Mitä pidätte muuramen kalusteista? Onko teillä niitä? Ostaisinko kirjoituspöydän lapselleni?
Minulla oli itselläni seiskytluvulla sellainen. Enää eivät valmista ihan yhtä laadukasta ainakaan valkoisena. Jos ostan kaksi lipastoa ja väliin levyn, niin niihin ei saa kätevästi myöhemmin liitettyä sivulle tasoa tietokonetta varten, kun laatikosto alkuperäipöydästä jää pimentoon sinne kulmaan.
Kommentit (5)
Vain sitä nimittäin on saatavissa valkoisena L-tasoissa. Se nimittäin olisi ollut pöydässä ratkaisu siihen kulmaan jäävään laatikostoon.
Mieheni sitä kaupassa myyjälle sanoikin, että mitä jos tuo kolhiintuu. Myyjä ei pitänyt ongelmaa minään. Hyvä, että kerroit. En kyllä osta sitä lapselleni naarmuuntumaan.
Jos siis ostan Muuramea, ostan vain tavallista valkoista, en korkeakiiltoista.
Valkoisissa laatikoissa laatikot kolahtavat kuuluvasti. Muissa väreissä on vaimentimet. Kummallista, ettei valkoisiin saa.
Onpa yllättävä tuo teidän sänkyongelmanne. Luulin Muuramea laadukkaaksi. Kaupassa oli tosin yhdessä laatikostossa laatikoiden etulevyissä toisella puolella melko huono saumaus koivuviiluissa. Valittakaa ihmeessä vielä tehtaalle. Onneksi ovat suomalaisia. Voisivatkohan he loppujen lopuksi antaa teille uuden sängyn tilalle. Ottakaa kuluttajaneuvojaan kunnassanne yhteyttä, jos asia ei muuten suju. Ei huonoa saa hyväksyä.
Minun 70-luvun laatikostoni ovat erisävyisiä, vaikka ovat tavallisia valkoisia. Kolmas laatikosto ostettiin vuotta myöhemmin ja valkoisen sävy oli hieman erilainen. Huonolaatuisuutta tämäkin. Piti olla täydennettävissä.
Onko Muurame laatutuote ollenkaan.
Iso se on ja HEL-VE-TIN painava kanniskeltava muutoissa ja möbleerauksissa. Nyt hävittäisin sen oitis, jos olisi oma työpöytäni, mutta mies tykkää.
Kestävä se kylläkin on, ei ole naarmuuntunut eikä kolhiintunut, vaikka sitä on muutettu - öööö... ans kun räknään - kuusi kertaa. Ja se on ollut lasten käytössäkin jo neljä vuotta, kynän jäljet lähtevät pinnasta hienosti.
Joten entä, jos etsisit jostakin käytettynä tuollaisen Muuramen pöydän? Meinaan jos nykymallit ja -pinnoitteet arveluttavat?
Jos ostaisin käytetyn, sen pitäisi olla erittäin hyväkuntoinen, joten tokkopa kukaan sellaisesta luopuisikaan. Pöytälevyn ehkä ainakin voisi ottaa käytettynä. Laatikot hieman arveluttavat, kun ei tiedä, mitä niissä on säilytetty. (Vaikka hikisiä sukkia, heh) Käytetyistä pyydetään yleensä myös turhan kovaa hintaa. Ostan mieluummin sitten uuden kuin kalliin käytetyn.
Vanhemmilla lisäksi mustia kaksosia stero-tv-tasona, mustista neppareista ja napeista koottu kirjahylly. Ovat kestäneet, kuin uusia.
Minulla ei ole pahaa sanottavaa muuramen kalusteista.
Ja oli olevinaan niin yksinkertaisen tyylikäs, peräti 4 liitoskohtaa on vain sängyssä. Vaan ei menneet liitokset kohdalleen. Kävi sitten Muuramen oma asentaja peräti 3 kertaa rassaamassa ja nyt liitokset irvistävät edelleen. En enää jaksaisi ottaa yhteyttä asiassa, mutta kyllä kaivelee, jos suomalainen yli 1000 ¿ ja rapiat maksava sänky ei ole kunnossa!
Ja pinnoista vielä: Muuramen pöydät on samaa korkeakiiltomaalattua kamaa, kun tuo sänky. Käytännössä tarkoittaa sitä, että mikä tahansa pieni kolahtaa pintaan, niin jälki jää. Eikä voi paikkamaalata, kun niin kiiltävää maalia ei ole olemassa kuin automaalamoissa, missä nämä Muuramenkin uuden kalusteet maalautetaan.
Eli miettisin kyllä, laittaisinko lasten pöydäksi. Voi nimittäin olla, ettei sitä lasten käytön jälkeen käytä enää kukaan.