onko ap paikkakunnallasi läheisensä menettäneiden vertaistukiryhmää, jossa voisit jakaa muiden saman kokeneiden kanssa surua?



Vaikea tietää, mitä ystäväsi todella ajattelee, mutta tuskin haluaa loukata sinua, hänellä ei yksinkertaisesti saata olla " eväitä" auttaa ja lohduttaa sinua. Voisiko olla mahdollista, että hän pelkää sortuvansa sinun edessä, hänelle saattaa olla kova pala kohdata sinua ja pelkää omaa käytöstään.



Voimia ja jaksamista sinulle, toivotaan, että ystäväsi uskaltautuu tulla lähellesi, toisaalta, jos hän ei osaa näyttää empatiaa, niin tuskin juuri hän on oikea ihminen olkapääksi.

" Miten lohduttaisin ystävääni, joka menetti äitinsä, olen mennyt lukkoon, enkä uskaltaudu mennä hänen luokseen?" Miten kohdata sureva omainen, on usein kysyttyä.