Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten voi masentua,vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa?
06.10.2008 |
Olen liki neljäkymppinen,mulla on perhe ( kasi lasta ja aviomies),ihan kiva työ,ok-talo,farmari-auto,kissa ja koira,säästetään ulkomaan lomareissua varten jne. eli ihan kai peruskuvio??Avioliitossa ja työssä suurinpiirtein kaikki ok,paitsi minä itse en tunne olevani ok :(
Tunnen itseni ihan hirveäksi ihmiseksi,koska en ole tyytyväinen elooni ja olooni,vaikka kaikki onkin varmaan ulkopuolisen silmin hyvin.
Perhettä perustaessani en koskaan ajatellut ajautuvani tällaiseen jamaan.
Olen ahdistunut ja iloton, mua ei oikeasti kiinnosta mikään; en halua mennä töihin,en halua tehdä kotitöitä; haluaisin vain olla vapaa kaikesta vastuusta ja velvollisuuksista.
Kotona voin olla,mikäli saan olla suurimman osan päivästä yksin.Viikonloput ja illat hermojen kiristelyä,koska en jaksaisi olla lasten kanssa niinkuin niiden kanssa kuuluu olla. En jaksa heidän riitelyään,kiukutteluaan ja sitä,että pitää jatkuvasti olla nalkuttamassa siivottomasta huoneesta,hygieniasta jne. En oikeastaan aina jaksa edes kuunnella mitä heillä on minulle puhuttavaa,usein vastaan tai kommentoin vain lyhyesti ja hiukan poissaolevasti ja vanhempi onkin jo usein sanonut,että et edes katsonut/kuunnellut....
Silloin,kun oma olo on alavireisimmillään,niin sama pätee aviomieheenikin;en kommunikoi juurikaan hänenkään kanssaan. Makaan sohvalla ja tuijotan apaattisena telkkaria tai istun tietokoneella. Seksi ei kovinkaan paljon kiinnosta,sen verran kuitenkin ,että ei nyt ole avioliitto sen puutteen vuoksi vaarassa. Mutta mies on aika kypsä mun mielialaani. Ja miksei olisi,en katselisi itseni kaltaista kovinkaan kauaa saman katon alla.
Ystäviä minulla ei juurikaan ole. Pidän sosiaalisia tilanteita melko rasittavina ja esim. juhlista,kokouksista tai vastavista olen aina lähdössä pois niin nopeasti kuin vain kehtaa..
Koen myös aina olevani jollakin tapaa "huonompi" kuin muut; tienaan vähemmän,he ovat saavuttaneet sen minkä ovat halunneet,minä en,olen huonomassa kunnossa,mulla on rumemmat vaatteet,olen passiivisempi,kireämpi,epäsosiaalisempi jne. jne.
Mulla on ollut muutamia harrastuksia,mutta olen niistä joutunut terveydellisistä syistä luopumaan. Ja nythän on se tilanne,että ei ole mitään mikä minua kiinnostaisikaan.Tuntuu,että elämässäni ei ole mitään mielekästä,ainoa mikä hiukan nostattaa mielialaa,mutta vain hetkeksi,on, ihan oikeasti ,perjantai-illan pikku hiprakka ja ylensyöminen :/
Olen yrittänyt ajatella positiivisemmin,olen poistanut elämästäni ne suurimmat stressitekijät,jotka nyt poistettavissaa vain ovat olleet,harrastan "pakkoliikuntana" kävelylenkkejä 4-5 kertaa viikossa,jos vaikka mieliala siitä kohentuisi ( ei kohene,en vain tykkää liikunnasta!!) ja syön kalaöljyä. Siinä keinot,joilla tätä olotilaa yritän kohentaa,mutta melko kehnoin tuloksin kylläkin.
Olen sitä mieltä,että perheelläni olisi parempi,kun minua ei edes olisi olemassakaan,mutta olen niin saamaton,että en edes saa sitä aikaiseksi :(
Kommentit (21)
terveellisesti ja liikkuu". Miten ihmeessä olet saanut päähäsi, ettei ihiminen, jolla on perusasita kunnossa, voi sarastua masennukseen?
Tarvitset todennäköisesti lääkitystä (joka korjaa aivojen serotiniinitason epätasapainoa) ja ammattiapua,joka auttaa sinua kartoittamaan elämäntilannettasi ja tunnemaailmaasi. Suosittelen tosi voimakkaasti hakeutumaan ammattiavun piiriin, sillä et itse näytä kykenevän ollenkaan analysoimaan tilannettasi tai edes antamaan itsellesi oikeutusta tunteisiisi. Viimeinen virkkeesi on selkeästi masentuneen ihmisen tekstiä; se kuvastaa jo normaalista ajoittaisesta alakulosta ja väsymyksestä täysin erillistä ja irrallista tunnetta,joka ei ole "normaalia". Pelottavinta on, ettet edes ymmärrä, että tämä todellinen sairaus voi kohdata sinuakin, vaikka sinulla onkin se mies ja ok-talo ja perhe ja työ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elät kulissielämää! Kaikki on noin ulkoisesti puitteeltaan kunnossa, mutta se tärkein elämässä se henkinen puoli puuttuu. Jos ihminen ei ole tasapainossa henkisesti, ei materia korvaa mitään.
Kuulostat hyvinkin masentuneelta. Kandee hakeutua ammattiauttajan juttusille.
olen siinä käsityksessä,että tarvitaan jonkinlainen "sysäys",kriisi,trauma tai jokin vastaava,että näin voi käydä.
ap.
Taipumus masennukseen on perinnöllistä, sillä aivojen aineenvaihdunnassa on periytyviä "aineksia". Myös isälläni on masennusta. Onko sinulla suvussa vastaavaa? Mieti tarkoin, koska vanhemmat sukupolvet eivät yleensä ole tunnistaneet ongelmaa.
Minäkin olen harjoittanut pakkoliikuntaa nauttimatta siitä yhtään. Et ehkä usko tätä, mutta vika oli siinä, ettei liikunta ollut tarpeeksi rasittavaa. Kokeilin puolivahingossa juoksemista viime keväänä, ja jäin heti koukkuun nimenomaan sen rentouttavan ja aggressioita poistavan vaikutuksen takia. Rapakuntoiselle juokseminen on niin rankkaa, että puoli tuntia aamulla muuttaa koko päivän pohjavireen, ja työpäivän jälkeen se nollaa stressin. Mutta älä aloita liian innokkaasti, voit saada rasitusvammoja. Liikunnassa pitää tulla kunnolla hiki ja hengästyä ennen kuin se vaikuttaa serotoniiniaineenvaihduntaan.
Toinen helpottava juttu on ollut jooga, jonka löysin jo vuosia sitten. Joogan liikkeet ovat kokonaisvaltaisia ja rauhoittavat mieltä. Kannattaa kokeilla myös meditaatiota, joka yleensä kuuluu joogaopetukseen.
Ei sillä oikeastaan ole mitään väliä, onko masennukseen syytä vai ei. Sen kanssa on vain tultava toimeen, ja kaikki keinot ovat sallittuja. Minulla on myös kirkasvalolamppu, ja varaan yleensä pimeimpään aikaan syksystä edullisen matkan jonnekin valoisampaan.
Edes kaikki nämä keinot yhdessä eivät ole pelastaneet minua lääkkeiltä ja terapialta. Molempia olen käyttänyt jaksoittain, kun olo on tuntunut pahimmalta. Ja molemmat ovat auttaneet. Terapiassa on kuitenkin jo käyty "puhdistamassa" kaikki mahdolliset aiemman elämäni traumat, joten tuntuu aika hyödyttömältä mennä sinne enää. Lääkkeitä olen sen sijaan varautuut käyttämään jaksoittain koko loppuelämäni ajan.
Kuten muutkin kirjoittaneet toistan, että kyseessä on alkava masennus tai ahdistus.
Ahdistushan ei kohdistu mihinkään, mutta kuitenkin kaikkeen.
Olen ehkä elänyt elämäsi siten kuin olet "haaveillut" ja kuten ihmisen pitääkin. Olet kuitenkin jäänyt henkiseen tyhjyyteen joka pikkuhiljaa hiipii ja rassaa.
Ole iloinen että asiat ovat kunnossa. Nyt keskityt itseesi.
Keskustelu terveyskeskuksen kautta prykologille on erittäin varteenotettava vaihtoehto. Tarvitset hekisiä virikkeitä, kenties ?
Tunnistan tilanteesi, itsestäni. Näin minullekin kävi vuosi sitten. Nyt olen syönyt mielialalääkkeitä ja rauhoittavia. Saatat olla vielä hyvissä ajoin liikenteessä, kun lähdet hakemaan ammattiauttajan apua SUOSITTELEN SITÄ LÄMPIMÄSTI. Keskustelu avaa solmuja. Muistat olla niin avoin kuin mahdollista ja avaat ahdistuksesi. Jos tilanne karkaa hallitsemattomaksi, niin siitä kärsii kaikki. Nyt lääkriin ja hakemaan virikkeitä. Jätä painolastit pois, äläkä ota paineita. Keskustele miehesi kanssa ja sano että nyt lipsuu. Tämä on normaalia ja kasvattaa sinua, mutta älä anna sn karata käsistä, vaan reagoi ajoissa. Kaipaat vaihtelua kaikkeen tähän "hyvin tehtyyn" ja "käsikirjan mukaan" menneeseen elämääsi.
Voit onnitella itseäsi, mutta onnittele itseäsi kaksin verroin, kun saat itsesi ammattikeskustelijan pakeilla. Varaudu siihen että puoli vuotta ei ole mikään pitkä aika, vaan sen verran menee helposti ymmärtääksesi itseäsi paremmin.
TIEDÄN TÄMÄN KOKEMUKSESTA. Olet tietysti oma itsenäinen yksilö, joten en voi tätä vannoa puolestasi, mutta tämä on oma kokemukseni tilanteestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuten 6 kirjoitti.
Oma kokemukseni on sama, eli urheulin on oltava oikeasti rasittavaa, niin että hiki tulee ja lihaksi särkee.
Riippuu siis siitä millaista lajia harrastat. Punttisalia, lenkkeilyä jne.
Oikeasti tärkeää on, että rasitat kroppaasi kunnolla, kävelystä ei välttämättä ole apua aivokemian tasapainon kannalta.
Toki rentouttavat stressittömät kävelylekitkin ovat tärkeitä, mutta koita 3 viikkoa hikistä juoksua. Kolmessa viikossa tuo auttaa todennäköisesti, mikäli jaksat rasittaa itseäsi kunnolla.
Hyvä jos löydät itseäsi kiinnostavan lajin, mutta aivot saavat tarvitsemansa, vaikka laji ei olisikaan varsinaisesti mielilaji. Oleellista on että urheilu tehdään kunnolla, eikä vain vähän vemputeta.
Jos et ole elämässäsi koskaan kokenut mitään isompia vastoinkäymisiä, niin silloin se mieli juuri tekee sen, ettei mikään tunnu enää miltään. Vakavan sairauden, lähiomaisen kuoleman tms. jälkeen, se tavallinen elämä tuntuu hienolta ja auvoiselta, eikä silloin niin helposti masennu. Edellyttäen tietysti, että on käynyt läpi kriisin aiheuttamat tunteet.
Ehdotan sinulle mielekästä harrastusta. Se voi hyvin olla liikunnallinen harrastus, kielten opiskelua, tai vaikkapa vapaaehtoistyötä. Jotain, joka vie sinut pois sohvalta, ja pois täältä av:lta. Kun elämässä on mielekästä tekemistä, ei ole aikaa jäädä paikalleen märehtimään elämän "kurjuutta".
olen siinä käsityksessä,että tarvitaan jonkinlainen "sysäys",kriisi,trauma tai jokin vastaava,että näin voi käydä.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla ollut "kriisejä" elämässäni,mutta niistä suurimmista on jo nyt sen verran aikaa ( vuosia),että eivät kai ne enää vaikuta??
Niiden läpikäymisessä tietenkin on voinut mennä jokin pieleen,sitä en kyllä kiellä.
Kun kaikki on "saavutettu" tulee tilalle tyhjyys. Auttaisi jos pystyisit löytämään itsellesi uusia tavoitteita. Monet tässä tilanteessa lankeavat avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, en suosittele, mieluummin juuri jokin muu uusi harrastus, uusi työ, opintoja, lasten kanssa jokin yhteinen harrastus, jotain luovaa mitä olet aina halunnut mutta et uskaltanut....
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneen ei kannata mennä vapaaehtoistyöhön, siinä alkavat vain muiden kohtalot rasittaa liikaa. Jos ei ole itse kunnossa, ei voi auttaa muita.
ja suremattomia surujaan. Usein masennus ja ahdistus liittyvät omaan kiintymyssuhteeseen ja kiintymyssuhdetyyliin - miten sinulla?
Se vaikuttaa omaan tunne-elämään ja tunnetaitojen puute (kuten aggression tunnistaminen ja käsittely) saattaa aiheuttaa tunteiden puutteellista käsittelyä ja hankalat tuntemukset saattavat kääntyä masennukseksi ja arvottomuuden tunteiksi. Suosittelen sinulle Duedecimin kirjaa voimavaroja arkeen (tms).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikille jo vastanneille.
Mun olisi ehkä aikoja sitten vieläkin tarkemmin pitänyt miettiä perheen perustamista ja siihen liittyviä asioita,vaikka nyt on turha enää "valittaa" tietenkin.
Koen tällähetkellä suurimman ahdistuksen juurikin perheen parissa olemisesta. Sanotaan,että äiti on maailman kaunein sana,mutta mulle se on tällähetkellä sana joka kuohauttaa verenpaineen ylös,kun vain kuulenkin sen lapseni suusta,koska siihen liittyy melkein aina jokinlainen vaatimus/tarve jonka suorittamiseen tarvitaan minua,ja mä en millään jaksaisi!
Mieluiten vältän kaikkea "yhteistä tekemistä",koska se jossakin vaiheessa äityy aina kiukutteluksi lasten taholta ja pinnan kiristymiseen mun taholtani.
Ihan oikeasti säälin lapsiani!
Ja kuitenkin,jos ajatteklenkin,että menettäisin perheeni,niin olisin takuuvarmasti jonkun kuusen oksalla kiikkumassa.
Voisit syödä tupla annoksin. Rasvahappojen vähyys aiheuttaa masennusoireita. Vai olisiko mahdollista aikaiset vaihdevuodet? Estrogeenin vähyys aiheuttaa myös masennusta ja siihen auttaa korvaushoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuokraa halvin mahdollinen kalustettu yksiö mitä läheltä löytyy.
Se toki maksaa rahaa, mutta rahassa ei mitata mielenterveyttä. Siellä kannattaa viettää aikaa ja rauhoittua. Kyse ei ole avioerosta välttämättä (itselläni oli), mutta rauhoittaa mieltä. Suosittelen oikeasti edes puoleksi vuodeksi.
Kirjoitin tämän myös siksi, että olen jo muutaman kommentin kirjoittanut ja nämä ovat omia kokemuksiani.
Tuo muutto tekin hyvää ja asiat tasaantuvat.
Kävin mm. psykologoin luona. Auttoi kummasti. Olin mm. liian väsynyt, en ollut tätä itse tajunnut.. Siitä sitten alettiin, väsymystä kaikin tavoin purkamaan. Minä höllensin otetta ja tein itselle mieluisia asioita. Niin sitten alkoi mies ja lapset taas kiinnostamaan.
Oletko saanut tarpeeksi fyysistä lepoa - unta siis?
Koetko riittämättömyyttä, onko itsetuntosi heikko?
Terapia auttaisi parhaiten, mutta jos et sitä halua, joudut itse läheistesi tuella kuntouttamaan itseäsi - sillä sille on nyt tosiaan tarvetta ja sinun kannattaa tosiaan alkaa tehdä jotain asialle. Voisitko uskoutua aviomiehellesi asiasta? TAi jollekin toiselle, jolta saisit tukea?
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa, sen jälkeen elämästä voi taas tulla ihanaa ja nautittavaa!