Lessumiehen omistavat vaimonsa ruumiin !!
Etsin googlesta jotain ja erehdyin jollekin lessusivulle ja siellä sanottiin ihan selvästi että mies OMISTAA vaimonsa ruumiin ja saa tehdä sillä mitä haluaa.
Järkyttävää - ja aina lessut täälläkin sen kieltävät. Mutta nyt tuli todiste asialle
Kommentit (4)
Se, että " omistaa" puolisonsa ruumiin, tulee Raamatusta. Siellä lukee, ettei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon, ja ettei vaimon ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan miehen. Samaan yhteyteen todetaan, ettei pariskunnan ole syytä lopettaa seksielämäänsä, koska siitä seuraa kuitenkin kiusauksia (mennä muualle).
Eihän tuo tietenkään sitä tarkoita, etteikö ihminen saisi itse päättää, mitä ruumiillaan tekee. Minusta se on oikeastaan aika kaunis vertauskuva siitä, että miehen tehtävä on tyydyttää vaimonsa ja vaimon tehtävä tyydyttää miehensä. Siis että seksissä suurin tyydytys tulee siitä, että antaa oman ruuminsa toisen valtaan. Samalla puolisoilla on myös velvollisuus huolehtia siitä, ettei toinen joudu olemaan kohtuuttomassa puutteessa, koska siitä seuraa niin helposti houkutus uskottomuuteen.
Tuo on aivan naurettava kommentti. Tuollaset ajatukset tulevat muilta kuin uskovaisilta. Vanhoillislestadiolainen opetus ei todellakaan opeta sillä tavalla.
Me painotamme kunnioitusta puolisoon niin arkipäiväisessä kanssakäymisessä, kuin seksuaalisesssa kanssakäymisessä.
Meillä ainakin mieheni kanssa on onnellista yhdessä. Ei kumpikaan omista toista niin että se olisi jotenkin sillä tavalla ahdistavaa kuin ap toi esille. Älä ap viitsi mainita sellaisesta mistä et oikeasti tiedä yhtään mitään.
Toisen omistaminen puolisona on totta, onhan meidät annettu lahjaksi toisillemme. Mutta tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä että saisi toisen alistaa oman mielivallan alle. Yhteinen onni toisesta on ainakin meillä tavoite.
Yksi liha -se tarkoittaa että puolisot ovat tarkoitettu keskenään seksuaaliseen kanssakäymiseen. Ei ole siis oikein harrastaa sitä muiden kanssa.
Itse koen tämän asian vain hyvänä ja onnellisena, turvallisena. Nautimme mieheni kanssa toisistamme.
Minusta se, ettei ole lupa tehdä huorin, suojelee jotain todella arvokasta.
kuuluvat toisilleen, eli miehen naiselle ja naisen miehelle.