APUA, aivan mahdoton melkein 4v poika

Oli pakko vastata kun meidän 4,5-vuotias poika muistuttaa aika paljon teidän lasta. On myös päiväkodissa suurennuslasin alla ja erityisopettejana valvovan silmän alla, kun on kans tällanen äkkipikainen, vilkas ja helposti tulee skismaa muiden kanssa. Meillä myös 1v 4kk ikäinen pikkuveli. Ja oikeastaan meidän ongelmat on päiväkodissa, kun nyt on tullut tällasta kivien heittelyä ulkona ja muuten ärsyttää muita. En itedä että voiko muutto vaikuttaa kun ens viikolla ollaan muuttamassa uuteen kotiin ja hän ei enää voi leikkiä pihakavereitten kanssa. Mitä mieltä muut, voiko tällanen asia vaikuttaa?

Pihalla taas on mennyt suhteellisen hyvin, varsinkin kun leikkii yhden tai kahden kanssa. Ongelmat alkaa sit isossa ryhmässä, hänestä tulee levoton eikä keskity. Edellisenä kesänä meidän tilanne oli kuin teillä, silloin saattoi poika huitoa tai töni' muita ihan mitten sattui. Eli ikäkin vaikuttaa asiaa, ja kyllä nämä ovat joitain kausia selvästi. Puolisen vuotta sitten meillä oli tosi vaikee kausi.sit vähän helpompaa. Mutta itse olen ottanut selvät rabgaistukset käyttöön, esim. jäätelö jää kokonan pois, jos on päiväkodissa ollut tuhma ja joutuu sisäarestiin illaksi. Samoin jos kotipihalla tekee jotain tylsää niin sisälle joutuu. + autot ja legot saatavat lähteä pois. Eli suosittelen teillekin johdonmukaista kurinpitoa, kyllä ne pihatilanteetkin aikanaan helpottaa. Mutta on tämän silti aika uuvuttavaa, kun jatkuvasti pitää olla hollilla, ja pitää kuria tai toinen käyttää tilannetta heti hyväkseen. Ai niin, jokin aika sit vielä pudotteli pikkuveljeä sohvalta ja sängyltä niin että oikein kunnolla sattui, mutta se kyllä loppui lyhyeen. Eli välillä itsekin ihmetteken eikö tuon ikäinen ymmärrä että toiseen sattuu, mutta ilmeisesti toisen asemaan asettuminen on aika haastava taito.

Jaksamista teillekin! Jos haluat kirjotella niin ilmottele tälle palstalle.

Melkein nauratti (vaikka aiheesta on kyllä nauru kaukana) kun oli niiiin tuttua. Tosin meillä tämä käytös on vähän aaltoilevaa eli välillä on hyviä päiviä, välillä todella huonoja. Pikkuveli on nyt 2,5kk ja syntymän aikoihin käytös paheni todella paljon mutta onneksi nyt jo on vähän rauhoittunut. Eli 3,5v poika ja koko ajan saa olla sydän syrjällään siitä, miten asiat sujuu muitten lasten kanssa. Yleensä jos jostain kuuluu itkua niin saa jo valmiiksi todeta, että " mitähän se meidän poika taas teki ja kenelle" . Niin valitettavaa kuin se onkin. Välillä huonompina päivinä oikein surettaa ja itkettää ja tuntuu, että olisi parempi pitää poika poissa kaikista sosiaalisista kontakteista. Mutta eipä niinkään voi tehdä; olisi melkoinen karhunpalvelus lapselle.



Meillä ollaan yritetty olla tiukkoja ja käytössä on aresti (jäähypenkki sisällä ja jäähy omalla pikkupihalla ulkona), " laskeminen kolmeen" (aikaa muuttaa kätöstä tai reagoida käskyyn), etuuksien poistaminen, jne. Mikään ei vain tunnu olevan tarpeeksi tehokasta. Poika ei ole ollut tietääkseni päiväkodissa syynin alla. On tosi hoksaavainen, motorisesti taitava ja tarvittaessa keskittymiskykyinen. Ainoat ongelmat liittyvät todella impulssiiviseen käytökseen (lyöminen esim. hetken mielijohteesta vaikka kadulla vastaantulevaa ihmistä), pureminen, lelujen varastelu), ylimitoitettuun voimankäyttöön sekä vilkkaaseen käytökseen (eli on koko ajan liikkeessä, ei hetkeäkään paikallaan, hyppii, kiipeilee, riehuu jne.). Itse olen kovasti miettinyt jo, viittaako käytös adhd:n mutta kun asiasta jonkun kanssa keskustelen, kaikki tuumaavat vain että poika on vaan niin energinen. Mielestäni pojalla on kyllä selvä vaikeus hillitä toimintaansa. Usein jutellessa tietää, että jokin on väärin mutta tekee silti. Välillä tekee ja asiasta juteltaessa " räkättää" hämmentyneenä ja muka-päheenä tekemisistään. Leikit pojalla sujuu parhaiten isompien tai huomattavasti nuorempien kanssa. Oman ikäisten kanssa tulee useimmiten konflikteja.



Joo, nyt täytyy mennä nukkumaan, poika heräs. Kiitos vertaistuesta. Toivon, että jaksatte haasteen kanssa. Jos keksitte hyviä keinoja selvitä tällaisen kanssa eteenpäin, kertokaa ihmeessä!



Niin ja vielä sen verran, että itseäni on alkanut vaivaamaan masentunut olotila siitä, että emme osaa kasvattaa lastamme. Vaikka järjellä tiedän, että näin ei ole niin sydän ja tunnemyrskt sanovat toista. Sitten sitä jo alkaa nähdä toistenkin puheissa viitteitä moiseen. Huoh! Välillä toivon, että joku tulisi ja sanoisi, että ollaa pärjätty harvinaisen hyvin olosuhteisiin nähden ja että osataan ja pystytään!



Öitä!



:)Manunen & pojat 3,5v ja 2,5kk

Meillä on aivan samanlainen poika. Nytkin töissä mietin stressaantuneena, että mitähän siellä hoidossa tänään tapahtuu.. Tässä liitteenä kirjoitukseni viime viikolta, en jaksa sitä uudelleen kirjoittaa..





" Neljävuotiaan käytöksestä :( Olenko kohtuuton?

Taustoista sen verran, että olen eronnut poikani isästä kohta vuosi sitten. Poika on ollut neljässä eri hoitopaikassa elämänsä aikana. Jo nyt kuulostaa kurjalta.



Poika on jokaisessa hoitopaikassa kaksivuotiaasta lähtien " kiusannut" muita lapsia. Töninyt, ottanut leluja kädestä, kokeillut rajoja kaikin tavoin. Samaa ollut myös kotona, enemmän tai vähemmän. Olemme yrittäneet ymmärtää uhmaikää, tunteiden sekamelskaa eron jälkeen. Rajat ovat ainakin kotona olleet selkeät, jos satuttaa, niin jäähylle, anteeksipyyntö, sovinto, selvitys, mistä johtui. Nykyisessä hoitopaikassa ollaan aika lailla samoilla linjoilla.



Nyt keväällä mennyt ihan mahdottomaksi, riehuu, tönii, repii toisia vaatteista, potkii. Joskus aiheesta, kun kuuntelin kerran toisen pojan nimittelevän häntä ja pojasta näki, miten se satutti (silti tietysti kielsin kostamasta). Olen yrittänyt antaa hänelle neuvoja, miten toimia sellaisessa tilanteessa, vaikkapa kertomalla toiselle, että tuo tuntuu pahalta tai tietysti kertomalla tilanteista heti hoitajalle.



Hoitajan kanssa tulossa palaveri asiasta. Kertoo kyllä jonkin verran tunteistaan, useimmiten syynä on isin ikävä (tapaa kyllä isiä usein, joskus mietin, että käyttää sitä jonkun verran myös tekosyynä) mutta aika usein ei osaa sanoa, miksi kiusasi tai satutti. Eihän neljävuotiaalla vielä ole kaikille tunteille sanoja. Hoitajat lohduttavat, että kyllä ne muutkin tönivät. Neuvolassa sanottiin, että jos pojalla olisi sisaruksia, tönisi ja kiusaisi heitä.



Nyt alkaa vain itsellä olla keinot loppu, miten auttaa hoitopäivien sujumista. Kotona pärjään hänen kanssaan, kun raivostuu, otan sylihoitoon, raivarit jo huomattavasti lyhentyneet, vaikkakin yrittää kovasti niiden aikana, huitoa, nipistää ym.



Sanoin pojalle, että karkkipäivä hyllytetään kunnes hän lopettaa toisten tönimisen, vaatteista repimisen. Suuttua saa, muttei satuttaa. No, muutama päivä menikin hyvin, hän selvästi jäi miettimään. Tänään sanoin, että Puuhamaahan, Linnanmäelle ei mennä koko kesänä, jos käytös ei muutu. Mutta nyt hän oli enemmänkin uhmakkaampi. Poika on luonteeltaan enemmän kyllä sellainen, että positiivinen palaute saa aikaan parempaa kuin negatiivinen. Palkitseminen on ollut käytössä koko ajan, saisi tarran hyvästä päivästä, mutta viime aikoina niitä ei ole juuri tullut..



Mitä tuolle pojalle keksisi avuksi? Läheisyyttä, yhdessäoloa yritän antaa mahdollisimman paljon. Mutta hirvittää kun ajattelen tulevaan koulun aloitusta muutaman vuoden kuluttua, miten sopeutuu ryhmään. Näen hurjimmissa peloissani hänet sopeutumattomana esy-luokalla. Onko ketään, jolla olisi samanlainen tilanne?"

* Luovu edes tälleen anonyymisti käyttämästä ilmaisua " pokani on mahdoton" - se vahvistaa sinun mielessä käsitystä pojasta. Vahvista mielummin myönteistä mielikuvaa: poikani on esim nokkela, hauska, kekseliäs, nauravainen, kaunis...



* En usko että viipeellisillä rangaistuksilla saadaan mitään myönteistä syntymään ikinä. Neljävuotias ei ymmärrä kauaskantoisia seurauksia ja jokin tuollainen yhtälö kuin että riehuu hiekkalaatikolla ---> ei mennä koko kesänä Linnanmäelle on mielestäni kohtuuton ja lapselle mahdoton käsittää, ja varmasti heikentää lapsen itseluottamusta. Uskoo olevansa ihan kamala kun noin hirveän suuri menetys on seuraamuksena



* uskon siihen, että tilanne puidaan sillä hetkellä paikan päällä, riehuminen estetään esim tarttumalla käteen, selvitetään mikä lasta pännii ja mitä muuta voisi tehdä kuin esim heitellä tavaroita tms, ja sen jälkeen sitä ei enää vatkata ja vedota johonkin menneeseen myöheemin esim kun silloin olit tuhma et saa nyt jäätelöä vaikka muut saa. EHDOTTOMASTI vanhemman on oltavakin paikalla tuonikäisen lapsen ulkoillessa: ohjaamassa, suojelemassa, selvittämässä, mutta myös ihan vain jakamassa lapsen elämää, olemassa läsnä! Alle 4-v ei todellakaan kuulu olla taloyhtiön pihalla yksin!



* Kehuminen, fyysinen hellyys, mielekkäiden - sopivasti haastavien tehtävien antaminen lapselle ovat niitä keinoja joilla lapsen minuutta ja itseluottamusta tuetaan. Rangaistukset eivät tue. Rangaistuksen sijasta selvittely ja uusien toivottujen käytöstapojen opettaminen. Jäähyä ei pidä tuoda esiin " vankilana" vaan tunteiden viilennytpaikkana, kunnes on niin rauhoittunut että jaksaa sopia esim auton leikkivuoroista. Lapselle voi jopa sanoa että aikuisetkin tarvii jäähyä silloin tällöin, jos suutttaa , on parempi mennä hetkeksi omaan rauhaan kuin ruveta riehumaan



Miltä kuulostaa?

Kommenttia omalta osaltani:

" stellanocturno:

* Luovu edes tälleen anonyymisti käyttämästä ilmaisua " pokani on mahdoton" - se vahvistaa sinun mielessä käsitystä pojasta. Vahvista mielummin myönteistä mielikuvaa: poikani on esim nokkela, hauska, kekseliäs, nauravainen, kaunis..."

Tuo on ihan hyvä juttu. Tota täytyy ihan tietoisesti yrittää harrastaa. Toisaalta välillä on mielestäni pakko uskaltaa sanoa ääneen (siis jollekin " sielunhoitajaystävälle" myös se, että kokee negatiivisia tunteita lasta kohtaan. Välillä hän vaan yksinkertaisesti on raivostuttava lapsi, mutta silti niiiin rakas. Ei se siitä miksikään muutu. Eri asia on se, miten käyttäytyy lasta kohtaan ja mitä hänelle suustaan päästää.

" * En usko että viipeellisillä rangaistuksilla saadaan mitään myönteistä syntymään ikinä. Neljävuotias ei ymmärrä kauaskantoisia seurauksia ja jokin tuollainen yhtälö kuin että riehuu hiekkalaatikolla ---> ei mennä koko kesänä Linnanmäelle on mielestäni kohtuuton ja lapselle mahdoton käsittää, ja varmasti heikentää lapsen itseluottamusta. Uskoo olevansa ihan kamala kun noin hirveän suuri menetys on seuraamuksena"

Noin kauaskantoisia " menetyksiä" tämän ikäinen ei varmasti osaa käsitellä mutta kyllä karkin tai lastenohjelman menettäminen on minusta aivan paikallaan. Jotenkin asiat täytyy saada menemään perille.

" * uskon siihen, että tilanne puidaan sillä hetkellä paikan päällä, riehuminen estetään esim tarttumalla käteen, selvitetään mikä lasta pännii ja mitä muuta voisi tehdä kuin esim heitellä tavaroita tms, ja sen jälkeen sitä ei enää vatkata ja vedota johonkin menneeseen myöheemin esim kun silloin olit tuhma et saa nyt jäätelöä vaikka muut saa. EHDOTTOMASTI vanhemman on oltavakin paikalla tuonikäisen lapsen ulkoillessa: ohjaamassa, suojelemassa, selvittämässä, mutta myös ihan vain jakamassa lapsen elämää, olemassa läsnä! Alle 4-v ei todellakaan kuulu olla taloyhtiön pihalla yksin!"

Tottakai kaikki tulee puida paikan päällä. Tuo vaan ei kertakaikkiaan onnistu, että aikuinen olisi ottamassa kädestä kiinni, jos lapsi aikoo lyödä. Käytännössä jo tuon ikäisen perässä pysyminen ja jatkuva leikkien keskellä pyöriminen kun ei edistä taas sitä sosiaalista kanssakäymistä tai leikkitaitojen kehittymistä. Kun konflikti on selvitetty ja seuraamukset käsitelty, sitä ei enää muistella lapsen kuullen. Itse niitä tietenkin mielessään vatvoo kauankin. Toinen asia on se, jos lapselta on evätty jäätelö siltä päivältä; se ei mielestäni ole lainkaan liian pitkä aika muistella tekemisiään.

" * Kehuminen, fyysinen hellyys, mielekkäiden - sopivasti haastavien tehtävien antaminen lapselle ovat niitä keinoja joilla lapsen minuutta ja itseluottamusta tuetaan. Rangaistukset eivät tue. Rangaistuksen sijasta selvittely ja uusien toivottujen käytöstapojen opettaminen. Jäähyä ei pidä tuoda esiin " vankilana" vaan tunteiden viilennytpaikkana, kunnes on niin rauhoittunut että jaksaa sopia esim auton leikkivuoroista. Lapselle voi jopa sanoa että aikuisetkin tarvii jäähyä silloin tällöin, jos suutttaa , on parempi mennä hetkeksi omaan rauhaan kuin ruveta riehumaan"

Me ollaan kovasti yritetty keksiä mielekästä tekemistä, yhteisiä juttuja, viljelty positiivista palautetta mutta kun kyse ei olekaan siitä, että poika ei osaisi olla nätisti, ihana, tms. silloin kun vieressä on aikuinen. Ongelmat ilmeisesti kaikilla meillä liittyy lapsiryhmässä toimimiseen pääasiassa. Itse olen vain tullut siihen tulokseen, että valitettavasti pelkkä sanominen ja pään silittely aiheuttaa vain kierteen pahan tekoon. Se on ollut tähän asti pakko katkaista edes väliaikaisesti jäähyllä, arestilla, tms. Niin " väärin" kun se ideaalin kasvatusmallin mukaan onkin.

" Miltä kuulostaa?

"

Pääasiassa hyviä asioita MUTTA...Arki on valitettavasti meillä ainakin karumpaa, eli keinojasi on aiemmin kokeiltu ilman tulosta. Tuolla " rangasitusmallilla" saadaan pysymään toiminnassa edes joku tolkku.

Itselläni on kaksi poikaa, jotka eivät kuitenkaan ole ihan vastaaviin suorituksiin kyenneet kuin omasi, mutta usko pois, teilläkin helpottaa ihan varmasti vähitellen.



Itse ajattelen niin, että tuossa tilanteessa kannattaa ainakin pitäytyä erittäin loogisessa palkitsemis/rangaistusmenettelyssä. Kun lasen käytöstä on erittäin vaikea muutta/hillitä, niin ainakin lapsi tavallaan itse " saa päättää" mitä seuraa, kun hän tietää teoistaan aiheutuvat toimenpiteet.



Näitä keinoja meillä ja eräillä kavereillani käytetään (sanallisen palautteen lisäksi):

-mietintätuokio eteisessä

-lasketaan 3:een

-lempilelut muutamaksi päiväksi boikottiin

-poistetaan 1 nami viikottaisesta karkkirasiasta / lisätään 1 nami

-kiitetään tarralla tms. (etukäteen sovittu)



Samoin ajattelen myös kuten joku jo mainitsikin, ettei kannata lausua negatiivisia arvioita lapsesta tyyliin " X aina rikkoo kaiken" vaan " X:ää kiinnostaa miten laite toimii" . Negatiiviset kommentit vain kurjistavat omaa oloa ennestään ja niissä on se riski, että lapsi saa vielä aikuisenakin kuulla, kuinka hän rikkoi AINA kaiken.

itsetietoista touhua (pian 4-v poika), sillä erotuksella että tarhassa menee kaikki hyvin. Lähinnä äidille on hankala. Meillä vauva kohta 4 kk, käytös osittain johtuu siitä tietty, osittain ihan luonnollista uhmaikää. MUTTA keksin tänään kysyä, että vaivaako halipula tai pusupula... ja että tulehan tänne halimaan ja pusimaan. Ensin tietty vähän vastusteli ajatusta, mutta tuli kuin tulikin syliini. Ja hän ei ole mitään halivaa sorttia sinänsä. Ja tuntui olevan todella tärkeää ihan erikseen tehdä siitä numero, ja antaa konkreettinen esimerkki, kun tuntuu ahdistavan välillä niin.. Illalla vielä nukkumaan mennessä otti asian puheeksi ja leikitteli sanoilla halipula ja pusupula.

No, ei tämä mitään suuria ratkaise, mutta tuo ehkä jotain positiivista tilanteeseen kuitenkin.

en tiedä tehoaako tämä Ben Furmanin (lastenpsykologi) menetelmä mutta pieniin koululaisiin ainakin tehoaa. Valitkaa ensin rauhallinen hetki, jolloin ei ole muita häiriöitä lapsen kanssa keskustelemiseen. Sitä ennen valitkaa yksi asia pojan käytöksessä, jota haluatte parantaa. tuon ikäiselle lapselle " käyttäydy kunnolla" saattaa olla utopiaa, mutta esim. " kaveria ei saa lyödä" jo paljon konkreettisempaa. Kertokaa miten pahalta teistä tuntuu kun poika käyttäytyy tällä tavalla ja kaveritkaan ei tykkää jne. Sitten antakaa joku porkkana, joka voi olla kauan himoittu lelu, käynti eläintarhassa, pääsy elokuviin, tai ehkä parasta että lapsi saa itse valita palkinnon. Sen palkinnon saa, kun ei viikkoon tee sitä asiaa, jota koitatte parantaa. Teette ruutuvihkoon ruudukon, ja joka päivä, kun poika onnistuu, hän saa vihkoon itse liimata tarran. Sitten kun viikko (tai 2 tai 3) on täynnä, hän saa palkinnon. En tiedä auttaako, ja onko viikko liian pitkä aika, mutta uskomattoman hyvin tämä tehoaa koululaisiin. Lapsi joutuu hillitsemään itsensä ja opettelemaan uutta käytösmallia joka toivottavasti jää pysyväksi. Muksuopissa valitaan vielä voimaeläin, jonka kuva liimataan esim. puleptin kanteen (kotona vaikka jääkaapin oveen) ja joka auttaa lasta tehtävässä. Pääasia on, että tavoite on selkeä ja sitä seuraa kiva palkinto.

että ystäväperheen 7v poika oli outua tarkkailuluokalle, koska joutui välitunnilla tappeluun koko ajan. Perhe lupasi pojalle play stationin jos hän on 2 kuukautta tappelematta. Poika oli tappelematta, sai palkinnon, ja tappelut loppui siihen paikkaan. Tästä on jo 8 kk. Oma tyttö kiroili välitunnilla opettajille. Muksuoppia 3 viikkoa (palkintona lelupäivä koulussa) ja lapsi lopetti kokonaan eikä ole aloittanut uudelleen. Lisäksi runsaasti rakkautta, syliä, ja kärsivällisyyttä. Enemmän aikaa isolle ja vähemmän pienelle (tiedän hankalaa on, itsellä vanhin 8v ja sitten nuoremmat 3 ja 5 v).

Meillä neljävuotiaan käytöstä yritetään ohjailla positiivisempaan suuntaan " Hyvän mielen taulukolla" . Tilanteen mukaan hyvästä teosta, pyyteettömästä auttamisesta tai vaikka erityisen reippaasta itsenäisestä pukemisesta saa tarran hyvän mielen taulukkoon. Tietystä määrästä tarroja lapsi saa pienen yllätyksen (yleensä namu tai jäätelö) ja kun koko taulukko on täynnä, hän saa itse valita mukavan jutun, esim. lelun tai hampurilaisella käynnin.



Erittäin tehokas keino hillitä kiukunpuuskia pikkuveljeä kohtaan löytyi vahingossa. Suutuin kiusaamisesta ja sanoin laittavani " pahan mielen merkin" taulukkoon - piirsin ruutuun lyijykynällä ympyrän. Poika pitää pahan mielen merkkiä todella kauheana asiana (emme edes ymmärrä miksi..). ja merkillä varoittaminen tehoaa hyvin. Pahan mielen merkin saa peitettyä seuraavalla hyvällä teolla.



Meillä myös lasketaan viiteen ja laitetaan rauhoittumaan omaan huoneeseen. Toistuvasta lyömisestä joutuu mieleinen lelu hyllylle loppupäiväksi ja hyvittelynä pikkuveljelle isoveli joutuu anteeksipyynnön ja pusun lisäksi antamaan jonkin oman lelunsa leikittäväksi.

Hyvien kokemusten innoittamana aloitin kokeilun kalenterista. Jos poika ei satuta ketään tai riko leluja, saa hän tarran. Jonkun pienen itse valitseman jutun saa ensin viiden, sitten kuuden, jne. tarran jälkeen. Katsotaan kuinka käy. Tänään ainakin tuli jo ensimmäinen :)

Muutama oma ajatukseni myös samanikäisen pojan äitinä :)



Tuon ikäiselle on hyvä, että jompikumpi vanhemmista on vielä ulkona vahtimassa tekemisiä. Itse en esimerkiksi anna lähteä mihinkään toisten pihoille, jos en lähde itse mukaan. Jos ei onnistu minun tai isänsä lähteä mukaan niin ei lähde poikakaan.



Itse en ymmärrä tuota lahjomista... Mielestäni hyvä käytös ja se, että toisia ei satuteta tai kiusata pitää oppia jotenkin muuten. Mitään loistavia ideoita ei ole antaa, sen lisäksi, että kielletään, kielletään, kielletään ja ohjataan puheella kyllästymiseen asti oikeaan suuntaan. Mutta minä en ymmärrä, että jos käyttäytyy viikon hyvin niin saa sitten jonkun lahjan..

Tilaa kirja nimeltä ' Ihmeelliset vuodet' , www.omaisetpsyuusimaa.fi tai puh 09-6860260 - tämän kirjan luettua kaikki muut kasvatusoppaat yms joutavat kirpparille. Kirja on ongelmanratkaisuopas 2-8 vuotiaiden vanhemmille. Hinta 31e (kirjakaupassa yli tuplasti kalliimpi).



Suosittelen lämpimästi.



Meillä oli aikaisemmin jatkuvasti häiriökäyttäytymistä, nykyään asiat sujuvat paremmin.

jos 3-vuotiaalle annetaan porttikielto kun on naapurin tätiä lelulla heittänyt. Voi pyhä sylvi !

Onneksi meidän taloyhtiössä on vähän rennompi meininki ja lapsista huolehtidaan yhdessä " koko kylä kasvattaa" tyylillä - mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että vanhemmat eivät omistaan huolehtisi.

Eli lapsi yrittää saada huomiota, mutta väärin keinoin. Kuten joku mainitsi leikki onnistuu paremmin kahdestaan jonkun kanssa kuin isossa porukassa. Siksi kannattaa yrittää luoda tilanteita, joissa lapsi pääsee leikkimään yhden kaverin kanssa kerrallaan eli kutsua yksi kaveri kerrallaan kotiin leikkimään.

Ei lapsi noissa tilanteissa aina käyttäydy huonosti vain ollakseen tahalleen tuhma - vaikka tietty osittain on myös uhmasta ja rajojen testailusta kysymys. Usein kuitenkin lapsi ei ihan oikeasti osaa käyttäytyä oikein ja silloin rankaisu tai palkinto ei ole oikea tapa vaan kädestä pitäen ohjaus, mikä on tietysti vanhemmalle se paljon vaativampi tie.

Eli meillä esimerkiksi on i-h-a-n t-o-s-i-s-s-a-a-n yritetty kaikki mahdollinen. Lapsen mukana ollaan ulkona. Asioihin puututaan, keskustellaan, leikitään, ohjataan, puuhataan " itsetuntoa kohottavia" juttuja, kannustetaan, kehutaan, pistetään jäähylle, pyydetään anteeksi, jutellaan mahdollisimman lapsen tasoisesti....ei tietenkään näitä kaikkia yhtä aikaa vaan tämä on ollut piiitkä prosessi. Mutta kun mikään ei auta!



Olisin itsekin laittanut tällaisen vanhempien " kasvatuskyvyttömyyden" , uusavuttomuuden tai laiskuuden piikkiin ennen tämän oman lapseni kanssa elämistä. Olen sanonut muutamille tuttaville, joilla aina kommentoitavaa riittää, että tervetuloa kokeilemaan. Olisin enemmän kuin kiitollinen, jos joku nämä asiat osaisi käkytännössä ratkaista. Ja tämän sanon ihan aidosti, en ilkeyttäni.



Tottakai näissä on kyse lapsen sosiaalisten taitojen puutteesta ja niille tulee antaa oma aikansa kehittyä. Toisaalta on myös niin, että jotta säilyy edes jonkinlainen mahdollisuus toimia toisten lasten kanssa on jotain keinoja keksittävä. Itse päädyin kokeilemaan palkitsemista. En näe sitä todellakaan psykologisesti tai kehityksellisesti arveluttavana. Se on yksi ihmisen (niin aikuisen kuin lapsen) luontiasista motivaation lähteistä. Ja koska systeemi jää pikkuhiljaa pois, en usko sen tuottavan hyötyajattelun juurtumista lapsen toimintaan. Siitä pitää huolta muu perheessä vallitseva " arvokasvatus" .

Viestieni oli tarkoitus olla enempi kannustavia kuin tuomitsevia. Olen itsekin juuri tuollaisen pojan äiti. Poika on tosin jo 6v, joten pahin on ohi, mutta joutuu vieläkin helposti kärhämöihin.

Ja tiedän, että olette yrittäneet kaikkenne ja tiedän, että itselle rasittavinta ei ole ainoastaan se vaikea lapsi vaan ympristö ja naapurusto, jolla ei riitä ymmärrystä - vaan luullaan, ettei lasta kasvateta. Ja luullaan, että kun otetaan vaan käyttöön ne super nannyjen palkitsemis- ja rankaisukeinot niin naps vaan lapsesta tulee kiltti kuten tosi-TVssä. Tai jos näin ei käy on vika vanhemmissa.

Eli muotilin tajunnan virtani tosiaan väärin se ei ollut sinua kohtaan.

Vaan niin näillä palstoilla esiityviä asioista mistään tietämättömien naps-kommenteille

On meilläkin ollut kaikki mahdolliset rangaistus- ja palkintojutut käytössä, mutta nyt jälkeenpäin ja kun luin Greene kirjan Tulistuva lapsi, tajusin, että eivät ole välttämättä olleet kovin tehokkaita. Varsinkaan ne rangaitukset. Mutta ei minullakaan eikä varmaan kenenlläkään muullakaan vahnemmalla aina riitä kärsivällisyys siihen jatkuvaan ohjaamiseen - eli helposti sitä edelleen vaan huutaa naama punaisena ja lähettää lapset huoneeseensa pois silmistä.

Mutta tosiaan ne rangaistukset varsinkin johtavat helposti negatiiviseen kierteeseen. Kuten tuossa kirjassa hyvin kuvattiin, jos lapsi ei osaa lukea / ei opi helposti lukemaan, ei häntä rankaista siitä vaan annetaan tukiopetusta, ja sitten ehkä palkitaan kun edistystä tapahtuu.

Miksi sitten lasta, joka ei osaa käyttäytyä oikein ja jolla sen oppiminen tapahtuu hitaammin tulisi rangaista. Lapsi menee ihan ulalle, kun ei välttämättä ymmärrä mistä häntä rankaistaan ja käyttäytyy entistä huonommin ja kierre on valmis.

Sen takia kuulostaa kamalalta, että lasta, joka yrittää saada kavereita ja leikkiä muiden kanssa, mutta ei osaa kiinnittää muiden huomiota oikealla tavalla, rangaistaan eristämällä hänet pois pihoilta ja leikkipaikoilta. Lapsi ei välttämättä tajua mitä teki väärin ja eikä pääse myöskään taitoja harjoittelemaan.

Meillä oli juuri niin, ettei lapsi osannut leikkiä isossa porukassa vaan alkoi käyttätyä huonosti. Sen takia myös päiväkodissa kiinnitettiin huomiota leikkien ohjaamiseen, siten että tarjoitui mahdollisuus leikkiin pareittan tai pienissä ryhmissä, joissa poika osasi toimia. Ja tosiaan yritetiin kotonakin järjestää tilanteita, joissa pystyi leikkimään yhden kaverin kanssa kerrallaan. Se harjoitutti lapsen sosiaalisia taitoja ja toi positiivisia kokemuksia ja siten ennen kaikkea myös paransi itsetuntoa ja vähensi sen jatkuvan negatiivisen palautteen tuloa (jota siis kuitenkin edelleen tuli ihan riittävästi).

Päiväkodissamme, jossa on myös erityislapsia käytetään mydö paljon kuvia ja lastentarhan opettajan vinkistä olemme myös kotona joskus selittäneet näitä konfliktitilanteita kuvien avulla (isä in hyvä piirtämään sarjakuvia) ja kyllä se kummasti se viesti niin menee paremmin perille. Mutta nekin tietysti vaativat aika paljon vanhemmilta eikä sitä aina jaksa ja ehdi.

Rankkaa se on, tiedän. Meillä tosiaan eloa helpotti kovasti tämä naapurusto, jonka perheet tunnemme hyvin ja jossa on ihan normaalia, että lapset liikuvat pihalta toiselle ja, että kaikki aikuiset komentavat kaikkien lapsia. Itsekin lopetin jossain vaiheessa vieraammissa leikkipuistoissa käymisen kun en jaksanut niitä tuomitsevia katseita helppojen lasten vanhemmilta " kun ei tuotakaan poikaa ole vaivauduttu kasvattamaan..."

kannattaa ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaan. Se ei ole mikään häpeä tai luovuttaminen, vaan tapa löytää uusia ratkaisumalleja kinkkiseen tilanteeseen. Psykologi voi auttaa paremmin näkemään lapsen todellisen sanoman ja/tai hädän, ja yhdessä pyritään löytämään ratkaisumalleja joilla tilanteita ehkäistään ennalta ja tehdään vaikeista tilanteista siedettäviä ja rakentavia.



Poikasi käytös kuulostaa tavalta purkaa mustasukkaisuutta. Oma lapseni teki myös niin että hän kohdisti tätä tunnetta ulkopuolisiin lyömällä. Jos poikasi on näissä pihatilanteissa nimenomaan yksin, hän kokee ehkä juuri sillä hetkellä että äiti on nyt taas nuoremman kanssa ja minua ottaa päähän, ja siksi hän lyö koska muut keinot purkaa pahaa mieltä puuttuvat. Tai sitten hänellä on vaikeuksia kontaktin luomisessa, mikä kai sekin on aika tavallista tuon ikäisillä (psykologin avulla pystyisit parhaiten setvimään näitä syitä.).



Meidän tapauksessa aika ja huomio auttoivat. Täytyy vaan muistaa että mustasukkaisuus on jatkuva kumppani, ja että lapsen näkökulmasta huomion osoittaminen voi olla eri asia kuin aikuisen. Minua kasvatuspsykologin muistutus siitä kuinka pieni 4-5 v. loppujen lopuksi on auttoi paremmin ymmärtämään että lapsen auttaminen vaatteiden kanssa oli sitä huomion antamista (samalla tavalla kuin pikkusiskolle) ja luultavasti merkitsi lapselle että pidän hänestä yhtä paljon kuin sisaruksesta.

Edellisissä kirjoituksissa oli hyviä pointteja, joita aijon kyllä pohtia perusteellisesti. Perheneuvolaa ollaan ajateltu ihan vakavissaan ja soitellaan sinne, jos kesäaika ei tuo muutosta.



Tuota vertausta sosiaalisten taitojen ja muiden taitojen heikkouksien välillä olen pohtinut. Idean ymmärrän mutta miten pitäisi miettiä seuraava juttu: lyöminen, töniminen, pyörällä toisten päälle ajaminen, lelujen rikkominen, ym. tilanteissa, joissa teko on selvästikin ollut täysin " tahallinen" , on kaikille muille kaveriporukan lapsille kiellettyä ja heidän vanhempansa puuttuvat näihin topakasti ja usein toistuessa rangaistus on jäähy. Jos itse en reagoi tällä " lähes universaalilla" tavalla näihin toisiin vakavasti kohdistuviin tekemisiin voi mielestäni lapsi helposti vetää johtopäätöksen, ettei hänen toimintansa ole niin vakavaa kuin toisten. Puhumattakaan siitä, mitä johtopäätöksiä toiset lapset vetävät " ohjaavasta" suhtautumisesta...Eli tätä olen mietiskellyt...



Ajatuksia?