Ilman puudutteita synnyttäneet !!

Tays:iinko olet menossa?

ap

Kaikkein kivuliainta oli supistukset - oma pelkoni oli se, kun lapsi tulee ulos. Mutta se ei tuntunut miltään. Mutta supistukset... en olis koskaan uskonut niiden olevan niin hirvittäviä.

mutta otin sen aikana ilokaasua, joka auttoi. Ponnistusvaihe oli nopea ja ei repeämiä. Ilman ilokaasua olisi ollut kamalaa.

Ensimmäisessä synnytyksessä sain epiduraalin, toinen oli niin nopea etten ehtinyt saada mitään puudutuksia, ja kolmanteen en sitten edes halunnutkaan.

Muistaakseni ei epiduraalikaan enää auttanut ponnistusvaiheeseen, joten ponnistusvaiheessa ei ollut minusta mitään eroa. Jos nyt joku vaihe pitäisi kivuliaaksi sanoa, niin ehkä ne viimeiset hetket ennen kuin sai ponnistaa. Repeämiä ei ole tullut.

Miten ihmeessä tuon sairaalaan maine voi tänä päivänä olla edelleenkin tuollainen? En ole koskaan synnyttänyt, enkä varmaan synnytäkään, kun kohtalonani olisi juuri tämä surullisen kuuluisa Tayssimme. Eletäänkö siellä keskiaikaa??



2

Avautuminen on yllättävän helppo, mutta ponnistaminen sattui ihan sairaasti. Siihen vaikutti sekin, ettei ponnistustarvetta tullut. Piti vain väkertää, vaikka ei ponnistuttanut.

Molemmissa synnytyksissä oli hidas avautumisvaihe ja sitten loppu avautumisvaihe oli tosi nopea ja kun hidastelivat ja niin eivät kerenneet mitään antaa.

Ponnistuspakko oli ihan hirveä jo ennenkuin oli paikat auki. Valitin enemmän ponnistustarpeen vuoksi kuin kivun, koska elimistö vaan ponnisti ja pelkäsin, että käy huonosti. Kivuliain vaihe oli ponnistusvaihe. Tuntui, ettei halua ollenkaan synnyttää ja yritin pidättää ponnistusta, vaikka olisi pitänyt ponnistaa. Lopulta luovutin ja en itse ponnistanut ylimääräistä vain sen minkä elimistö ponnisti itsestään. Ei tullut naarmun naarmua, vaikka oli nopea ponnistusvaihe.

Tosin molemmissa synnytyksissä oli vauva laskeutumatta. Ekassa synnytyksessä se laskeutui vasta ponstusvaiheessa, tokassa avutumisvaiheessa. On aika ahdas sisälantio ja siksi eivät laskeutuneet ja sen vuoksi loppuvaihe oli kivulias kun vauva laskeutui supistusten aikana.

oli puudutteet tai ei. Ehkä joku täsmäpuudutus auttaisi... Itsellä oli esikoisen synnytyksessä epiduraali ja kuopuksen kanssa vain ilokaasu. Silti tuo esikoisen synnytys oli miljoona kertaa pahempi vaikka oli puudutukset. Toinen synnytys meni tuosta vaan.

koska ei ollut vaihtoehtoja :) Mulla oli kolmas synnytys niin nopea, etten enää ehtinyt saada mitään. Vauvan sydänäänet heikkenivät ponnistusvaiheessa ja kätilö vähän hoputti ponnistamisessa. Siinä tuli jonkinverran repeämää. Kahdessa aikaisemmassa synnytyksessä sain epiduraalin ja mieluusti olisin sen nytkin ottanut... Supistukset tekivät tosi kipeää ja ponnistaminen tietysti myös. Ponnistusvaihe kyllä kesti mulla vain 9 min, joten sen kyllä jaksoi. Tsemppiä!

ekassa ei ehditty mitään antamaan ja tokassa en itse halunnut/tarvinnut.

kivuliain oli avautumisvaihe. onneksi se oli molemmissa todella lyhyt.



mutta mulla auttoi mielikuvat.. ja hoin itselleni että kohta tämä on ohi jne.



molemmista synnytyksistä on lämpimät muistot.

Kaksi aiempaa synnytin Jorvissa, jossa synnyttäjän kipu ja omat toiveet oikeasti otetaan tosissaan.Pääsin ammeeseen - TAYSissa on ammehuone, mutta sinne ei kuulemma koskaan ketään päästetä :-( Lisäksi sain kunnon kivunlivitykset juuri silloin kuin tarvitsin.

En ole kuullut MITÄÄN hyvää TAYSista. En mitään. Jopa neuvolamme 3 eri terveydenhoitajaa kertovat samaa palautetta kaikilta synnyttäjiltä. Eipä paljon innosta ei...

Miten ihmeessä tuon sairaalaan maine voi tänä päivänä olla edelleenkin tuollainen? En ole koskaan synnyttänyt, enkä varmaan synnytäkään, kun kohtalonani olisi juuri tämä surullisen kuuluisa Tayssimme. Eletäänkö siellä keskiaikaa??

2

Kakkosella epiduraali laitettiin, mutta jouduttiin samantien laittamaan kiinni, kun piti jo ponnistaa. Synnytin siis pelkällä ilokaasulla. Ponnistusvaihe kesti 3min. ja poika tuli ilman repeämiä. Esikoisella epiduraali vaikutti niin, että ensin en tuntenut ponnistuksen tarvetta, mutta sitten kun epiduraalin vaikutus lakkasi, kivut tuntuivat tosi kovilta. Nyt kun menen kolmatta synnyttämään, aion pärjätä mahd. pitkään pelkällä ilokaasulla ja ehkä paracervikaali-puudutuksen otan, jos siltä tuntuu. Ilman epiduraalia aion kuitenkin pärjätä.

Avautuminen tapahtui alle 3 tunnissa, en ehtinyt saamaan mitään (ilokaasu ei auttanut). Viimeisen puolen tunnin aikana avauduin 6 cm ja tuskat olivat lähes sietämättömät. Sitten alkoi ponnistuttaa aivan järjettömästi, voisin sanoa että oli hallitsematonta kun jalat ristissä huusin että en enää mahda mitään, nyt se syntyy. Kun vihdoin sain luvan ponnistaa, alkoi kipu väistyä tekemisen tieltä ja ponnistusvaiheesta jäi vaan positiivinen muisto, toisin kuin sitä edeltäneestä ajasta... Ei tullut mitään vaurioita (edellisestä repesin pahasti).

eikä mulla ainakaan ole mitään valittamista.



Spinaali- tai epiduraalipuudutusta ei ole ollut millään kerralla, enkä olis kyllä halunnutkaan. Toinen ja kolmas syntyi pelkällä ilokaasulla, ensimmäisestä sain kohdunkaulan puudutteen. Ilman puudutteitakin siis selviää :)

Talla ulkomailla on vaihtoehtoina naes joko epiduraali tai ei mitaan (he pitavat ilokaasua ihan kamalan/huumeena, ja kuahistelevat kun kerron etta Suomessa sita kaytetaan kylla! ;-).



Niin, ekassa synnytyksessa oli kaynyt valmennuksessa, ja oppinut kaikenlaiset tekniikat, niin etta halusin selvita ihan ilman mitaan. Muutamien tuntien jalkeen vedet kuitenkin puhkaistiin ettei olisi venynyt niin se synntys, kun aloin olla jo aika vasynyt. Mua varoitettiin etta sitten ne supistukset alkaa kylla tosi kovaa, mutta oli niin itsevarma etta sanoin ei epiduraalille. Ja sitten ne supparit vesin jalkeen alkoikin ihan kamalina. Luulin etten tosiaan selviytyisi. Mutta sitten siina vaiheessa oli kuulemma liian myohaista saada epiduraali, joten kokosin kaikki voimani ja keskityin vain hengityksen, venytykseen, ja sitten lopussa tietty ponnistamiseen. Mutta kylla silloin ne pahimmat kivut oli ne tosi kovat supostukset. Kai se opnnistaminenkin sattui,muttai saipa edes tehda jotain! Synnytys oli tosi pitka, niin etta loppuvaiheessa aloin alla aika vasynyt kipuun. Mutta hyvin meni.



Toinen synnytys taas kesti 60 min ekasta supistuksesta (siis ekasta koko silla viikolla!) siihen kun lapsi oli syntynyt. En ehtinyt sairaalaan, ja siksi myos puudutukset olivat ihan mahdottomuus. Olin vahan paniikissa kun kaikki alkoi niin yhtakkia ja nopeasti enka ollut osannut/saanut hiljalleen siihen varautua. Toisaalta, ponnistusvaihe kesti 5 min (tai vahemman, kai, kolme kertaa pnnistin), niin etta kaiken sen kesti kylla kun se oli niin nopeaa. Ei edes vasyttanyt jalkeenpain! Mutta koski kylla talla kertaa just se ponnistusvaihe eniten.

ne viimeiset pari tuntia ennen kuin ponnistusvaihe alkaa. Ponnistusvaiheessa kivut loppuu kuin seinään ja on vain tarve ponnistaa (kuin iso kakkahätä mutta voimakkaampi) Ponnistaminen on ollut niin lyhytkestoinen ja toki se tuntuu kun lapsi ulos tulee mutta olen ne tehnyt kahdella vahvalla ponnistuksella, ensimmäisellä pää ja toisella loput x3.



Puudutteita en ole halunnut.

synnyttäjistä, jolla molemmat synnytykset ovat olleet painajaismaisen kivuliaita ja niistä on jäänyt hirveät muistot.



Mulla avautumisvaihe on ollut molemmissa räjähdymäinen, eli kahdessa tunnissa kympistä nollaan. Kukaan ei NKL:lla uskonut siihen vauhtiin, joten avautumisvaiheeseen en saanut mitään lievitystä. Kivut olivat niin kovat etten pystynyt edes apua pyytämään tai puhumaan, mies yritti hädissään löytää kätilöä. (Ei ollut kätilöä saati synnytyshuonetta lähellä, "koska eihän se vielä tänään synnytä".



Ekassa sain spinaalin juuri ennen ponnistustamista ja se pysäyttikin homman siihen. Olin niin loppu avautumiskivuista, etten kyennyt juuri ponnistamaan. Sydänäänet romahtivat ja vauva revittiin imukupilla ulos. Eppari + repeämät.



Toisessa en saanut sitten mitään lievitystä. Avautuminen samalla kaavalla kuin ekassa, "ei se tänään synnytä, menköön kotiin". Ja kivunlievitykset jäi saamatta. Mua oikeasti sattui niin paljon avautumisvaiheessa ja ponnistusvaiheessa, että vakavasti puhuen olisin jättänyt leikin kesken jos se olisi ollut mahdollista. Olisin kuollut mieluummin kuin synnyttänyt sen lapsen.



Napanuora oli lapsen kaulan ympärillä ja sydänäänet taas romahtivat, joten oli pakko saada lapsi ulos. Silmissä musteni ja ponnistin. Taas imukuppi, eppari ja isot repeämät. Kun lapsi oli syntynyt, en edes jaksanut kysyä kumpi se on, koska mä olin niin kuollut.



Kamalat pelot ja kauhukuvat noista on jäänyt. Mutta kai aika harvinaista että näin kivulasta touhua.



Ja loppukaneetti: NKL:lla EI KUUNNELLA synnyttävää äitiä.

En ole tarvinnut kivunlievitystä.

kertaa. Kaikissa synnytyksissä olen saanut epiduraalin. Pyysin heti, kun pääsin sairaalaan- tuolloin kohdunsuu auki 1/2- 2cm. Minulla epiduraali auttaa tosi hyvin. Kohdunsuun avautuminen tuohon pariin senttiin kestää tuntikausia. Kipu on siedettävää tuohon saakka, sitten alkaa sietämätön kipu ja kun saan puudutteen niin kohdunsuu aukeaa parissa tunnissa täysin ja ponnistuksessakin puudute vielä vaikuttaa.

Aion pyytää neljännenkin kanssa epiduraalin heti alkuvaiheessa. Ja ilokaasua lisäksi:)