Kamalaa, kukaan ei auttanut uhria porvoossa, kun puukotettiin :(((
Uhrin iäkäs vaimo yritti mennä apuun, mutta yksi ohikulkija piti kiinni, ettei päässyt. Mikä sen kamalampaa, kuin nähdä että läheinen puukotetaan ja muut sivulliset katsovat vaan ja kun yrittäisi mennä väliin, kukaan ei päästä. Ajatelkaa jos kysymys olis teidän miehestä tai lapsesta.
Olisivat joukolla hyökänneet miehen kimppuun ja ottaneet kättä pidempää.
Kommentit (28)
Ei siinä olisi mitään ehtinyt uhrin hyväksi tekemään, tilanne oli nopeasti ohi ja todennäköisesti ensimmäinen isku oli kuolettava. (vai oliko se reiteen piston lisäksi ainoakin?)
Kauhistelisin enemmänkin jälleen kerran suomen mielenterveytyön laitaa, miten puukottajan kaltaoset ihmiset saavat liikkua vapaasti.
Ellei sitten ollut huumehöyryissä.
Niin tai näin, sivulliset eivät voineet tilanteelle mitään.
Esti lisävahinkojen syntymisen. Hyvä kun joku pystyy pitämään hermonsa tuollaisessa tragediatilanteessa.
ja jos sitä osaa käyttää, niin saa kyllä tapettua nopeasti jengiä läjäpäin. Tuossa tilanteessa ei voi ilman kättäpidempää ottaa kuin jalat alleen.
Jonkunhan siinä " joukossakin" on mentävä ensimmäisenä. Uskon kyllä, että olisit sitten urheasti jalkaa polkien torunut ja tukistanut miestä, kun hän jo makaa maassa ja sata äijää päällä, mutta olisiko sinusta oikeasti ollut menemään isokokoisen, puukon kanssa riehuvan, tappamisaikeissa olevan ja ilmiselvästi mielenvikaisen miehen kimppuun? Tuskin.
Olen kyllä todella pahoillani turistin puolesta, löytyykö jostain nettiosaanottoa vaimolle?
Uhri sai heti kuolettavan iskun, eikä sille voinut tehdä enää mitään. Kamala tapaus, mutta ei kai kukaan täysjärkinen mene juuri ihmisen tappaneen humalaisen hullun eteen vapaaehtoisesti.
Tuskin yli 70 -vuotias nainen olisi pystynyt estämään miehensä kuolemaa.
toimia hädän hetkellä.
Hyvä sen sijaan, että sivullinen sai pidettyä uhrin vaimon pois veitsen ulottuvilta.
puukkoa kerjäämään vatsaansa. Se mieshän oli täysin järjetön ja motiivia tuskin oli, joten hänelle oli yksi ja sama kenet/keitä tappaa. Helppohan ap:n on kauhistella, kun ei itse ollut paikalla. Itse satuin paikalle teon jälkeen, onneksi.
Olisiko vartisjan sinun mielestäsi pitänyt laittaa henkensä peliin?
Sitä paitsi vartijoilla varmasti on ohjeena turvata myös oma henki.
Vierailija:
Olisiko vartisjan sinun mielestäsi pitänyt laittaa henkensä peliin?
Sitä paitsi vartijoilla varmasti on ohjeena turvata myös oma henki.
hoitajilla?
Poliisi ei ollut paikalla puukotuksen aikaan, vaan vasta sen jälkeen.
Joku henkivartija-kevin costner ehkä syöksyy suojeltavan kohteen ja luodin väliin ja ottaa osuman, mutta veikkaanpa, että sellaiselle vartijalle maksetaan hieman enemmän tuota kk-palkkaa nettona kuin sille porvoolaisen cittarin vartijalle. Ei siis kannata luottaa siihen, että suomalaiset vartijat suojelisivat ihmisiä oman henkensä kaupalla. Tuskin heitä edes ohjeistetaan semmoiseen.
Surkea tyyppi. Hävetköön.
Tampereellakin virastotalossa on naisvartija. Jos hänelle soittaa, että tulisi poistamaan häirikön, niin ei kyllä uskalla tulla vaan kutsuu poliisin paikalle. MItä virkaa tällaisella vartijalla on. Ei mitään todellakaan. Naiset eivät sovellu vartijoiksi.
Naisia ei saisi palkata ollenkaan vartijoiksi. Tuttavani on poliisimies ja hän sanoo, että ei hän eivätkä muutkaan tuttavansa miespoliisit halua partioida naisen kanssa, kun naiset ovat selvästi pelokkaampia ja fyysisestikin alakynnessä.
Nainen ei sovi vartijaksi eikä poliisiksi.
Vartijan työtehtäviin kuuluu asiakkaan omaisuuden suojaaminen, ei yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito.
Vartijalla ei välttämättä ole mitään voimankäyttövälineitä. Esimerkiksi kaasusumutin edellyttää koulutusta, joka maksaa vartioimisliikkeelle. Säästösyistä sitä ei kaikille järjestetä.
Vika on vartioimisliikkeissä ja tilaajissa jotka säästävät kuluissa, ei vartijoissa.
Ei siinä ole totuttu pistämään omaa henkeään alttiiksi. Eikä vartijoilla käsittääkseni mitään tuliaseita ole, joku pampuntapainen vaan.
Vierailija:
Ei siinä ole totuttu pistämään omaa henkeään alttiiksi. Eikä vartijoilla käsittääkseni mitään tuliaseita ole, joku pampuntapainen vaan.
kanssa.
ja pitää järjestystä yllä. Ei niillä ole mitään käsirautoja kummempia välineitä.
Poliisit hoitaa järjestyshäiriöt yleisillä paikoilla, ei läheisen kaupan vartija.
Ei tavallisella kaupan vartijalla ole asetta.
oli fiksumpaa antaa poliisin taltuttaa se riehuja!