--TAMMENTERHOT pesuun--

Beijaflor, otit kyllä hyvän aiheen esille. Sanoisin ensin, ettei nuo tuntemukset ole iästä kiinni. Meillä on miehen kans ollut ihan samanlaista koko kevät oikeestaan. Ollaan pohdittu, että tässäkö tämä elämä nyt on. Ja tässähän se tällä hetkellä tosiaan on. Väsyttää tolkuttomasti, taistellaan esikoisen uhman kanssa ja iltaisin kun ollaan saatu lapset nukkumaan, niin romahdetaan sohvalle, istutaan tunnin verran kuin koomassa ja katsellaan telkkaria ja sit nukkumaan ja seuraavan päivänä kaikki toistuu. Samat jutut päivästä toiseen, mutta sitä se taitaa olla suurimmalla osalla lapsiperheitä tänä päivänä. Just viikolla juteltiin hiekkalaatikkotuttavan kans näistä kahden keskeisistä hetkistä ja hoksasin, että oltiin viime heinäkuussa miehen kans kahdestaan päivä kaupungilla. Siis lähes vuosi sitten (jos ei lasketa kahta tunnin kauppareissua vuoden vaihteessa...). Sitä edellinen kerta oli kesäkuussa, kun käytiin elokuvissa. Meillä ei ole isovanhempia lähellä, jotenka kahdestaan pyöritetään tätä arkea. Onneksi kohta on kesäloma ja silloin kyllä lähdetään miehen kans ainakin syömään joku ilta ja mummu saa hoitaa lapsia sillä aikaa.



Sitä kun ei oikeasti tajua etukäteen, kuinka paljon vauva muuttaa elämää. Mie en ainakaan ikinä olisi uskonut, kuinka rankkaa tämä voi olla. Ei tosiaankaan pysty jatkamaan samaan malliin kuin ennen lasta ja miusta tuntuu, että miehillä varsinkin on vaikeampaa sopeutua lapsiperhe-elämään. Mielellään pidetään kiinni omista menoista ja " oikeuksista" levätä ja tehdä sitä sun tätä, eikä muisteta, että äiti hoitaa lasta lähes yksin ympäri vuorokauden.



Mutta täytyy sanoa, että hetkeäkään en vaihtaisi pois. Ihan kyynel nousee silmään, kun miettii niitä ihania hetkiä, mitä lasten kanssa tulee vietettyä. Esikoinen latelee mitä hauskimpia juttuja, just eilen jahtasi kissaa ympäri huusholia ja kun sai kiinni, niin huus: mie nappasin offon eli rosvon. Ei voinut muuta kuin nauraa. :D Eikä mikään voita päivän ensimmäistä hymyä, jonka saa vieressä heränneeltä vauvalta! :)



Arki on rankkaa, mutta koitetaan kaikki jaksaa ja on ihana, kun voi tulla tänne purkamaan tunteitaan! Ja tosiaan, puolen vuoden päästä tilanne on ihan erilainen, eikä näitä alkuaikoja enää kunnolla muistakaan.



T: Monttu

Ihan kuin mun ajatuksia oisit lukenut ;) Ihan samanlaisia tuntemuksia täälläkin perheessä.. Ihanaa, ettemme ole yksin =)



Meilläkin siis ollaan ajaudttu jonkinlaiseen pattitilanteeseen miehen kanssa. Tyhmiä riitoja just nukkumisesta, kotitöistä, rahasta.. Aiheista joista meillä ei IKINÄ ole ennen kiistelty :O Laitan kaiken väsymyksen piikkiin. Kuvittelin tilanteen parantuvan meidän loman aikana, mutta sama p---a ootti täällä.

Monttu: Mäkin olen mieheni kanssa saanut viimeksi " omaa aikaa" lokakuussa! Silloin käytiin syömässä ja leffassa. Meilläkään ei oikein lapsenvahtitilanne ole täällä paras mahdollinen, kun ystäviä on muuttanut pois tästä meidän kaupungista ja sukua ei oikein ole. Ei sellaisia ainakaan, joille vauvan voisin uskaltaa hoitoon antaa. Nyt kyllä päätettiin, että meidän on pakko alkaa hoitaa tätä suhdetta, kummallekaan ero ei ole mikään tavoite nääs. Mutta vaikeaa on..



Beijaflor: Ihan normaaleja ajatuksia sun päässä. Mäkin olin aika nuori (19v) kun aloin oottaan esikoista. Muistan hyvin tunteen, kun kaikki muut vietti mökillä juhannusta ja vappua ja itse olin huutavan vauvan kanssa kotona. Exäkin tais kapakassa istua.. Mun kavereista olin eka, joka sai lapsen. Mutta on tää äitiyt silti 100 kertaa ihanempaa & antoisampaa kuin juhliminen!! Muista vaan yrittää joskus irrottautua Onnista, kiltti, ettet ihan oo pojassa kiinni. Mä olen sitä mieltä, että lapsellekin on hyvä oppia pienestä pitäen että on muittenkin kun äidin hoiveissa silloin tällöin (tietysti tutussa hoivassa kuitenkin!) Otapas vaikka tänä iltana omaa aikaa ja käy vaikka kaupungilla puistossa kävelemässä ja satamassa musaa kuuntelemassa. (Voit vaikka törmätä mun pikkubroidiin heh..), eihän siellä tarvii koko iltaa olla!! Munkin mies osaa olla tosi ärsyttävä, jos ei saa nukuttua. Silloin pitää vähän kovistella, että tajuaa mun unen olevan YHTÄ tärkeetä kuin hänenkin.



Lihasoseitten tekemisestä oli täällä keskustelua. Mä olen isommille pojille tehnyt ekoiksi lihasoseiksi hirvenlihasta tehtyä. Tälle pikkuselle teen paistijauhelihasta taikka naudan fileestä.



Mä tilasin nyt keskustelun virittämänä Patapumin! Ergoa kokeilin kaverilta, ja oli kiva. Patapumiin päädyin sen takia, kun oli halvempi. Tulispa pian, niin kerkee mukaan sinne Tanskaan Legolandiin & etelä-Ruotsin lomalle. Ihanaa, enää kaksi viikkoa!!!!



Hannes sai ekan hampaan eilen!! Sen takia varmaan yöt olleet NIIIN rikkonaisia viime viikot? Heräilee aivan liian usein *huokaa*



Nyt keskimmäinen tahtoo syliin istumaan. Mukavaa lauantaita kaikille!!



/A ja Hannes 19.1

Juu, meidän porukat on mökillä isovanhempien kanssa. Olivat to-pe neljästään ja sit pe-iltana meni minun vanhemmat mökille myös. Tulevat sunnuntaina. Hienosti on kuulemma mennyt. Jenna on saanut ruokaa ja unta ja hengissä ovat selvinneet.



Älä syyllistä itseäsi jos sinulle tulee ahdistava olo. Itselläni tulee kun Jenna ei meinaa nukahtaa niin samanlainen olo. Olen muutaman kerran lähtenyt pois huoneesta sen takia etten nosta tyttöä sängystä liian " kovakouraisesti" syliin kun hermostun kun huutaa. Parempi jättää huutamaan ennen ku tekee jotain väärin. Lapsi ei siihen kuole jos itkee yksinään. Ja meillä ei sentään noita huutokohtauksia ole kun silloin tällöin päivä- tai yöunille käydessä. Huomaan et hermostun helposti kun olen väsynyt. Meillä auttaa jos käy itse selälleen jalat koukkuun ja ottaa tytön puoli-istuvaan asentoon jalkojen päälle ja heijaa edestakaisin sivusuunnassa. Yleensä rauhoittuu siihen ni sit voi nostaa takas sänkyyn; ei tosin aina.

Meillä mies ei ymmärrä miks hermostun. Sanoo aina et " sehän on vaan vauva, ei se ymmärrä eikä tee tahallaan" . No tottahan tuokin on mut silti hermostun kun väsyttää. Nyt on helpottanut kun en oo 24h/vrk tytön kans ku käyn töissä. ELI JÄTÄ VAAN VAUVA MIEHEN KANS TAI MUUHUN HOITOON NIIN PÄÄSET TUULETTUMAAN. Jos saat omaa aikaa vaik kerran viikossa muutaman tunnin itselles niin jaksat toivottavasti paremmin. Ja ajoita, jos mahdollista, menot silloin tällöin nukutusaikaan niin et oo kuuntelemassa itkua kotona.

Mie soitin alussa aina töistä pari kertaa vähintään vuoron aikana kotiin et miten pärjäävät. Nyt en enää soittele. Oon oppinut luottamaan siihen et isi osaa hoitaa. Ja pakkohan se on. Isi kun on syyskuun alkuun asti kotona Jennan kanssa.

Lapsellekin tekee hyvää et on jonkun muun kanssa välillä. Minulla on lähipiirissä tapaus missä vanhemmat ovat eronneet heti lapsen synnyttyä ja lapsi on aina ollut vaan äitinsä kanssa. Nyt, vajaa 2v on ongelma. Äiti kun lähtee johonkin niin lapsi huutaa koko sen ajan ku äiti on pois vaikka on tuttu hoitaja.



Nyt tuli himppa pitkä selostus mut en osaa ikinä sanoa asioita lyhyesti.



Tsemppiä ja jaksamista koko perheelle!



T: Birgit

Pikaseen tullin vaan kommentoimaan...



Eli meillä samoja ongelmia. Mies tosin kyllä antaa minun joskus nukkua aamusta pidempään ja ottaa lapset. Eli siinä " ei valittamista" !!!



Mutta minä en ole 5 kuukauteen päässyt mihinkään yksin!!!Aina jompi kumpi lapsi mukana. Ja tänään kysyin mieheltä, että voisinko päästä joskus käymään kaupungissa Y-K-S-I-N???! No sanoi tähän että no eihän hänkään paljoa pääse yksin mihinkään. Käy töissä ilman lapsia, kaksi kertaa viikossa pelaamassa sulkapalloa, pesis peli n.kerran viikossa. Eli ei kyllä TOSIAANKAAN käy ilman lapsia missään. Arvatkaa raivostuttiko tuo kommentti ettei hänkään....mur!



On tämä arki niin IHANAA, RASKASTA...Tottakai nautin täysin ajasta lasten kanssa, mutta olisi se IHANAA PÄÄSTÄ EDES PUOLEKSI TUNNIKSI VAIKKA KÄVELYLLE TAI VAIKKA AJAA NURMIKKO YKSIN!





No tiskipöytä odottaa!



KAIKILLE TODELLA PALJON JAKSAMISIA TÄHÄN IHANAAN ARKEEN!!!



T.Evelyn

evelyn tosta yksin olosta :) meillä mies laukas yks pv, että haluais rauhassa käydä tarvikekeskuksessa ( etten siis tulisi tytön kanssa mukaan) vähänkö sain hepulin, että millonkas minä pääsisin rauhassa katselemaan ja ostelemaan? aina kun miltein joutuu aika haipakkaa menemään tytön tahtiin.. (ellei siis nuku ja silloinkin hoidettava asiat sukkelaan koska herätessä haluaa syödä) lähdin sitten toisella autolla kaupunkiin ja kauppaan..



minä välillä otan hetken itsekseni kotona ja meen esim. yläkertaan syömään päivällisen rauhassa ajan kanssa .



nyt kutsutaan..

Esikko on isin kyydissä paalaamassa ja Saara just nukahti vaunuihin pihalle niin pitää yrittää käyttää luxushetki mahdollisimman hyvin ;).



Väsymyksestä: esikon vauva-aikaan oli aika hurjaa menoa meilläkin. Poika nukku joskus vaan pari tuntia yön aikana, illat meni pääasiassa huutavaa poikaa kantaen vähintään puoleen yöhön. Mies rakensi navettaa ja teki peltohommia 24/7 ja nukkui eri huoneessa. Mietin just että mulla ei edes oo oikeen mitään muistikuvia pojan kehitysvaiheista, siis millon on tehny mitäkin =(. Mutta mä sain onneksi nukkua päivällä pojan kanssa joten yritin hoitaa itekseni ne iltahuudot. Joskus vaan ei jaksanu, sekin autto kummasti ku mies otti pojan edes 10-15 minuutiksi.



oma hetki ohi... poitsu tuli tupaan. ja vaatii äitiä. joten jatkuu myöhemmin.

[color=darkviolet]Kaveri ilmotti viruksesta koneellaan ja tulin ajamaan tarkastukset läpi. Ei ollut onneksi mesen välityksellä tähän rakkineeseen eksyny.



Täällä on keskustelu ainakin väsymyksestä arkeen ja sen kaikkiin seuraamuksiin. Mulla on ens vuonna 30 lasissa ja tulee sitä joskus arki karusti vastaan täälläki, vaikka luulis jo jotain oppineen esikon kanssa.

Väsyneenä oon karmee muriseva äitinalle ja se ei oo kaunista kuunneltavaa :/ Sitten itkettää, kun tajuaa ettei kerta kaikkiaan jaksa tätä. Siinä tulee kysyttyä joskus miksi tähän ryhty. Onneksi ei mee kauaa, ku saa vastauksen ku vaan aukasee silmänsä.

Nää ihanat mössykät, jotka pyörii tässä jaloissa. Joista toinen kyllä just nyt kitisee jotain lattialla ei niin kultasen mukulan kuulosena. Ja ei näköjään anna mun kirjottaa tän enempää.



[b]Mainoksista[/b] pikasesti Äitylille ja Sindalle, ett äskön tajusin tänne tullessa jokaisen mainoksen oikeessa yläkulmassa olevan tekstin " estä" . Ku painoin niistä niin mainokset katosi!! Eli saan tasan tarkkaan poistettua ihan kaikki, WAU :)



Nyt Kossin seuraan. .

FABLE JA BLEIJAFLOR:No sopisko teille 10.7 tapaaminen,jos satun vielä täällä olemaan??ois kyllä kiva tavata teidät ennen täältä muuttoa..



mut nyt täytyy taas mennä..



mansemamma ja Jasmin 10.01.07

Hienoa että on saatu keskustelua näinkin tavallisesta ja itsestäänselvästä asiasta joka kuitenkin on arka asia.



Mulakin on noita samoja fiiliksiä kun teillä muilla, Monttu hyvin kuvasi meidänkin jokapäiväistä arkea. Tuntuu ettei elämään mahdu muuta kuin samoja rutiineja päivästä toiseen ja että olen äiti tai vaimo täyspäiväsesti. Joskus kaipaan itseäni, mutta tiedän että sekin aika tulee kun kaipaan tätä aikaa...



Minähän sain jo ne kaksi lasta mikä monelle en se normaali lapsiluku ja aloitin ikään kuin alusta, kuopus oli 6 vuotias kun sain kolmannen lapsen ja esikoinen jo 9. Nyt, 4 vuotta myöhemmin lapsiluku on viisi ja en kuitenkaan voi sanoa että tämä jää tähän.



Mutta olenko väsynyt? Ja välillä kyllästynyt? Tottakai! Joskus vaan tuntuu siltä että ei ole oikeutta valittaa kun on itse " hankkinut" näin monta lasta, suurperheäidin pitää hymyillä, jaksaa ja vakuuttaa että aina viihtyy ja voi hyvin ja nauttii täysin rinnoin... No ei, en nauti aina. Arki viiden lapsen kanssa on raskasta, ja huono omatunto omasta riittämättömyydestä on iänikuista. Sen vain tiedän että kun kaksi ensimmäistä olivat pieniä, tunsin ihan samoin ja olin yhtä puhki kuin nyt. Se vaan kuulkaas on kuluttavaa olla pieni vauva talossa ja taarero jonka perässä juosta.



Se että olen väsynyt, ei vähennä äidinrakkautta, eikä se että joskus kylläännyn äidin hommiin ei tarkoita sitä että vaihtaisin päivääkään pois. Se että voi puhua näistä asioista ja että voi myöntää väsyvänsä on voimavara ja vahvuus. Heikko on se joka ei myönnä olevansa heikko...



Minäkin välillä ajattelen että miksiköhän hankin näitä lapsia lisää kun en jaksanut aikaisemminkaan, mutta sitten kun kaikki on hyvin, muistan taas miksi. Kun pieni ääni huutaa äitiä, pieni käsi tarttuu omaani ja pieni sydän sykkii vierelläni, silloin tiedän miksi olen äiti!



Muistakaa että se on niin pieni hetki kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat meitä!



Nyt taidan mennä nukkumaan!



nenn

Mulla valuu kyyneleet silmistä kun luin sun kirjoituksen! Osu ja uppos!



Kyllä täälläkin maistuu välillä tosi puulta ainainen pyykkääminen, siivoaminen, rahasta tappelu ja kuka saa nukkua aamulla -kinastelu jne. Lohduttavinta on että samat asiat käydään läpi muissakin perheissä!!!

Aika kuluu niin kamalan nopeasti. Vastahan meidänkin pieni poikavauva syntyi... kohta täyttää 8v! Kääks!



Sainpa jostain mehevän kesäflunssan. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin tukossa ja kipeä. Kunpa ei tulis pikkuneitoseen! Keskiviikkona olisi ylimääräinen punnitus ja mittaus neuvolassa.



Mukavaa sunnuntaita!



t. Punanenäinen Hermione ja " Iines" tasan 5kk

Hei vaan pitkästä aikaa! Viikkoon en oo päässyt kuulumisia lueskelemaan enkä vielä ole kerennyt pinoja " kahlaamaan" . Viikonlopun turinoilla olen kuitenkin itseni päivittänyt.



Ihanaa, että puhe arjen kääntöpuolesta on avattu! Minulle väsymys ja epätietoisuus itkun syystä ovat ne pahimmat viholliset. Kun univelkaa kertyy niin en millään jaksaisi itkua kuunnella, varsinkaan sellaista johon ei tunnu olevan mitään syytä. usein puhelenki D:lle että tee ihan mitä vain muuta mutta älä kiltti itke. noina hetkinä pelottaa että saattaa puristaa toista liian lujaa tms.. eräänä väsymyksen ja itkun täyteisenä päivänä mietiskelin ettei mua varmaan alun alkaenkaan ollu tarkoitettu äidiksi. yhdessä lapsen kanssa tässä yritetään äitiyteen kasvaa, haluan uskoa että olen kaikkine virheinenikin juuri se paras äiti lapselleni :)

meilläkään ei ole sukulaisia täällä ja täällä asuvilta kavereilta en oikein apua osaa pyytää kun heillä ei kenelläkään ole lapsia. onneksi kuitenkin mummolassa käydessämme meidät patistetaan miehen kanssa kaksin jonnekin. ne ovat olleet arvokkaita hetkiä jaksamisen ja etenkin parisuhteen kannalta. kotosalla taas " annamme vapaata" toisillemme, jo 15minuutin yksinolo helpottaa kummasti. nyt kun mies on ollut lomalla on se ollut lomaa minullekin kun hän on niin paljon touhunnut pojan kanssa.



-Rainy ja " rollaattorilla" ympäri huushollia potkutteleva herranalku-

Kaikki olette kirjoittaneet aivan samaa kuin olen ajatellut. Välillä sitä vaan on niin perhanan väsynyt tähän kaikkeen ja tuntuu että miksi koko lapsia piti koskaan edes tehdä... Minulla pahin vaihe oli ehkä hetki ennen tilliäisen syntymää kun esikolla oli uhma ja muutenkin kun on ollut aina huono nukashtamaan vauvasta asti. Pahimmillaan en huomannut lapsessa enää mitään hyvää ja kaduin jopa sitä että olin koko lasta koskaan tehnyt. onneksi minä tajusin että en voi antaa pahalle ololle voittoa! minä vain puhuin puhuin ja puhuin ystäville, miehelle ja neuvolan tädille ja sain onneksi ymmärrystä ja tukea. Ja se kyllä auttoi!! Nyt jälkeenpäin ajatukset kuulostaa aivan hirveiltä mutta väsyneenä ne oli totta. Ja välillä oli pakko poistua kotoota ihan yksin pois jotta jaksaa taas. Nyt on jo aivan eri fiilikset mutta kyllä omaa aikaa on välillä pakko jokaisen ottaa vaikka vain 5min.



Mutta tietenkään lapsiani pois en antaisi ja niiden olemassaoloa en kadu!!! Ne ovat maailman tärkein asia elämässäni!!



Mutta haluan vain sanoa BEJAFLORILLE, että kyllä miehesikin pitää tajuta että lapsi on siun työ ja eihän hänkään halua olla töissään jatkuvasti väsyneenä niin miksi sinunkaan pitäisi!! Teillä kuulu Onni olevan hirmu samanlainen kuin meillä esikko kun oli vauva. Mutta meillä onneksi mies ymmärsi sen että vauva on minun työ ja valvottiin vuorotellen.





nyt täytyy taas mennä huuto kuuluu vaunuista :)



Voimia kaikille ihanile terhomammoille ja koitetaanhan jaksaa!!! Kyllä se hetki pois menee jolloin tuntuu että kaikki kaatuu niskaan. Ja onhan meillä onneksi täällä ihanan paljon vertaistukea!

Heissan pitkästä aikaa... Muistaakohan kukaan enää, kun en oo selvinny pitkään aikaan kirjottamaan mitään...



Pinoja kerkiän selailla sillon tällöin läpi, mut tuntuu, että minä en kerkiä enää istua täs koneella.



Beijaflorille kovasti tsemppiä tilanteeseen. Koittakaa miehen kans keskustella asioista. Muut ovatkin ihanasti kirjoittaneet sinulle aiheesta ja minulla ei juuri lisättävää ole.



Meillä on isoksi kasvanut pojanjässikkä talossa. Perunaa ja muita kiinteitä ollaan syöty jo hyvän aikaa. Poika kierien kulkee lattialla ja tutkii maailmaa. Luonnetta pojalta on löytyny pienestä pitäen, joten äiti saa olla skarppina ettei poika suuttuisi ihan tosissaan monta kertaa päivässä. On joutunut kylläkin pienestä pitäen oppimaan, ettei äiti aina ehdi paikalle samlla sekunnilla, kun komento kuuluu.



Tuo pojan temperamentti on ottanut kyllä välissä kovasti voimille, kun suuttuu niin herkästi ihan tappiin asti ja sit onkin rauhoitteleminen. Isoveikka on sitten herkkä poika myös ja on joutunut sopeutumaan ettei äiti aina voi heti olla ottamassa syliin tai sitten muutoin vaan itkeskelee, jos nuorempi itkee kovasti. Itsellä on niin riittämätön olo välillä. Siitä nenn kirjoittikin aivan ihanasti.



Itsellä on vaikean raskauden ja itkuisan vauva-ajan ja hankalien öiden jäljiltä tullut vähän masennusta ja väsymystä. Onneksi aukaisin suuni neuvolassa ja sain kotiin vähän apua pariksi päiväksi viikossa. Kummasti alkanut helpottamaan kun omat kädet vapautuu vähäksi aikaa johokin muuhunkin tai pääsee jossain käymään. Mies on onneksi valvonut öisin vuorotellen ja tosi auliisti hoitaa lapsia kun on kotona. Esikoinen on varsinkin ihan isin poika.



Tosi mahtavia kirjoituksia äidin arjesta. Kyllä on ollut samoja ajatuksia niin usein mielessä, kuin noissa kirjoituksissa on ollut. Ihanasti nenn kirjoitit siitä, että välillä on tunnustettava, että on heikko ja ettei jaksa itse omin voimin vaan tarvii toisten apua. Niin se välillä on. On se ihana että on turvallisia ihmisiä ympärillä, että voi olla välillä heikko.



Itselleni on pitäny aina muistutella, että minunkin on muistettava ladata akkuja ja huokaista välillä jossain ihan ilman lapsia. Olen päivittäin lapsille antamassa itsestäni, joten jostakin on saatavakin myös itselle. Ei jaksa aina olla antava ja vastaava osapuoli. Ollaankin yhden kaverin kans käyty aina kahvilla ja juteltu tuntikaupalla.... Voin suositella, ihanaa terapiaa...



Nyt kyllä lyö tyhjää ihan tosissaan, joten tämä tällä kertaa ja toisella kertaa enemmän..



Tuisku kera pojan 5kk ja risat

Voi, miten kauniisti ja osuvasti moni teistä on kirjoittanut! Juuri samanlaisia tunteita on minullakin välillä ja jotenkin yhteenkuuluvaisuus vain kasvaa, kun tietää, että ollaan kaikki samassa veneessä!



Täytyy kyllä sanoa, että esikoisen kanssa mä olin paljon paljon väsyneempi kuin nyt kahden lapsen kanssa. Esikko oli kyllä vaativampi vauva kuin tämä toinen, mutta myös se muutos huolettomasta " ikiteinistä" vastuulliseksi vanhemmaksi oli niin järisyttävä, että se jo pisti väsymään. Oli jotenkin tosi rankkaa olla ihan koko ajan vastuussa toisestakin olennosta kuin vain itsestään. Nyt toisen lapsen myötä mikään ei muuttunut, ainoastaan kiirettä pitää vähän enemmän kun yrittää jakaa aikansa molemmille.



Mutta hyvin sitä jaksaa, kun tietää että tämä vauvan eka vuosi on IHAN ÄLYTTÖMÄN LYHYT AIKA! Ihan oikeasti tuntuu, että vastahan tuo esikoinen syntyi ja nyt se on jo puhelias ja omatoiminen nuori neiti, joka ei ainakaan omasta mielestään ole enää äidistä riippuvainen. Esikoisen kanssa sitä koko ajan odotti, että aika kuluisi ja vauva oppisi sitä ja tätä ja alkaisi nukkua yöt jne. Nyt tokan kanssa ennemminkin odotan, että aika pysähtyisi edes hetkeksi ja saisi nauttia tuosta ihanasta vauvantuoksuisesta pallerosta ennenkuin siitäkin kasvaa iso lapsi, joka ei enää äitiä joka hetki kaipaa! Jos se vain musta on kiinni, niin meidän lapsiluku ei mitenkään ole vielä tässä :)



Ja se mikä kantaa kaiken muun, on hyvä parisuhde!! Meillähän oli pientä kriisiä J:n odotusaikana ja koinkin raskauden henkisesti tosi vaikeaksi. Nyt taas kaikki on paremmin kuin hyvin, joten tottakai se heijastuu kaikkeen muuhunkin elämiseen ja jaksamiseen. Enpä voisi oikeasti onnellisempi olla ja yritän nyt näitä hetkiä säilöä mieleen, että sitten joskus kun taas menee huonommin ja kaikki tökkii, niin saisin näistä hetkistä voimia.



Tsemppiä vaan ihan joka ikiselle, tämä työ on sitä kaikkein arvokkainta työtä!!



Jep, mutta nyt syömään iltapalaa. Mies oli työreissussa ma-la ja kieltämättä meinasi usko loppua jossain vaiheessa. Sitten kun ukko vihdoin kotiutui ja sanoi jotain vähän väärällä äänensävyllä, niin menin ja heitin sitä täydellä kastelukannulla. Eipä uskois, että meitsi täyttää parin viikon päästä 30 v... :/ Mut äsken sain omaa aikaa jumpassa ja taas on seesteinen äitihahmo paikalla :D



ariella ja j 5 kk 2pv

Tuntuu että ku ei pariin päivään käy kirjoittelemassa niin se on jo ikuisuus...;)



Oltiin lauantaina siellä häissä ja tää päivä meni ostoksilla juosten, joten tänne en oo ehtinyt muuta ku pikaiseen aina välillä lukemaan pinoa!



Ja nyt on vähän eri juttu ku mies on lomalla, kiva välillä tehdä " perhejuttuja" (vihdoin!) ja viettää ihan muuten vaan aikaa yhdessä!

Tätä onkin odotettu, ku mies ei pitänyt isyyslomaa ja on muutenkin ollut paljon ylitöissä viikonloppuja myöten.... Toivottavasti ei käy niin että odotukset on liian korkealla ja loma menee riidellessä....:(

Ei, päätin että kummatkin saa nyt tehdä myös omia juttuja ja vastaavasti vietetään myös aikaa yhdessä.



Joten menen itse huomenna hierojalle ja torstaina kampaajalle (vihdoin!), mies lähtee kortti-iltaa viettämään kavereittensa kanssa lomansa aikana sekä saa rauhassa puuhastella tietokonetta korjaten (miten niin oma lehmä ojassa...?) ja nurmikkoa leikaten ym.

Pieni breikki tosiaan, vaikkakin olisi vaan se tunti, tekee terää ja sitä jaksaa taas paremmin!



Hyvän ja ilmeisen tarpeellisen keskustelun olette tosiaan saanet aikaiseksi arjen jaksamisesta, kiitos siitä!



NENN taas kirjoitti niin ihanasti, ilo on lukea juttujasi :)



Minulla tunteet heittelee puolin ja toisin, hormonien ansiosta kai...

Välillä olen niin tyytyväinen ja onnellinen äiti ja vaimo, siivoilen ja kokkailen laulellen (melkein...), välillä taas väsymys nostaa pörröistä päätään ja pirttihirmu sekä marttyyri minussa astuu esiin :/



Mutta päivän päättyessä olen erittäin onnellinen tästä tilaisuudesta olla jonkun äiti, oikeasti ja vihdoinkin! Ja vaikka oma mies tuntuu joskus vain asuvan täällä täyshoidossa, niin loppujen lopuksi olen onnellinen että pojallamme on kummatkin vanhemmat turvana ja rakastamassa, kaikilla ei ole niin onnellisesti asiat....



Nyt meni vähän jo melankolian puolelle, sainpa vähän myös minä " avautua" !



Voimia tosiaan kaikille mammoille jotka pyöritätte arkea ja jaksatte aamu toisensa jälkeen herätä uuteen päivään! Ilman meitä Suomi tosiaan pysähtyisi!



Joten, ajatelkaamme kaikki aamun ensimmäisenä sekä illan viimeisenä ajatuksena niitä asioita jotka ovat elämässämme hyvin, ne usein peittää alleen pienet ja vähän suuremmat murheet...



Lueskelin toissapäivänä värssykirjaa kun etsin runoa hääkorttiin ja löysin samalla tämmöisen lauseen illan päätteeksi:



" Lapset ovat ankkureita, jotka pitävät äidin kiinni elämässä." (Sofokles)



Niin totta.



Kauniita unia & rakkaiden lasten kuvia!



Pupina & uinuva pellavapää poikanen s.15.1

Kotiuduttiin tänään Lappeenrannan reissulta. Heti piti hyökätä koneelle ja päivittää tuoreimmat jutut. Ai miten niin nettiriippuvainen..



Poitsu hokaskin tässä pari päivää sitten konttausasennon. Nyt se on pieniä hetkiä kontillaan vähän väliä ja nytkyttelee siinä itseään. Mahalalollessa käsillään työntää itseään ja liikkuu sitten takaperin. Yleensä sitten on jumissa sohvan alla tms. Kiinteät on sille taasen tehneet pari päivää huonosti kauppansa. Syöntihetket menee melkeinpä itkuksi. Ilmeisesti taas hammmas tekee tuloaan. Annoin kanaa tässä päivänä eräänä, ja se kyllä aiheuttaa voimakasta pulauttelua sekä punaista näppylää on pitkin kehoa. Ensin luulin hikinäppylöiksi, mutta eivät taida ollakaan. Pitänee kana jättää pois toistaiseksi. Nyt meillä on vissiin viikko mennyt ilman yösyömisiä, mutta nukkuu erittäin levottomasti aamuyön. Minä sitten herään siihen lekkumiseen. Pitänee laittaa taas korvatulpat korviin...



Hyvästä aiheesta olette saaneet keskustelua aikaan. Itsekin olen tällä hetkellä ihan rättipoikkipuhki kaikkeen tähän arkeen. Meillähän on nyt vielä se tilanne, että mies on viikot poissa reissuhommissa ja minä pyöritän tämän orkesterin yksinäni. Tänään jo kauhistelin, että vasta kolme viikkoa on mennyt näin, ja olen ihan kypsä. Pitäs jaksaa yksin tätä tuonne lokakuulle asti. Esikoisella on tällä hetkellä todella raivostuttava uhma!!



Hyviä neuvoja kaipaisin esim. seuraaviin:

- miten saa jankutuksen loppumaan tai ainakin vähenemään?? aihe on milloin mikäkin; mennään ulos, haluan jäätelöä tms. Nää esikoisen toiveet ei tietty ole aina mahdollisia siinä tilanteessa, missä hän ne esittää. Selittäminen tai siis perustelu ei auta, jankutus jatkuu. Minä olen vielä sitten aika tiukkis enkä todellakaan anna jäätelöä aina kun makuu. Vai pitäsikö antaa, pääsisinkö sitten loppupelissä helpommalla?? Toki meillä jäätelö syödään, mutta ei just ennen ruokaa eikä edes joka päivä.

- sitten toinen mikä saa minut raivon partaalle; joka kerta meillä on hirmu riita, kun lähdetään jostain pois, esim. leikkipuistosta, viikonloppuna lpr:n satamasta jne. kaikesta lapsen mielestä kivasta. Yritän aina ennakkon ilmoittaa hyvissä ajoin muutaman kerran, että kohta lähdetään. Mutta ei, hirmu raivari joka kerta!! Onneksi oli mummo viikonloppuna mukana, että sain ihmispaljoudesta teutaroiva esikoisen ja vauvanvaunut pois. Hohhoijaa, tää syö todella.. Mitä mun pitäs tehdä? Annanko lapsen päättää millon lähdetään? Sitäkin on joskus kokeiltu, mutta sitten lähetminen venyy ja venyy.. Ja nyt on kuitenkin vauvakin matkassa, eikä voi tosiaan aina esikoisen pillin mukaan tanssia.



Olen tosiaan äitinä varmaan aika tiukka, mutta ainakin omasta mielestäni johdonmukainen, Mietin kuitenkin usein, että olenko liian tiukka tuolle esikoiselle, ja se siksi laittaa aina vaan vastaan!? Tarrataulut ja jäähypenkit ei ainakaan tällä hetkellä toimi. Yritän muistaa kehua aina hyvästä suorituksesta. Tyttö on erittäin vilkas ja nopea, ja tarvitsee toimintaa koko ajan. Päiväkodissa on 2 pv/ viikko. Kauhulla odotan jo heinäkuuta, kun on lomalla päiväkodista, on se semmonen henkireikä meikäläiselle..



Sitten jos ei esikoinen teutaroi, niin vauva kitisee tai tekevät sitä yhtä aikaa. Viimesen viikon aikana olen tosiaan miettinyt, että miksi tähän olen ryhtynyt. Viikonloppuna pitäisi tietysti saada sitä omaa aikaa (helpottaa kyllä kummasti, vaikka kaupassakäynti ilman ketään), mutta mieskin on nyt taas vähän heittäytynyt väsyneeksi työviikon jälkeen. Tietty on hänellä fyysisesti raskas työ ja pitkät päivät, mutta niin on minullakin!! Ainakin henkisesti raskasta.. Pitänee taas muistuttaa ukkoa (lue riidellä aiheesta) tästä meikäläisen omasta ajasta. On se kumma, että sitä ei ainakaan meillä tulla koskaan itse tarjoamaan. Aina minun pitää pyytää, että voinko mennä yksin jonnekin.



Huokaus! Kiva, että tänne voi purkautua ja toivottavasti joku jaksaa lukea! On niin v.. nut viime päivät. Mitenköhän tästä itseään tsemppais eteenpäin. Nyt lopetan tän mankumisen. Voimia kaikille sinne arkirumbaan! Helpottaa sekin, kun tietää muilla olevan samanlaista!



-pinus-

Eli Mansemamma, mun on pitänyt koko päivän tulla kirjoittaan, mutta on niin ollut kiirettä, etten oo konetta ehtinyt avaan. Oli vieraita ja sitten ulkoiltiin pitkään...no, joka tapauksessa tajusin siis, ettei olla lyöty lukkoon mitään aikaa tapaamiselle ja tiistaita kun silloin aateltiin. No, mulle se tiistai ei nyt kai sovi, ollaan huomenna menossa mökillä käymään ja en tiedä, kuinka sinne jäädään, jos on hyviä ilmoja. Mutta kyllä meidän tarvii tavata ennen kuin muutatte, 10.7 sopii kyllä, mutta voidaan tavata ennen sitäkin. Esim juhannuksen jälkeinen viikko ilta-aikaan, siinä 16 jälkeen. Silloin ei pitäis olla pahemmin mitään. Kotetaan sovitella joku aika.



Ihana juttu, että täällä on avauduttu vaikeista asioista. Jaksamista teille kaikille äitiyden vaikealla ja raskaalla, mutta niin ihanalla polulla. Juttua olis enemmänkin näitstä asioista, mutta nyt on pakko mennä nukkuun, on ihan tööt olo. Hyvät yöt kaikille!

Tosi hyviä ajatuksia vauva-arjesta olette tänne kirjoitelleet. Varmaan kaikki voivat niihin samaistua,ei taatusti löydy pienten lasten äitiä joka ei välillä ole väsynyt, kyllästynyt ja kiukkuinen;)

Itsestä välillä tuntuu, ettei kummankaan lapsen kanssa pysty olemaan tarpeeksi. Vauva joutuu viihdyttämään itseään rutkasti enemmän kuin esikko aikoinaan enkä voi samalla tavalla pysähtyä vain hänen kanssa leikkimään ja höpöttämään kuinka ihanan suloinen mussukka hää on, koska esikko tulee mustasukkaiseksi. Sitten taas esikko joutuu odottamaan tai leikit hänen kanssaan katkeaa vauvan takia. Eikä niitä leikkejä ikävä kyllä läheskään aina jatketa myöhemmin loppuun vaikka äiti niin lupaa:( Eli nää on nyt varmaan niitä riittämättömyyden tunteita sitten!

Nyt toisen kohdalla osaa kyllä paremmin nauttia nimenomaan TÄSTÄ ajasta kuin esikon kohdalla. Silloin odotti koko ajan niitä uusia taitoja jne., mistä joku toinen jo kirjoitti. Muutenkin arki oli silloin raskaampaa, vaikka vauva oli helpompi kun kaikki oli uutta. Nyt kahden kanssa on kuitenkin helpompaa vaikka tekemistä on enemmän.

Arki välillä puuduttaa täälläkin. Välillä oikein ahistaa kun miettii tulevia päiviä jotka ovat NIIN samanlaisia, oikeaa liukuhihnatyötä!! Mutta pitää vaan yrittää keksiä puuhaa, kerhoa, harrastuksia isommalle ja tapaamisia äitien kanssa mitkä heti tuovat vähän väriä harmaaseen arkeen. Ja toden totta, oman ajan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Ja toki kahden keskinen aika miehen kanssa on myös tärkeää. Mutta myöskään meiltä ei löydy sukulaisia täältä eli sen järjestäminen on vaikeaa.

Mutta koitetaan jaksaa mammat, ja muistetaan että kukaan ei ole täydellinen ja apua voi ja kannattaa pyytää:):)



Pinus: Jankuttaminen.. Se on tosi ärsyttävää ja helposti varmaan tulee ajatus antaa periksi jotta se loppuisi. Ja tietty joskus voi niin tehdäkin, jos asia on sellainen. Mutta entäpä jos et vaan kiinnittäisi siihen huomiota? Mie meidän n. 3v. tytön kohdalla vastaan muutaman kerran jankutukseen ja perustelen miksi nyt ei niin tehdä. Jos hää jatkaa niin sanon vaan, että nyt ei äiti enää jaksa vastata samaan asiaan eikä anna periksi. Sit annan jankutuksen mennä ohi korvien ja yritän vaivihkaa saada tytön mielenkiinnon suuntautumaan muualle. Mutta tiukkis äiti olen miekin; en yleensä enää muuta mieltäni jos olen asian päättänyt eikä mielläkään esim. syödä jäätelöä ennen syöntiä eikä todellakana joka päivä eikä edes joka viikko!

Ja sit noi hepulit poislähtötilanteissa. Oikein hyvä on vähän ennen lähtöä ilmoittaa lapselle, että kohta mennään niinkuin sie olet tehnytkin. Ja sittenhän voi vaikka antaa lapsen vielä vaikka keinua " yhdet vauhdit" tms. ja sen jälkeen lähteä. Jos siitä huolimatta hepulit tulee (niin kuin ikävä kyllä monesti käy!!) niin ei siinä auta muu kuin napata lapsi kainaloon. En antaisi lapsen päättää poislähtöä, liian vaativaa vielä pienelle lapselle jolla ei ole ajantaju vielä oikein selvillä.

Ja joskus on vaan ihan pakko lähteä esim. vauvankin takia. Kyllähän varmasti ihmiset katsoo huutavaa tenavaa, mutta entäs sitten. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu;);) Ja pikkuhiljaa lapsikin oppii, ettei vanhemmat anna asiassa periksi ja lähdöt alkavat helpottamaan. Mutta täytyy siis olla johdonmukainen ja pitää aikuisena kiinni sovitusta. Ehkäpä näissäkin tilanteissa auttaa, jos muistaa että RAJAT ovat äärimmäisen tärkeitä lapsille ja ne tuovat turvallisuuden tunnetta. Ehkä silloin niiden asettaminen ja mielipahan tuottaminen lapselle (ikävä kyllä meidän vanhempien kuuluu olla " tylsiä ja kurjia" !!!) ei tunnu niin pahalta..



Remontti ja muutto lähestyvät joten voi olla, etten ihan tiuhaan ehdi ainakaan kirjoittelemaan. Lukea kyllä yritän pinot.

Ensi viikko onkin sitten aika kauhuviikko (remontti, muutto jne.), mutta se mikä ei tapa niin vahvistaa, kait?!



Poika on muuten ollut aika kiukkuinen viime päivinä, liekö hampaita tulossa?Kuinka kauan teidän vauvoilla on hampaat oireilleet ennen kuin ovat puhjenneet? Tai sitten tää on taas joku vaihe!



tikru