Onko kenelläkään vanhempia joille ei uskalla jättää lasta hoitoon?
Siis tilanne se, että haluaisivat kyllä hoitaa lasta, mutta heidän vastuulleen ei voi lasta jättää. Hyvä kun selviävät lapsesta meidän paikalla ollessa... Miten muilla suhtautuneet tilanteeseen? Tietenkään emme heille sano, että teille ei lasta hoitoon jätetä vaan kierrelty karreltu itsemme ulos tilanteesta.
Kommentit (22)
Kun eivät usko mitä sanotaan.
Sanomme ettei saa antaa suolattua ruokaa vauvalle.
Sitten annetaan ja jälkikäteen ihmetellään että oliko muka tuollainen sääntö silloin 20 vuotta sitten, että ihan hyviä ihmisiä meistäkin on tullut.
-" Sitä lasta ei saa jättää yksin istumaan kunnon tuolille, ei pysy siinä" .
-" Miten niin, ihan hyvinhän tuo pysyi, muutaman minuutin istui oikein nätisti ennen kuin putosi päälleen lattialle."
Sanon että päiväuniaika on 12-15 ja puoli neljän jälkeen ei saa missään nimessä antaa nukkua, muuten menee ilta huudoksi. " Se viihtyi niin hyvin kun me leikittiin, meni nukkumaan puoli kolme ja heräsi vähän ennen puoli kuutta" .
jne..
päivällä toiminta hidasta eikä vaaroja tajuta.
opettaja vielä ala-asteellä ihminen. tolkutonta.