Satutin lasta.

En haluaisi, mutta... jaksaminen ja keinot ei riitä =(

Olen alkanut läiskiä kuopustakin, hän on puolitoistavuotias.

En uskalla puhua neuvolassa, koska pelkään että lapset otetaan pois.

Olen yksinhuoltaja lähes täysin vailla tukiverkkoa.

Huomasin itse meinaan saman, esikoisen kanssa olin itse kakara ja pinna ei venynyt yhtään, mutta 7v myöhemmin kun sain toisen lapsen, niin itsekkin osasin jo suhtautua aikuismaisemmin kiukutteluihin.

Onko miehelläsi oikeus vetää sua perässään että sattuu? Entä miltä tuntuu kun ajattelet jos lapsesi siirtää opitun tavan omalle lapselleen tai kumppanilleen?



Laita lapsi nurkkaan jos ei tottele. Älä satuta.



Toi on rikos ja jos näkisin sut tekemässä noin, ilmottaisin poliisille -eikä edes silmä värähtäisi.



Paskamainen temppu sulta. Keskenkasvuista.

Noin ajattelee MASENTUNUT!! Lapsia ei oteta pois siltä joka hakee apua itselleen, mutta mitä luulet tapahtuvan lapsille? Henkisesti kun äiti hakkaa? Fyysisesti kun satutetaan?



Ei ole rikos olla lopussa ja masentunut. Mutta MIKÄÄN ei oikeuta satuttaa lasta!



Miten pitkälle olet valmis menemään väkivaltasuudessasi?



7

ehkä tuo neuvolassa puhuminen auttaisi. Et ole vielä tehnyt mitään peruuttamatonta. Jos pinna ei näytä venymisen merkkejä, juttele neuvolassa.



Sekin auttaa, että yrittää ymmärtää lapsen kehitysvaihetta. Hänen normaalille kehitykselleen on välttämätöntä saada uhmata. Kun luet enemmän lapsen kehityksestä, alat nousta tilanteen herraksi ja uhman yläpuolelle.

Vierailija:

Laita lapsi nurkkaan jos ei tottele. Älä satuta.

Tollainen toisen alistaminen johonkin nurkkaan on kasvatusmallia jostain nelkyt- viiskytluvulta. Kyllä aikuisen ihmisen pitää saada totteleminen jotenkin muuten perille. Vai laittaako teillä miehesi sinut nurkkaan istumaan, kun et tottele!!!

Henkinen väkivalta (johon alistaminen myös kuuluu) on myös rikos...

Mies on reissuhommissa, kotona viikonloppuisin. Jaksan silti hyvin, en ole väsynyt tms. ja tykkään olla lasten kanssa. Mutta esikoisen uhmaa en jaksa yhtään. Mulla ei ole enää yhtään sietokykyä jatkuvalle huudolle, kitinälle, vastustelulle, kiusanteolle. Toissailtana päätin että nyt hillitsen itseni mutta aamulla taas olin samassa pisteessä; en nähnyt raivoltani mitään. En puolustele, päin vastoin. Esikoinen on vielä pieni 3v, ei hän ole vastuussa teoistaan niin kuin minä.

Tunnen itseni, tämä jatkuu jos tilanteeseen ei tule muutosta. Siirrän tämän paskan lapselleni joka siirtää saman omalleen. Sitä en halua. Kamalaa kun lapsi muistaa aina kun äiti oli " sellainen" .

Haluaisin olla aina lempeä ja rauhallinen, sellainen olenkin yleensä mutta nämä " napsahdukseni" mitätöivät kaiken hyvän äitiydessäni.



Miten saan muutoksen, miten hankin itsehillintää ja toisaalta miten saan esikoisen rauhoittumaan jotta näitä stressitilanteita ei edes tulisi usein?



Uskaltaako neuvolassa oikeasti sanoa mitään, tuleeko papereihin ikuisesti merkintä jos menen perheneovolaan tai muualle?

Jospa kuitenkin koittaisin vielä itse..



Ap

.. luin Meidän perhe-lehdestä jutun kiukkuisista vanhemmista. Siinä sanottiin, että jos ei kestä lapsen kiukkua, voise olla merkki siitä, että omasta lapsuudesta on puuttunut myötätuntoa. Kun olet itse ihan naatti etkä saa mistään myötätuntoa, alkaa lapsen uhma tuntua siltä kuin se olisi vain sinun kiusaksesi tahallaan aiheutettu.

Kun ymmärtää, että lapsen kiukku on vain hänen oma asiansa eikä liity sinun persoonaasi, ole sinulta pois, voisi parannusta tulla..

Luulen kyllä, että kokemasi on aika yleistä. Tunnen hyvin tuon mielentilan. Se on raivoa. Agressiota. Se tunne huutaa: miksi MINUA ei huomioida! Minä paiskin tavaroita ja huudan. Lapset ottavat opiksi käytöksestäni.. Hyppivät tasajalkaa ja huutavat.

No, eivät onneksi aina. Ikääkin lapsilla alkaa olla jo enemmän ja tuo tilanne on muuttumassa.

Vierailija:

Mies on reissuhommissa, kotona viikonloppuisin. Jaksan silti hyvin, en ole väsynyt tms. ja tykkään olla lasten kanssa. Mutta esikoisen uhmaa en jaksa yhtään. Mulla ei ole enää yhtään sietokykyä jatkuvalle huudolle, kitinälle, vastustelulle, kiusanteolle. Toissailtana päätin että nyt hillitsen itseni mutta aamulla taas olin samassa pisteessä; en nähnyt raivoltani mitään. En puolustele, päin vastoin. Esikoinen on vielä pieni 3v, ei hän ole vastuussa teoistaan niin kuin minä.

Tunnen itseni, tämä jatkuu jos tilanteeseen ei tule muutosta. Siirrän tämän paskan lapselleni joka siirtää saman omalleen. Sitä en halua. Kamalaa kun lapsi muistaa aina kun äiti oli " sellainen" .

Haluaisin olla aina lempeä ja rauhallinen, sellainen olenkin yleensä mutta nämä " napsahdukseni" mitätöivät kaiken hyvän äitiydessäni.

Miten saan muutoksen, miten hankin itsehillintää ja toisaalta miten saan esikoisen rauhoittumaan jotta näitä stressitilanteita ei edes tulisi usein?

Uskaltaako neuvolassa oikeasti sanoa mitään, tuleeko papereihin ikuisesti merkintä jos menen perheneovolaan tai muualle?

Jospa kuitenkin koittaisin vielä itse..

Ap

mutta lapsen satuttamista en missään olosuhteissa voi hyväksyä.

Käy sääliksi lapsianne...

Kerro mulle miten NURKKA on muka henkistä kiusaa? Haukkuminen, solvaaminen, toisen pieneksi puhuminen on henkistä kiusaa.



IKINÄ en ole kuullut että nurkka olisi väkivaltaa.



Ja jossain välissä lapsi tajuaa että nurkka on tylsä paikka ja tekee väärin. KUN on johdonmukanen: ensin kieltää lasta vaikka lyömästä ja uhkaa nurkalla sitten jos lapsi jatkaa viedään nurkkaan. Ja lapsi ei karkaa sieltä. Jos lapsen vieminen aluksi on pelkkää nurkkaan viemistä karkaamisen tuloksena niin mikä estää seisomasta vieressä?

Tai jos siitä ei ole mitään hyötyö vaan huono käytös jatkuu kuukaudesta toiseen?

ennen kuin rupee väsää lapsia.

Sitä se teettää kun kakarat hoitaa kakaroita.



T: 36v kahden lapsen äiti

Vierailija:

ennen kuin rupee väsää lapsia.

Sitä se teettää kun kakarat hoitaa kakaroita.

T: 36v kahden lapsen äiti

Ja en usko että on nyt iästä muutenkaan kyse. Olen vain kasvanut " kieroon" .

Paljonkaan apua/neuvoja en ole teiltä saanut. Sen jo tiesinkin että teen ehdottoman väärin.

Ap

" Onko miehelläsi oikeus vetää sua perässään että sattuu?"



Ei miehelläni ole oikeus pistää minua arestiinkaan jos en tottele. Ymmärrän kyllä pointtisi. Olen kuitenkin sitä mieltä nykynuorisoa katsellessa että jossain kyllä on menty metsään ja veikkaan että se johtuu siitä ettei vanhemmat enää uskalla kasvattaa lapsiaan. Vapaa kasvatus ei ole kasvatusta.

Tosin sen jälkeen kun hain ammattiapua ja mm. aloitin mielialalääkityksen, pinnani on pidentynyt huomattavasti. Masennus, ahdistus ym. voi oireilla myös hermostuneisuutena ja lyhytpinnaisuutena. Kun itsellä on parempi olo, jaksaa olla parempi äiti. Ehdottomasti rohkeasti kysymään keskusteluapua!

Oli tuttua tekstiä sinulla ap. minullakin aika usein naksahtaa! minulla on kolme tenavaa ja odotan neljättä. Tiedän sen itsekkin että minulla on lyhyt pinna ja olen yrittänyt pitkittää sitä samalla konstilla mitä äitini käytti. Jos tenava ei tottele ensimmäisellä eikä toisella kerralla kun olen sanonut rupean minä laskemaan. Ensin tulee se yksi.. ja sitten kaksi.. ja melkein aina on tenava tässä vaiheessa totellu.. ei tietenkään aina ja silloin olen kiikuttanut tenavan omaan sänkyyn. Se on jotenkin niin että ne haluu kokeilla että missä se raja menee.. ja tossa niillä on vielä ns. mahdollisuus totella :-)



Tiedän että esim. tukistaminen tai luunapin antaminen on rikos, mutta minä en näe sitä niin jos sitä antaa oikeissa paikoissa jos sana ei enää tehoa!! Sen kyllä huomaa nykynuorisossa että vanhemmat eivät ole saaneet kasvattaa omia lapsiaan enää " kuriin ja herran nuhteeseen" , niinkuin vanhakansa sanoo.. Ei ole mitään vanhempien kunnioitusta ja kielenkäyttö on ihan pöyristyttävää jopa ihan pikku tenavilla! ja vanhemmille sanotaan päin naamaa mitä sylki suuhun tuo ja ei TODELLAKAAN kuunnella saatikka totella niitä! Tuntuu oikeen pahalta kun kahtoo niitten menoa.. Noittenko pitäisi kasvattaa omista lapsistaan kunnon kansalaisia??!! Säälin heitä! Eihän he ole voinut valita sitä tapaa millä heidät kasvatetaan kunnioittamaan vanhempia ja muita tai oikeammin sanottuna pitäisi kasvattaa..



Itse olen saanut tenavana tukkapöllyä ja 3 kertaa risua ja minulle ei ole jäänyt niistä mitään traumoja. Kun sain risua niin se oli ihan aiheesta! Itse en omille lapsille sitä voisi antaa, mutta voi olla että se ilmestyy jossain vaiheessa oven päälle vain muistuttamaan olemassa olostaan..



Ja mitä tulee tuohon lapsen henkiseen alistamiseen tai nöyryyttämiseen.. En tiedä mihin sinulla perustuu tuo käsitys siitä että nurkkaan laitettu lapsi kärsii siitä henkisesti?? Millä tavalla? Eihän se ole mikään pimeä koppi tai paikka, missä pitää olla hiljaa hengittämättä. Eikä siinä tarvitse tenavaa montaa tuntia seisottaa. Minun mielestä se vaan kasvattaa ja opettaa että on syy ja seuraus! Kannatan sitä että sen jälkeen kun lapsi on rangaistuksensa kärsinyt tai tilanne on ohi, se selvitettäisiin ja pyydettäisiin anteeksi.

Minä epäilen että se olisi muka lapselle kaikkein parasta että aina vain neuvotellaan ja jutellaan ja taas neuvotellaan asioista. Eihän lapsi koskaan opi sitä, että jos tekee jotain väärin, siitä seuraa rangaistus.. miten se voi isompana ymmärtää että jos varastaa tai tekee jotain muuta ni ei siitä päästäkkään pelkällä puhumisella.. silloin tulee rangaistus ja jos ei ole sitä koskaan kotona saanut, on se silloin shokki!



ja loppu tiivistelma :-) eli ap, ota käyttöösi joku sinulle hyvä keino.. ite en osais lähteä neuvolaan juttelemaan, vaikkakin on mukava th, mutta en jaksais millään rampata niissä kaikissa tapaamisissa ja jutuissa, koska en kuitenkaan usko siihen, että lapsen voi saada tottelemaan ja olemaan kunnon kansalainen ilman kuria!

voithan kokeilla tota laskujuttua, mutta siinä pitää myös olla tiukkana. Jos lapsi ei tottele kolmannella, pitää se viedä sänkyyn tai mikä nyt olis teille paras paikka tai juttu.. ja yks vinkki, jonka sain joskus on, että laske 10.. se monesti auttaa.. :-) kerkee tilanne mennä ohi ku olet laskenut..



(tulipa pitkä juttu :-)

Osta itsellesi oikein iso ja pehmeä tyyny. Pistä se sänkysi päälle ja kun pinna palaa ja kun mielesi tekee paiskata se kakara viidensadan kilsan tuntivauhtia parvekkeelta pää edellä asfalttiin, juokset tyynyn luokse, painat naamasi syvälle siihen ja huudat ja karjut niin lujaa kuin ikinä keuhkoista lähtee. Kiljut, karjut, itket, ulvot ja kiroat sinne tyynyn syvyyksiin niin kauan että olet aivan rättipoikki, kaikki raivo on poissa ja voit tyynenä palata lastesi luo.



Itselläni palaa pinna monta kertaa päivässä mutta kertaakaan en ole käynyt käsiksi lapseeni. Tyyny päivittäisessä käytössä.

käyttäytyy huonosti, lohduta jos vähänkin kolahtaa jne

Toru sillalailla suruissasi huonosta käytöksestä.



Hassua, mutta lastenkin käytös muuttuu:)