Olin tänään töissä niin väsynyt, että pääsi itku

Mä oon ollu lähellä hermo romahdusta. Hakkasin ja revin tavaroita töissä, et aivan sama hajoaako. Varmasti joku näki valvontakameroista, et akalla meni hermo. Sit siinä tyynnyin ja keräsin kamat ja jatkoin töitä kyrsä otsassa. Se on se tahti ja töitä riittää ja voimavaroja taas ei. Joskus ne työt ei lopu vaikka kuinka niitä tekis. Ja sitten jos kerrot pomolle, että aika ja kädet ei riitä, niin sieltä vaan sanotaan no koita jaksaa ja tsemppiä päivään.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollu lähellä hermo romahdusta. Hakkasin ja revin tavaroita töissä, et aivan sama hajoaako. Varmasti joku näki valvontakameroista, et akalla meni hermo. Sit siinä tyynnyin ja keräsin kamat ja jatkoin töitä kyrsä otsassa. Se on se tahti ja töitä riittää ja voimavaroja taas ei. Joskus ne työt ei lopu vaikka kuinka niitä tekis. Ja sitten jos kerrot pomolle, että aika ja kädet ei riitä, niin sieltä vaan sanotaan no koita jaksaa ja tsemppiä päivään.

Joo, tsemppiä päivään tai jaksamista! Perään että hyvää työtä olette tehneet.

Se on vallan himo, joka ihmisessä jyllää. On koettu kyllä, että jokainen uusi tuo mukanaan olevinaan uudet tuulet. Höpönlöpön! Ne tuo samoja ajatuksia ja ideoita. Jos on pitkään ollut talossa, kyynistyy siihenkin, että pyörää keksitään uudestaan. Jos sanot mistä tahansa pienestäkin asiasta, että tänä ei toiminut ennenkään, joten tuskin toimii nytkään, saat otsaasi leiman: vastarannan kiiski. Ja samaa olen huomannut, että kaikki kiihtyy. Työtahti ja uudistaminen pitää olla luja. Jokainen uusi pomo haluaa meriittiä. Ei niitä kiinnosta ihmisten hyvinvointi, vaan oman päänsä pitäminen asiassa kuin asiassa. Valtaa, etenemistä, urakehitystä.

Juuri noin, että ei enää mitään järkeä, toiset tekee niska limassa töitä ja joillekin ei anneta edes täysiä työtunteja’

Meillä on nykyisin esihenkilö, joka on omasta mielestään fiksu ja ymmärtäväinen. Olkoon persoonana mitä tahansa, niin toimintaa hän ei osaa organisoida. Mitä te muut sanoisitte työviikosta, jossa teet 45 tuntia töitä (plus 5 päivänä 30 minuuttia ruokataukoja). Melkein elät työpaikalla. Sitten taas voi olla pari viikkoa, jolloin on 35 tuntia. Työn vaihteluilla tätä perustellaan, mutta kysyikö kukaan, haluatko ja jaksatko tehdä 45-tuntisen työviikon (plus joka päivä 30 minuuttia ruokatauko omaa aikaa). Mitään ylitöitä ei korvata. Joskus tekisi mieli huutaa ääneen, että mä en jaksa, enkä halua. En ole missään ambulanssissa töissä, vaan teen siistiä sisätyötä.

Meillä yt-neuvottelut aiheuttaneet paljon painetta. Mistä enää voi repiä lisää tehoa? En halua kertoa alaa, mutta sanotaanko näin, että ongelmat ovat yleisiä, minkä takia työ ei ole sujuvaa. Kukaan ei huomioi ongelmien selvittelyyn menevää aikaa. Harvoin ehdin pitää 30 minuutin ruokataukoakaan. Usein käyn vessassa ja otan kupin kahvia ja banaanin ja sitten taas töihin. Pelko persiissä, milloin oma työpaikka supistetaan pois.

Minuakin itkettää usein

T: kelatäti

Voi luoja mikä nössö olet.

Älkää  sosialisteja  sitten äänestäkö. Heidän haave, että teet tota duunia vielä 70 asti!

Kannattaa omaksua se asenne, että se työpäivä kestää joka päivä vain tietyn tuntimäärän ja sen jälkeen saa taas huilata. Ja kun ei ole töissä, niin kannattaa tehdä jotain tosi mielekästä, että myös elpyy sen vapaansa aikana ja ajtukset irtoavat työpaikan asioista. Kivaa tekemistä ei kannata jättää vain pitempään vapaaseen, kuten viikonloppuun tai vuosilomiin, vaan myös päivälepoaikaansa kannattaa sisällyttää iloisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Juuri noin, että ei enää mitään järkeä, toiset tekee niska limassa töitä ja joillekin ei anneta edes täysiä työtunteja’

Meillä on nykyisin esihenkilö, joka on omasta mielestään fiksu ja ymmärtäväinen. Olkoon persoonana mitä tahansa, niin toimintaa hän ei osaa organisoida. Mitä te muut sanoisitte työviikosta, jossa teet 45 tuntia töitä (plus 5 päivänä 30 minuuttia ruokataukoja). Melkein elät työpaikalla. Sitten taas voi olla pari viikkoa, jolloin on 35 tuntia. Työn vaihteluilla tätä perustellaan, mutta kysyikö kukaan, haluatko ja jaksatko tehdä 45-tuntisen työviikon (plus joka päivä 30 minuuttia ruokatauko omaa aikaa). Mitään ylitöitä ei korvata. Joskus tekisi mieli huutaa ääneen, että mä en jaksa, enkä halua. En ole missään ambulanssissa töissä, vaan teen siistiä sisätyötä.

Työsuojeluun ja työterveyteen vain yhteyttä, jokaiselle pässille löytyy taluttajansa.

Pitäähän meidän elättää työllämme kaikki muut.

Tämä on niin totta.Olen töissä ns. ruohonjuuritasolla, mutta allekirjoitan joka sanan. Erona vaan aloittajaan, että olen jo lähellä eläkeikää enkä jaksa stressata hirveesti työasioista. Teen asiat sen hetkisen parhaan tietoni ja taitoni mukaan, en yhtään enempää. Varmahan työpaikasta ei voi olla tänä päivänä, mutta tällä mennään.

Täällä myös yksi, joka työskentelee jaksamisensa äärirajoilla. Kävin työterveyshoitajalla kk sitten ihan sen takia, että se tulee kirjatuksi myös työterveyteen ettei työkuorma ole inhimillinen. Nyt selvitelty verikokein yms että onko jaksamisen syy jossain biologian puolella, mutta kaikki arvot on ok. Syy siis työkuormituksessa, ja sekin on nyt kirjattuna ylös.

Meilläkin väkeä vähennetty tukitoimista, ja nyt niiden entisten sihteerien yms. työt hoitaa kukapa muukaan kuin ne muut ammattilaiset omien entisten tehtäviensä lisäksi. Olen alkanut kalenteroimaan itselleni ylimääräisiä taukoja, jotka katkaisevat pakolla iltapäivän työputkea. Ja pidän niistä tauoista kiinni joko juoden kahvin rauhassa tai tekemällä jotain pientä jumppaa työhuoneessani jaksaakseni loppupäivän kokoukset ja muun työnteon.

Älkää antako yritysten yrittää kiskoa teistä irti joka energiapisaraa! Ihmisen ei pidä ELÄÄ työtä varten, vaan tehdä työtä elämää varten.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa omaksua se asenne, että se työpäivä kestää joka päivä vain tietyn tuntimäärän ja sen jälkeen saa taas huilata. Ja kun ei ole töissä, niin kannattaa tehdä jotain tosi mielekästä, että myös elpyy sen vapaansa aikana ja ajtukset irtoavat työpaikan asioista. Kivaa tekemistä ei kannata jättää vain pitempään vapaaseen, kuten viikonloppuun tai vuosilomiin, vaan myös päivälepoaikaansa kannattaa sisällyttää iloisia asioita.

Tuohan toimii vain silloin kun ihminen ei ole uupunut ja loppu. Se on ihan sama kuin sanoisi masennukseen sairastuneelle, että tee kivoja asioita ja ulkoile ja nauti elämästä.

Ilmoitus omalle esihenkilölle että nyt on tilanne että niin väsy että lähden/pysyn kotona. Itse käytän muutaman kerran vuodessa eikä ole kukaan ikinä kysellyt sairaustodistuksia tms.

Jokaisen velvollisuus myös omalta osaltaan huolehtia työkyvystään.

Missä te ootte töissä? Minä tykkään työstäni, en raivoa ja aloitan työni aamulla 06-09 välillä ja lopetan sitten 15-18. Useimmiten teen pidempää päivää kun tarvitaan. Matkustelen työni puolesta paljon, oikeastaan silloin kun haluan, mutta välillä tietty on "pakko" matkustuspäiviä. Tienaan yli 100k€ , mutta en löytänyt itseäni is:n listoilta, koska päivärahat jakm korvaukset on verottomia, eikä näy tuolla. 

Meillä on kaikki ihan rikki henkisesti ja/tai fyysisesti. Vain ihan parikymppiset perheettömät vielä jaksaa kun mikään ruumiinosa ei vielä ole kulunut rikki, eikä tarvitse huolehtia luin itsestään ja töistään.

Työterveyteen ja pomoille voi sanoa kyllä että väsyttää ja töitä on liikaa, mutta mikään ei muutu, isot linjat päätetään ulkomailla pääkonttorilla. Kukaan ei vapaaehtoisesti hanki päähän liittyvää diagnoosia koska palkka ei juokse sellaisilta saikuilta. Ja kun saat mielenterveysongelman leiman papereihin niin minkä tahansa vaivan hoito vähintään lykkääntyy kun on varmaan pään sisäistä.

Lyhyitä saikkuja voi pitää jonkun selän, käden tai jalan takia muttei liikaa kun aletaan työterveyden ja pomoportaan kanssa selvittämään onko henkilö ollenkaan työkykyinen ko työpaikkaan.

Kun olin sote-alan esihenkilönä, tuo muutostahti kiihtyi. Vaihdetaan ohjelmistot, palkanlaskenta, strategia, tavarantoimittajat, tavoitellaan laatua ja tuottavuutta. Meillä oli eräässä johtamassani yksikössä ohjelma, jonka taloustieteiden maisteri teki. Sen piti laskea oikein henkilöstömitoitus joka työvuoroon. Otin kynän ja paperin ja laskin itse. Jos kone näyttää, että tänään mitoitus 0.71 ja minä saan kynällä laskemalla 0,67, kumpi on oikeassa? Kun toin johdon tietoon, että ohjelma laskee väärin, ottaa mitoitukseen esimerkiksi henkilöä, joka ei työskentele hoitajana, sain vastaukseksi, että pitäisiköhän sinun tarkistaa taskulaskin. Aivan epäasiallista kohtelua. Sanoin, että minä aion jatkossakin suunnitella työvuorolistat siten, että henkilöstömitoitus on oikein. 

Hyvin pian tämän jälkeen jouduin puhutteluun. Tässä käytiin läpi, että niin pitkään kuin työnantaja maksaa palkkani, minulla on lojaliteettivelvoite. Lopussa muistutettiin, että toimin työyhteisössäni työnantajan edustajana. Kokouksen jälkeen oli niin nöyryytetty olo, että sain sydämen rytmihäiriöitä ja jouduin monen viikon sairauslomalle. Sain ikuisesti riesaksi rytmihäiriöitä ja lääkityksen. Kun palasin töihin, minulta oli rajoitettu pääsyä johdon tietoihin. Lisäksi en päässyt enää asiakirjoihin, jotka ennen olivat esihenkilöiden kansiossa. Tietenkin kysyin, miksi muutos, ja sain vastauksen, että on linjattu uudelleen, mitkä ovat välttämättömiä tietoja missäkin työtehtävässä. 

Loppuvuonna sanottiin, että minun pitäisi petrata talousjohtamisen taitoja, koska olimme ylittämässä henkilöstöbudjetin. Ihmettelin tätä, koska olen opiskellut talousjohtanisesta ylemmän korkeakoulututkinnon ja luulisin osaavani sekä budjetoinnin että seurannan. Kävi ilmi, että punakynä on laulanut jossain vaiheessa, eli on säästetty menoista tietty prosentti (olikohan 0,4%), mutta minulle ei ole informoitu siitä mitään. Kun otin tämän esille, että keskijohto ei ole tuonut budjetin tiukentamista tietoon yksikkötasolle, sain kuulla sellaisen valheen, ettei kukaan uskoisi. Olen muka saanut viestejä ja muistioita asiasta ja jättänyt ne huomiotta. En ollut saanut. Minusta tehtiin ylimmän johdon silmissä kykenemätön hallitsemaan henkilöstökustannuksia. En saanut potkuja, koska lähdin itse. En ole palannut sote-alalle. Työuupumus oli valtava sen useita vuosia kestäneen piinan jälkeen.

En pysty mitenkään tajuamaan sitä, että kun on massoittain ihmisiä jotka enemmän kuin mitään haluaisivat työpaikan, ja sitten on varmasti yhtä paljon ihmisiä jotka ovat aivan uupuneita työssään, niin MIKSI ihmeessä tätä ei tasata mitenkään?

Se ei olisi edes vaikeaa, säädettäisiin vain työnantajamaksuja siten, että tietyn tuntimäärän teettäminen työnantajalle olisi ihan samanhintaista riippumatta montako työntekijää sitä olisi tekemässä. Ja sitten osa-aikainen työaika pitäisi säätää samalla tavalla työntekijän oikeudeksi, kuin nyt on osittainen hoitovapaa alle kouluikäisten lasten vanhemmille.

Tästä olisi niin paljon etuja. Työttömät pääsisivät töihin eivätkä syrjäytyisi. Työssäkäyvät eivät uupuisi. Ihmisille jäisi aikaa ja voimia huolehtia paremmin lapsistaan ja terveydestään ja ikääntyvistä läheisistään. Työnantajan kohdalla pienenisi riski yksittäisen ihmisen sairastumisen tai vanhempainvapaalle jäämisen tai irtisanoutumisen suhteen, kun saman homman osaisi useampi ihminen.

Semmosta se on naislapsilla.