Kotiäitiys on helvetistä....

mutta miksi ihmeessä vietit viisi vuotta kotona ja hankit kolme lasta? Itselläni on kaksi, kummallakin kerralla olin vuoden kotona ja sitten takas töihin. Rankkaa oli, muttta pysyinpähän kärryillä työkuvioistakin. Ja sanokoot muut mitä tahansa, mutta ikinä en enää kotiäidiksi jäisi, saan työstäni niin paljon (en rahaa vaan muuta sisältöä)

maailman gradut ja todistukset. Vaikka et ehkä huomaa sitä nyt niin silloin kun lapset kasvavat, ehkä 10v päästä, huomaat että teit aivan oikein (=olit läsnä) kun satsasit 110% lapsiin. Töitä ehtii tehdä myöhemmin, lapset ovat pieniä vain lyhyen ajan ja aivan liian monta ei tajua nauttia siitä ajasta koska se ON rankkaa. Palkinto tulee. Lupaan sen. Kuulostaa siltä että oikeesti hoidat ja hoivaat niitä etkä vie jatkuvasti hoitoon ja se on parasta mitä voit heille antaa. Viis todistuksista. Nyt tuntuu rankalta ja kaaokselta mutta odota vaan....

t äiti joka sai 3 lasta 3,5v sisällä ja ovat nyt teinejä (+pikkusisko 3v) ja olin heidän kanssa AINA. Oli todistuskin vaikkei töitä, nyt uusi ammatti mis viihdyn.

t. kotiäiti

itsetunto nollissa sen takia,et oot omia lapsias hoitanut,niin ei voi mitään

alun perin väärät, siis väärällä pohjalla.

Nauti lapsista, nauti (elämänikäisestä) opiskelusta, työstä - tai edes pyri nauttimaan. Olet terve, älykäs, hyviin toimeentuleva, siinä se. Henkisyys ja/tai hengellisyys voi auttaa sinua tai olla auttamatta. Valittaakin voi, koko elämänsä.

Itse palasin vähän aikaa sitten töihin kolmen vuoden kotiäitiyden jälkeen. Itse opiskelin lastenhoidon ohessa enempi tai vähempi ja oli kiva huomata, että kyllä mulla ne aivot edelleen oli vaikka välillä tuntui että jonnekin ovat surkastuneet arkirumban keskellä.



Oikeasti, kun alat tehdä jotain OMAA juttua, niin huomaat vähitellen, että kyllä olet vieläkin fiksu. Sitä vaan tuo äidin rooli pitää niin itsepäisesti itsensä päällä... Mutta kaiken alta vielä löytyy se oma ITSE, kun tarpeeksi raaputtaa.

Ei tarvi koko ajan jumittaa kotona, näkee muitakin aikuisia ja voi jutella heidän kanssaan muustakin kuin lapsista. Lasten kanssa jaksaa ihan erilailla kun käy aina välillä yliopistolla " tuulettumassa" .



Kun ensi keväänä valmistun, esikoiseni lähtee kouluun (siis syksy 2008), ja nuoremmat hoitoon. Minä menen töihin, eikä ole iso kynnys siirtyä kotoa työelämään, kun on kokoajan pysynyt hommasta perillä.



Meillä mies on pystynyt järjestämään työt niin, että opiskeluni on ollut mahdollista, lisäksi meillä on kattava apujoukko " mummoja ja kummeja" .

Kotiäitiys syö itsetunnon tässä nykykulttuurissa, jossa lapsia ja kotiäitiyttä ei arvosteta.

Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto, jonka sain hankittua lasten ohella (opinnot päätökseen lasten kanssa kotona ollessani). Työpaikkaa ei ole odottamassa, työnhauissa olen työkokemuksen puutteen takia häntäpäässä. En oikein itsekään usko pystyväni mihinkään vaativaan työhön, vaikka koulutusta ja jotain kokemusta onkin.

No, en silti vaihtaisi elämääni lapsettoman uraputki-ihmisen elämään. En lapsiani vaihtaisi vakituiseen työpaikkaan.

Mutta siis itsetunto-ongelmasi ymmärrän hyvin! Varsinkin tuolla alalla.. Itse sentään olen opetusalalla, jossa on sentään pehmeämpi arvomaailma.

Vierailija:

Se vai jatkuu, ja jatkuu. Kun ne kolme lasta peräkkäin hankitaan. Sitä ennen on luettu maisteriksi ja saatu vakinainen virka, josta vain ollaan virkavapaalla. Ja kun kolmas on riittävän vanha, hävettää palata koko vaivalla hankittuun työpaikkaan . On kulunut niin monta vuotta, että Magnan gradulla, kauppakorkeakoulun ja TKK:n tuotantotalouden osaston opinnoilla ei ole enää väliä. Sain aina hyviä arvosanoja....mutta nyt muutettu miehen työn vuoksi kauas ja oma itsetusto viiden kotonaolovuoden jälken nollissa. Koen itseni ainoastaan äidiksi, mutta ei kai kuuden vuoden yliopisto-opintoja ja saavutettua tutkintoa voi sivuuttaa??

Jos itse pitäisin uraputkea lapsia tärkeämpänä, en olisi hankkinut lapsia. Ainakin ne vuodet, kun lapset ovat pieniä, voin " uhrata" (mitä luksusta, että on mahdollisuus tehdä jotain muutakin kuin suorittaa työelämässä!) heille kotona. Työelämää on tällaiselle 30-kymppiselle naiselle vielä ainakin 30v. jäljellä..!



Ja minullakin siis ylempi korkeakoulututkinto, magnan gradu ja koulutusta vastaava hyväpalkkainen duuni.... Eikä itsetuntoni ole kotona ollessa mihinkään rapistunut. Päinvastoin, näen elämän kokonaisuuden ihan uudessa valossa; työ on vain pieni osa sitä..! Perhe on ykkönen. Ei minun pomoni tule minulle vaihtamaan kroonikkovaippaa vanhainkotiin, mutta omat lapset saattaa tulla, jos hoidan heidät hyvin ;))) heh

Vierailija kirjoitti:

maailman gradut ja todistukset. Vaikka et ehkä huomaa sitä nyt niin silloin kun lapset kasvavat, ehkä 10v päästä, huomaat että teit aivan oikein (=olit läsnä) kun satsasit 110% lapsiin. Töitä ehtii tehdä myöhemmin, lapset ovat pieniä vain lyhyen ajan ja aivan liian monta ei tajua nauttia siitä ajasta koska se ON rankkaa. Palkinto tulee. Lupaan sen. Kuulostaa siltä että oikeesti hoidat ja hoivaat niitä etkä vie jatkuvasti hoitoon ja se on parasta mitä voit heille antaa. Viis todistuksista. Nyt tuntuu rankalta ja kaaokselta mutta odota vaan....

t äiti joka sai 3 lasta 3,5v sisällä ja ovat nyt teinejä (+pikkusisko 3v) ja olin heidän kanssa AINA. Oli todistuskin vaikkei töitä, nyt uusi ammatti mis viihdyn.

Törkeä kommentti. Koulutus on tärkeintä, ja työ.

Olet vältellyt siistiä sisätyötä, mutta mieti äitejä, joilla on vuorotyö, joko tylsällä liukuhihnalla tai esim. hoitajana? Heillä on vuorotyö, väsymys, eivät rikastu, uhraavat vaan elämänsä työlle, jonka jälkeen eivät jaksa muuta, kuin levätä arjessa, lihoa ja sairastuvat tuki-ja liikuntaelimistön vaivoihin tai muihin sairauksiin.. Sinä sentään nautit lapsistasi täysin rinnoin!

Mieti niitä raukka parkoja jotka ovat eka lastentarhassa töissä, sitten äitiys "lomalla" ja sitten lastentarhassa ja töiden jälkeen äitinä illan. Ei käy kateeksi!!!