Työpaikka on pilannut itsetuntoni vuodessa. :(

Parissa vuodessa musta on tullut työpaikallani täysi hylkiö ja olen alkanut eristäytyä tarkoituksellakin. Silloin pari vuotta sitten ajattelin kestäväni siihen saakka kunnes jään ä-lomalle. Sitä vauvaa ei vaan ole kuulunut:-(

Olin todella heikoilla jäillä vuoden vaihteessa oltuani uudessa työpaikkassani 5 kk:tta. Koko persoonallisuuteni oli muuttunut, itsetuntoni kadonnut jonnekin.



Minun työpaikallani vanhat työntekijät kokivat minut uhkaksi, yrittivät savustaa ulos, antoivat negatiivista palautetta (tulokseni kuitenkin puhui toista), väheksyivät, jättivät minut kaiken ulkopuolelle, eivät esim. kertoneet palavereista tms. Eräs työntekijä jopa sylki päälleni. Työpaikalla ei tervehditty, vaikka minä tervehdin aina.





Eli koin todellista työpaikkakiusaamista. Helpotusta toi kun luin työsuojelusivustolta työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit osion. Tajusin, että minä olen syytön tilanteeseeni, en ollut kenellekään tehnyt mitään...



Eikä minulla vuodenvaihteessa ollut enää voimia lähteä asioita viemään eteenpäinkään, häpeäntunteita omasta syrjäytymisestä työyhteisössä ja mitä jos ylemmät tahot eivät olisi uskoneet....



Minä päätin vain vuoden vaihteessa muuttaa omaa asennoitumistani. Pahimmat sättijät jätin omaan arvoonsa, aloin hymyilemään ja hakeuduin sellaisten ihmisten seuraan, jotka viihtyivät seurassani, tulen erittäin hyvin toimeen nykyään oman osastoni ulkopuolisten ihmisten kanssa, minun seuraani hakeudutaan ja myös esimieheni on ollut tyytyväinen panokseeni ja sain tuntuvan palkankorotuksen.



En usko että pakeneminen tilannetta ainakaan parantaa, mutta voi olla, että se tuo itselleen helpotuksen. Mitä sitä turhaan itseään kiduttamaan.



Olen aiemmissa työpaikoissani ja vapaa-ajalla tullut aina toimeen ihmisten kanssa, joten TIEDÄN olevani suhteellisen normaali ihminen ja ihan mielyttävä työtoveri... jos vain ihmiset antaisivat edes mahdollisuuden.



AP voimia, et ole yksin!

Oon ollut kaksi vuotta työpaikalla, jossa kiusattiin yhtä ihmistä kun tulin. Tosi moni ihminen käyttäytyi kummallisesti, mykkyys oli vallitseva tapa. Alussa ajattelin, että minusta ei pidetä, mutta sittemmin olen huomannut, että he suhtautuvat kaikkiin uusiin samalla tavalla. Itsekin jouduin kiusatuksi kun tämä aikaisempi kiusattu lähti pois. Nyt olen jäänyt hoitovapaalle, lapsi on vielä vähän alle kolme vuotias. Tuskin palaan takaisin samaan paikkaan, vaikka täällä onkin vaikea löytää töitä. Itsetuntoni, hyvä mieleni ja perheeni hyvinvointi ovat kärsineet kovasti tänä aikana. Ei ole lapsista ja miehestä kovin mukavaa, jos perheen äiti tulee säännöllisesti itkien töistä kotiin.

Olen tällä hetkellä sairaslomalla,en kertakaikkiaan enää

pystynyt menemään töihin.

Syksyllä uuteen työpaikkaan,ja toivon todella

että siellä olisi hyvä ilmapiiri ja kivat työkaverit...



Ja muistakaa että meitä kiusattuja on paljon,ja

että kenenkään ei tarvitse sietää

työpaikalla kiusaamista ym.

Hakekaa apua ja vaikkapa sitä sairaslomaa,jos

ette jaksa..

En tiedä, voiko tuon kiusaamiseksi laskea. Ehkä?! En taida vaan kuulu porukaan. Meillä on valitettavan pieni työyhteisö, joten en voi hakeutua oikein muidenkaan seuraan..



Kyllähän nuo minulle välillä juttelevat, mutta aika turha odottaa esim. " miten joulusi meni" -kommentteja muuten kuin aivan hampaiden välistä. Kun muiden elämäntehtävä on juoda viinaa viikonloppuna ja kertoa siitä arkena työkavereille, niin tunnen itseni ulkopuoliseksi. Olen kyllä ihan nuorekas ja menevä, mutta en kuitenkaan konttaa kotiin joka viikonloppu...



Mutta tosi kivoja vastauksia on kyllä tullut, kannustavaa. :) Ja outoa näin av:lla! ;)



Pahinta tässä on se, että ajattelen seuraavistakin työpaikoista löytyvän samanlaisia ihmisiä.. Jotenkin ajattelen keränneeni ympärilleni epäsuositun ihmisen auran ja se vaikuttaa tulevaisuudessakin. Tiedän tämän olevan varsin tuhoisa ja itseääntoteuttava ajattelutapa, mutta jotenkin niin salakavalasti vuoden aikana iskeytynyt minuun.. Ikävää. :(



Yritän kuitenkin lohduttautua sillä, että esimerkiksi viime työpaikallani oli vähän nyrpeä rouva, joka kuitenkin viimeisenä päivänäni siellä totesi, että oli tykännyt minusta paljon ja harmitteli, kun aina parhaat lähtevät. Ehkä joku voi siis minustakin pitää, heh. :)



ap

kateutta jos olit jossain hyvä, paskanpuhumista, vähättelyä, vittuilemista.. ym ohipalkkaamista. kukaan ei edes onnitellut kun joku menestyi ja pääsi eteenpäin. karistin tuon paikan pölyt jaloistani ja nyt viihdyn:)



ei tuollaista paskaa tarvi kenenkään sietää.

Itsetuntoni oli ihan nollassa. Jostain löysin energiaa ja lähdin menemään. Vaihdoin jopa alaa. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Nautin työstäni ja olen kuin eri ihminen.

Ennemmin tai myöhemmin lähdet, eikö vain? Mikset siis tekisi sitä nyt ihan just heti. Hakemuksia siis maailmalle, mars mars!

minä nyt kolmatta kuukautta uudessa työpaikassa ja on todella vaikeaa. En tiedä mitä tekisin! Olen kanssa ajatellut, että ehkä minut ajan kanssa otetaan mukaan porukkaan. On työpaikalla mukaviakin tyyppejä, mutta sitten on näitä jotka " kiusaavat" . Joka aamu vituttaa lähteä töihin.

Meillä ongelmana taas on ylityöllistäminen. Pomot hokee, että meillä alaisista välitetään ja ylitöitä ei ole, työt ehtii tehdä työaikana. Vitut!



Koko ajan ylitöitä ja kun on talousosastolla niin hommia EI voi siirtää seuraavalle päivälle. Vai mitäköhän suure nkonsernin toimitusjohtaja sanoisi, jos tuumaisin, että " sorry, mutta välitilinpäätös valmistuu sitten elokuuhun mennessä" seuraavassa kk:n vaihteessa? No way...

Ei sinne kannata jäädä odottamaan sitä, että masentuu tai uupuu. Pois vaan.



Mulle lopun alkua oli se, kun kesäloman jälkeen en tuntenut itseäni virkeäksi, vaan olin töiden taas alkaessa valmiiksi väsynyt. Eipä se tilanne siitä itsestään parantunut. Talven yli sinnittelin. Sitten pääsin onneksi äitiyslomalle. Muuten en varmaan olisi älynnyt lähteä mihinkään. Takaisin en sinne paikkaan ole enää menossa.