Minkälainen äiti arvostelee tyttärensä ulkonäköä?

Minun äitini huomautteli vielä kotona asuessani "onpas sulla vatsamakkarat/jenkkakahvat" ynnä muuta sellaista. Nykyäänkin jos käyn kylässä niin sitten on muka huolestunut "laihuudestani". Kommenttejaan en ole unohtanut eikä ole pyytänyt anteeksi.

Kaikkea sai kuulla. Olin tosi hoikka siihen asti että pituuskasvu loppui. Silloinkin täysin normaali (koko 38), mutta painoa tuli varmaan aika nopeasti lisää, sain nimittäin raskausarpia reisiin. Niitä "läskirepeemiä" äiti kauhisteli, samoin kuin järkyttäviä reisiäni tietenkin. Eipä paljon uskaltanut esim yöpaidassa kotona liikkua. Vuosien kuluttua meni paljon aikaa siihen että pystyin uskoa olevani jonkun mielestä oikeasti kaunis.

Monissa viesteissä tuntuu toistuvan sama kaava: ylipainoinen ja huonoitsetuntoinen äiti arvostelee hoikan tyttärensä ulkonäköä. Kateus siinä on taustalla!

Äitihullun uusin pläjäys.

Äitihullun uusin pläjäys.

Mun äiti oli onnistunut laihtumaan silloin kun itse olin jotain 15 ja vahingoniloisena haukkui mua kun oli ehkä 4 kg kevyempi. Kertoi myös moneen kertaan miten ei ollut mitään ongelmia pysyä laihana kun oli itse teini.

Onko muilla tällaisia äitejä? 

Eikö saa edes kehua? 

Mielestäni ei ole kehu, jos viitataan siihen, että tuollaisena et ole hyvä. 

Olen joutunut itsekkin ottamaan eroa omiin vanhempiini samojen syiden vuoksi. Mutta nyt tunnen syyllisyyttä omien lasteni takia, koska tapaavat isovanhempiaan harvemmin.

Olen ollut tietynlainen panssari lasteni ja vanhempieni välissä ja vahtinut haukan lailla, etteivät yoimisi lapsiani kohtaan samoin kuin itseäni kohtaan. Kaikki tämä on vain ollut tosi kuluttavaa itseäni kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut itsekkin ottamaan eroa omiin vanhempiini samojen syiden vuoksi. Mutta nyt tunnen syyllisyyttä omien lasteni takia, koska tapaavat isovanhempiaan harvemmin.

Olen ollut tietynlainen panssari lasteni ja vanhempieni välissä ja vahtinut haukan lailla, etteivät yoimisi lapsiani kohtaan samoin kuin itseäni kohtaan. Kaikki tämä on vain ollut tosi kuluttavaa itseäni kohtaan.

Ikävä kuulla :( Millä tavalla vanhempasi ovat käyttäytyneet? 

Äitini oli liian rehellinen. Ei ole koskaan kehunut ulkonäköäni. Pyytänyt laihduttamaan tai sanonut että "olet IHAN nätti" tms.

Rehellisyydellä en tarkoita ilkeyttä. Hän vain sanoi sen mitä ajatteli rehellisesti. Eikä osannut pehmennellä tai kaunistella asioita. 

Itse viihdyn omassa normaalipainossa ja ilman meikkiä. Äidilleni kelpaan hoikempana kun olen meikannut... 

Mun äitini oli ennen minun saamistani tehnyt mallintöitä esiteini-ikäisestä saakka. Ymmärrän ihan hyvin, että siinä tavallaan oppi keskittymään ulkonäköön ja sen merkitykseen. 

Tosin arvostelu koski enemmänkin sitä, että kävelinkö tai istuinko ryhdikkäästi, syönkö tarpeeksi terveellisesti jos iho meni huonompaan kuntoon (kärsin aknesta, jota tietyt ruoka-aineet pahensi) ja ehkä merkittävin arvostelu koski tilanteen mukaisen pukeutumisen ja käytöstapojen oppimista. Hoikka olen aina ollut, joten painoasioita ei kommentoinut, eikä meistä kumpikaan ole koskaan esim. meikannut arjessa. 

Ei minua nuo arvostelut haitanneet, oikeastaan olen kiitollinen, koska opit ovat olleet vain hyödyksi elämässä.

Minunkin äitini siis tehnyt mallintöitä ja mietin tuleeko tuollainen sairas painon sekä ulkonäön kyttääminen sieltä mahdollisesti..

Äitini syyllistää joskus siitä, että hänellä jäi elämä elämättä kun teki lapsia ja lasten pitäisi elää nyt niinkuin äiti haluaa.. Maailma on muutenkin jo niin paha paikka niin en ymmärrä miksi läheisten tehtävä siitä vielä pahempi..

Mä muistan ikuisesti kun olin 4.luokalla ja makasin vatsallani telkkarin edessä hame päällä. Äiti alkoi nauramaan ja pilkkasi miten kauheelta mun takapuoli näyttää ja pyys isosiskon katsomaan myös miten kauheat reidet mulla on kun ne leviää niin. Olin normaalipainoinen eläväinen lapsi. Siitä alkoi pyllyhäpeä ja myöhemmin kehokompleksit pahenivat.

Ainoa kerta kun äiti kehui ulkonäköäni oli kun olin murrosiässä oksentanut bulimian takia monta päivää, imeskelin tärisevin käsin ruisleipää että en pyörtys. Painoin 39kg. Äiti ylisti miesystävälleen että katos miten hyvä kroppa meidän tytöllä on. Muistan ikuisesti sen, äiti ei yhtään nähnyt että voin tosi huonosti oikeasti.

Aiemmin isäpuoli oli kehunut muotojani ja ylisti äitini kuullen kroppaani mulle, silloin aloitin laihduttamisen koska ällötti isäpuolen jutut.

Äitini nauroi myös vauvakuvilleni, nimitteli rumilla sanoilla kasvojani ja ivasi myös veljeni vartaloa, haukkui läskiksi jne.

En ymmärrä yhtään, miten äiti pystyi siihen..

Vierailija kirjoitti:

Äitini syyllistää joskus siitä, että hänellä jäi elämä elämättä kun teki lapsia ja lasten pitäisi elää nyt niinkuin äiti haluaa.. Maailma on muutenkin jo niin paha paikka niin en ymmärrä miksi läheisten tehtävä siitä vielä pahempi..

Valitettavan yleinen ylisukupolvinen kuvio: äidit kostavat omat virheensä tyttärilleen ja haluavat elää näiden kautta hinnalla millä hyvänsä. Nuorempien sukupolvien valinnanvapaus on monille vanhemman polven ihmisille myrkkyä. Ainoa keino katkaista pahan kierre on opetella tuntemaan itsensä, pitämään reilusti omista unelmistaan kiinni ja tarvittaessa katkaista välit katkeroituneisiin, päällepäsmäröiviin läheisiin. Kukaan meistä ei saa hautaansa mukaan kunniakirjaa siitä, että uhrasimme elämämme muiden vaatimuksille ja kärsimme sen vuoksi, että meitä edeltävät sukupolvet joutuivat kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

Äitini syyllistää joskus siitä, että hänellä jäi elämä elämättä kun teki lapsia ja lasten pitäisi elää nyt niinkuin äiti haluaa.. Maailma on muutenkin jo niin paha paikka niin en ymmärrä miksi läheisten tehtävä siitä vielä pahempi..

Tämä koettu kanssa. Oikein painotettiin että ei kannata hankkia lapsia ne pilaa elämän ja kaiken mahdollisen. 

Laihuus, laihtuminen oli hyvä. Koulutuksella ei ollut mitään merkitystä. 

Syöminen. Koko elämän keskiö. Anoreksia.

Bulimia. 

Vähättely. 

Kaikkeen saa onneksi etäisyyttä. Aika,278 terapia...