Lue keskustelun säännöt.
Kuolisitko lapsesi vuoksi?
18.06.2007 |
Olen miettinyt tätä jonkun verran ja en ole varma vastauksestani.
Ajatellaan vaikka , että saisin valita kumpi meistä kuolee vaikkapa äkilliseen sydänkohtaukseen minä vai lapseni. Mä olen niin kamala, että en voi sanoa uhrautuvani tuosta noin vaan.....
Mites muut, käsi sydämmellä valitsisitteko välittömästi itsenne?
Kommentit (60)
omaa tuskaansahan siinä yrittää välttää ja siirtää se heikommalle osapuolelle, se saa vielä yleisen hyväksynnän ja sädekehän pään päälle.
Oikeasti tuo kysymys ei ole niin kaunis kuin äkkiseltään luulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydäntäni en ehkä luovuttaisi, ellei leikkaus olisi takuuvarma pelastus, sillä meillä on toinenkin lapsi.
Kauhea kysymys...
Vierailija:
omaa tuskaansahan siinä yrittää välttää ja siirtää se heikommalle osapuolelle, se saa vielä yleisen hyväksynnän ja sädekehän pään päälle.Oikeasti tuo kysymys ei ole niin kaunis kuin äkkiseltään luulisi.
Vanhemmat ei ole koskaan niin tärkeitä ihmisiä lapsilleen, että heidän kuolemastaan ei selviäisi, mutta minä en näe mitään syytä elää ilman lapsiani. Jos lapseni kuolevat tapan itseni.
Vierailija:
koska en haluaisi tuottaa lapselleni sitä tuskaa, että menettäisi vanhempansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekaksi mullekin tuli ajatus, että tietenkin antaisin oman henkeni poikani (3v) hengen edestä. Mutta mutta...
Olen raskaana rv 33, ja jos esim. pitäisi valita oma henki vai vatsassa olevan vauvan henki, en epäröisi pelastaa omaa henkeäni. 3v poikani tarvitsee minua, äitiään. Lapsihan se sikiökin on, mutta joka tapauksessa näin ajattelisin.
Kaikkeni tekisin aina pelastaakseni lapseni, vaarantaisin taatusti oman henkeni, jos sellainen tilanne tulisi.
Vierailija:
Vanhemmat ei ole koskaan niin tärkeitä ihmisiä lapsilleen, että heidän kuolemastaan ei selviäisi, mutta minä en näe mitään syytä elää ilman lapsiani. Jos lapseni kuolevat tapan itseni.
onneksi minulla oli kuitenkin elämänhalua senkin jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun minulla on lapsia joita raskastaa annan heille koko elämäni. Enkä koskaan aseta heitä minun edelleni missään suhteessa. Minä olen uhrattavissa. He eivät koskaan.
Vierailija:
onneksi minulla oli kuitenkin elämänhalua senkin jälkeen
Menetin lapsuudessa vanhempani ja vaikka se oli suurin menetys mitä lapsi voi kokea, niin elää olen aina halunnut! Ja nyt on oma perhe, joka tärkeintä maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos oletetaan, ettei äiti ole aikeissa tappaa kumpaakaan
laivassa kumman pistää pelastusveneeseen, itsensä vai lapsensa, jos vaan jompi kumpi mahtuu.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanteita voi tulla eteen lukemattomia, joissa voi joutua valitsemaan...
sanokaa yksikin sellainen tilanne, jossa äiti voisi valita, kummalta lähtee henki
jos oletetaan, ettei äiti ole aikeissa tappaa kumpaakaan
Onnettomuustutkintakeskuksen sivuilla on selvityksiä kuolemaan johtaneista tulipaloista. Eräässä tapauksessa äiti joutui valitsemaan missä järjestyksessä lapset pelastuvat ja meneekö oman henkensä uhalla pelastamaan viimeistä palavasta huoneesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en osaa vastata tähän kysymykseen...
Hyvä isä heillä on, enkä ole korvaamaton, mutta silti... en varmaankaan uhrautuisi.
jos lapsia on useampia kuin yksi, valinta on jo kova. Voiko oikeasti sisarusten mielestä olla kohtuullista, että äiti kuoli lapsensa puolesta. Sisaruksethan tulevat ikuisesti syyttämään äidin kuolemaa juuri tästä pelastetusta lapsesta.
Onko niin, että äidin itsekkyys kuitenkin ratkaisee toimintatavan, vaikka hän kuolisikin lapsensa puolesta. Muiden lasten itsekkäillä tarpeilla ei ole väliä, eikä puolison itsekkäillä tarpeilla.
Kaameaa olisi olla se pelastettu lapsi, en ikinä haluasi olla hän.
Minulla on vain yksi lapsi, ja hänen henkensä on minulle tässä maailmassa KAIKKEA muuta tärkeämpi. Kamalinta siinä " valinnassa" olisi se tuska, minkä lapsi joutuisi kokemaan minun kuolemani johdosta, mutta silti arvotan hänen elämänsä sitä tuskaa suuremmaksi. Monet äitinsä lapsena menettäneet pystyvät surusta huolimatta elämään täyspainoisen lapsuuden ja elämän, ja tiedän, ettei lapseni jäisi yksin.
Tuo " Sophien valinta" -kysymys on pyörinyt mielessäni vuosia, siitä asti kun ko. elokuvan näin, ja se on jotain niin kamalaa, etten osaa edes kunnolla ajatella sitä. Ja minulla on kuitenkin nykyisellään vain yksi lapsi, etten edes osaa ajatella sitä useamman lapsen vanhemman näkökulmasta!
En voisi enää elää jos ratkaisisin asian toisin. Ja tiedän että lapsillani olisi rakas isä ja suku huolehtimassa.
Suomessa sattuu olemaan niin onnellinen tilanne nykyään, että lapsikuolleisuus on maailman alhaisinta. Muualla maailmassa tilanne on aivan toinen, ja siellä lapsen kuolemaan suhtaudutaan vähän eri tavalla.
Ei lapsikaan ole korvaamaton, paitsi vanhemmilleen, kuten ei äitikään ole korvaamaton, paitsi lapsilleen. Te uskottelette, että lapsi selviytyy äidin kuolemasta. Ehkä selviytyy, mutta millä hinnalla? Surun täyttämällä lapsuudella, traumatisoitumisella, perusluottamuksen menettämisellä, mielenterveysongelmien riskin kasvamisella? Mahdatteko mammat tietää, mistä puhutte?
Nimim. isänsä lapsena menettänyt.