Kertokaas kun on "syypaa" tassa kiistassa, mina vai mies????????
Eilen illalla tapahtui taas niin kuin niiiiiin monia iltoina aikaisemminkin.
Mies lahti eilen aamulla toihin klo 8 ja paivalla soitin monelta noin suunnilleen tulee kotiin etta ehdinko kayda kaupassa enne niiden sulkeutumista. Han sanoi etta noin 18.30-19.00.
Mina hoidan paivisin omat lapset ja olen myos pph, joten en kovin paljoa ole jouten paivisin ja pysty kayda shoppailemassa! Illalla kerroin lapsille etta isa tulee kotiin ennen nukkuma-aikaa ja voivat odotella siihen asti, ovat 4v ja 7v. Kello oli 19.20 kun soitin ja kysyn missa olet, ja mies on yha toissa ja kotiin on 30min. ajomatka. Han sanoi etta lahtee 10min. paasta ja on kotona 20.00. Laitoin lapset jos sankyyn, ja olivat pettyneita etta isi on taas myohassa. Mies tuli lopulta 20.40.
Sanoin etten ehdi enaa kauppaan, ja menen laittamaan ruoan meille valmiiksi. 7v halusi etta isi tulee hanta halailemaan ja sanoin etta sano vaan hyvan yon toivotukset ja halaile vahan aikaa, kun TIEDAN miten siina aina kay.
Ja tassa on siis se kiistan ydin. Mies nukahtaa aina lapsen viereen sankyyn ja vaikka sitten yritan huudella, nukkuu kuin tukki. Ja sitten syon yksin, ja kun olen itse menossa nukkumaan, eilen menin klo 23, mies heraa ja on nalkainen, menee syomaan ja katselemaan telkkaria. Ja MINA saan valitukset kun annoin hanen nukkua, enka heratellyt!!!!
Ensinnakin harmittaa lasten puolesta koska isa lupaa tulla ajoissa, mutta on useimpina iltoina myohassa. Ja arsyttaa kun en saa yhtaan edes kerrattua lasten tekemisia tms miehen kanssa vaikka puhuttavaa olisi paljon....
Kommentit (43)
Herätä mies, sano sille että tulee ajoissa tai edes ilmoittaa. Käy kaupassa päivällä tai pyydä miestäsi käymään kaupassa. Avainsana on keskustelu, kukaan ei ole ajatustenlukija.
Kylla asumme ulkomailla, taalla on tyotahti paljon rankempaa ja isat tekevat pitkaa paivaa viikolla. Suomessa normaali 8-16 tyoaika on aika harvinainen, jos nyt ei ihan minimipalkkaa saa. Mies on esimiestehtavissa ja hanen taytyy olla aika joustava, ja varmistaa etta asiat toissa sujuvat. Voi kylla silloin talloin lahtea aikaisemmin/menna myohemmin, kun hanella ei mitaan virallista tyoaikaa kuitenkaan ole.
Eika 7v. vaadikaan etta uneen asti hanet pitaisi nukuttaa, tykkaa vaan isan laheisyydesta ja siita on tullut sellainen heidan oma juttunsa silloin talloin iltaisin. Minusta mies voisi olla sangyssa vaikka vahan aikaa, ja sitten kompia pois, mutta on niin vasynyt etta sitten nukahtaa sinne. Ja mun vika kun en herata. Vaikka yritan herattaa. En todellakaan haluaisi ottaa lapsilta mitaan pois, minusta on ihanaa etta isa viettaa muutaman hetken lapsen kanssa iltaisin, mutta ei siina kulu kuin 5min. kun lapsi on unessa, mutta mies oli siella eilenkin reilut 2 tuntia! Ja lapsienkin kun pitaisi olla unessa melko aikaisin koska menevat molemmat aamulla aikaisin kouluun...
Mies soitti minulle asken, ja kyseli kuulumisia. Kysyin etta osaako arvioida monelta paasee lahtemaan tanaan niin sanoi etta aikaisin. Kysyn mita tarkoittaa aikaisin, niin aikaisin, ei kovin myohaan. Tuo on niin selventavaa etta nyt tiedankin monelta odottaa... eikos? ;o) Ei vaan sanoin oikein natisti etta mitas jos sovittaisiin etta jos lupaat tulla vaikka klo18 niin jos nayttaa ennen klo18 etta et ehdi lahtemaan ajoissa, ja tulet olemaan myohassa niin ilmoitat minulle siita ENNEN kuin olet jo myohassa, niin tuumasi, etta tehdaan niin. Saa nahda toimiiko.
Ja viela kerran tuosta kauapssa kaynnista, mina en hoitolasten kanssa lahde kauppareissuille. Ja illalla kun he lahtevat kotiin on jo niin myohaista etta en omiani viitsisi raahata kauppareissulle koska heilla on aikainen heratys aamuisin. Ja mieluummin vietan sen ajan antamalla kaiken huomion heille vaikkapa lukemalla kirjoja, leikkimalla yhdessa yms.
En halua syoda lasten kanssa klo16.30, se olisi minulle liian aikaista joka tapauksessa, ja meilla on yleensa miehen kanssa tapana syoda illalla yhdessa, edes joku yhteinen hetki.
ap
Ehkä siellä vain on sellainen työkulttuuri, että mies ei mitenkään pysty lähtemään töistä tyyliin klo 15.30, vaikka Suomessa sellaiseen onkin totuttu. Joillain aloilla työkulttuuri vain on niin kurjaa. Miehesikin on varmasti puun ja kuoren välissä. Paiskii töitä niska limassa ja potee huonoa omaa tuntoa kotona olemattomuudesta. Olisiko työtehtävien vaihto mitenkään mahdollista?