Oma kulttuuri
Päiväkodissa hoitaja kysyi, voisiko lapsi tuoda "oman kulttuurin" musiikkia sinne kuunneltavaksi. Tottakai käsitin, että tarkoitti isän kultuurin musiikkia. Tämän kysymyksen jälkeen jäin vaan miettimään sitä mikä on "meidän oma kulttuuri", onko se mulle suomalainen, miehelle nigerialainen ja lapselle sekotus.. Aika vaikea mieltää tota juttua, kun omasta mielestä oma perhe on ihan "tavallinen" eikä sitä itse edes ajattele, että osa porukasta poikkeaa ihonväriltään tai tavoiltaan suomalaisesta normista :D .
Mitä muut koette teidän perheen kultturiksi?
Kommentit (9)
Mäkin ajattelen et me ollaan ihan tavallinen perhe, oikeestaan erilaisuus tulee esille lähinnä kun ollaan "ulkomaailman" kanssa tekemisissä. Sillon mä huomaan et me poiketaan aikalailla tavallisista suomalaisista perheistä. Meille ei tuota mitään ongelmaa et meillä on kotona käytössä kolme kieltä ja kaks aika erilasita kulttuuria, munkin mies on nigerialainen, igbo.
Musta tuntuu että meidän perheen kulttuuri on sekotus igbo kulttuuria ja sit mikä mun oma kulttuuri nyt sit on. Mä oon suomenrutosalainen ja osittain meidän perheessä on eletty suomenruotsalaista kulttuuria mut kun molemmat isoisät on ollu suomalaisia niin sekin kulttuuri on ollu vähän sekotusta. Miehen kulttuuri näkyy ruuassa, musiikissa ja sit kans sosiaalisessa elämässä, viime viikonloppuna oli Igbo Day juhlat ja 18.10 on Nigerian itsenäisyyspäiväjuhlat.
Tää on varmaan sellanen aihe että kun lukee muiden kirjotuksia niin tulee lisää asioita mieleen. Tätä pitää oikein ajalla pohtia.
Meillä kai on ihan oma kulttuurinsa, vähän sitä ja vähän tätä. Itse on vain niin tottunut elämäänsä, ettei näe sitä eksoottisena. Ja mitä kaikkea kulttuuriksi lasketaan?
Meillä on tänään katsottu aamulla lastenohjelmia, ulkoiltu ja saunottu - niin kuin monessa umpisuomalaisessa perheessä. Mutta on myös poltettu suitsukkeita alttarilla (itse en tosin harjoita mitään uskontoa), syöty riisipaperirullia, tsättäilty Vietnamiin, katsottu vietnaminkielistä lastenohjelmaa DVD:ltä ja luettu suomenkielisen Muumi-kirjan ja satukirjan lisäksi kaksi vietnaminkielistä kirjaa. Kotona on puhuttu suomea ja vietnamia; tänään aika paljon jälkimmäistä, kun mieheni kaveri oli kylässä muutaman tunnin. Tyttäret saivat samalla sosiaalisten taitojen harjoitusta: ei puhuta aikuisten päälle ja käytetään oikeita puhuttelusanoja (vanhempia ihmisiä ei kutsuta etunimeltä).
Aika tavallinen päivä siis. Vieraita meillä käy ehkä useammin kuin keskivertosuomalaisilla ja yleensä etukäteen ihmeemmin suunnittelematta. Ex tempore -vierailuja tekevät myös jotkut suomalaiset tuttavamme; en näe sitä rasitteena vaan piristyksenä.
Suomalaisten näkökulmasta ei varmaan olla ihan tyypillisiä suomalaisia, muttei myöskään ihan vietnamilaisia vietnamilaisesta näkökulmasta katsottuna.
kulttuuri on kyllä todellinen sekoitus vähän kaikkea...
Mies on meistä nykyisin varmaan enemmän suomalainen, kuuntelee mm. autoradiosta mieluiten "suomalaisia" kanavia, rakastaa saunomista, pitää kylmästä jne.
Mikähän meillä oikeastaan olisikaan isän kulttuuria...
?:|
kun asutaan taalla Briteissa ( 1 ), mina olen suomalainen ( 2 ) ja mieheni Kenialainen ( 3 ) niin kaiksita on poimittu hyvia/itsellemme sopivia juttuja ja niista on tullut meidan oma uniikki kulttuuri ( 4 ).
Meilla ei varmaan myoskaan ( tai itse en voi ) sormella osoittaa etta mika tulee mistakin kun kaikki on niin "sujuvasti" yhteen sovellettu ja kun en itse ole asunut aikuisena suomessa on se minun oma kulttuuri kasityksenikin aikas himmentynyt ( en siis tieda onko mikakin supi suomalaista vai olenko sen itse jo ennen mieheni tapaamista sovelluttanut jonkun muun taalla kultturellisen asian kanssa ).
Suomessa olen kuin............... enpas tieda, mutta sanotaan nain "stick out like a sore thumb" eli erotun joukosta.. Olen kova aaninen ja en todellakaan ujo, ei juurikaan haittaa jos ihmiset kyylaavat vaan kysyn hienosti etta "onko teilla jotain asiaa vai miksi katsotte?". hah hah Taalla kukaan ei minua huomaa ja kovan aaneni kanssa sulaudun hyvin kaiken muun halinan sekaan :)
Paivakodin tadista sen verran etta han sai tuon kylla kuulostamaan silta etta olettaisi lapsenne olleen adoptoitu :) Mielestani eri asia pyytaa isan- tai lapsen toisen kulttuurin musiikkia mutta etta "oman kulttuurin" musiikkia... hah hah
Useammin kun kerran on suomilomalla joku innostunut kysymaan lapsistani etta: " ovatko he sisaruksia?" *Mina: "kylla on", *Kysyja: " on se ihanaa etta adoptoitte kummatkin ettei toinen joutunut jaamaan yksin" :O
Kun esikoinen oli pieni tuli kaupan tati sanomaan minulle ja isalleni: "ai te ootte tommosen tumman pojan adoptoinut"............. se oli ihan IIIIIIIIIIIIIIIK tilanne ja korjasin heti etta: "toi on mun isa ja lapsi on mun", hah hah ajattelin ihan ekana etta ei kai toi voi oikeesti luulla etta mun isa on mun husbandini tai poikaystava tai mitaan sellasta... hah hah pieni kauhun hetki!
Muitakin tapahtuma on ja ihmiset on ihan pokkana vaittanyt etta: " ei voi olla sun lapsi kun on noin tumma, noin kiharat hiukset, liian ruskeet silmat jne jne", eniten on sapettanut kommentti: "onko noi mulatteja vai puhdas rotusia?", viittas kai adoptioon mutta sai vereni kiehumaan... en sanonut mitaan katsoin silmiin kohottaen kulmiani "V-maisesti" ja kavelin tyynesti pois. Ihania ihmisia Tampereella :) Hyva kotikaupunkini!!!!!!!
OHO, eksyin TAAS aiheesta :P mutta jeps jeps jeps hyvat paivat kaikille!
............ on meilla jotain taysin suomalaista, silla lasten ensimmaiset nimet supi suomalaisia :)
...voi pistaa samaan kasaan kuin etta "mika on lapsen aidinkieli" kun perheessa on nelja kielta; toki siella on myos "aidin kieli" mutta ei suinkaan valttamatta "aidinkielta". ;-) Meilla on perheessa myos useampi kulttuuri ja omamme on varmaankin lahinna yhdistelma naista kaikista; eli on isan kaksi kulttuuria ja kielta, aidin kulttuuri, seka viela ymparoivan maan kulttuuri joka ei ole kumpikaan niista. Eli ollaan varmaankin sitten sellainen neljannen kulttuurin perhe.
Meillä esikoinen puhuu "äidin kielestä" ja "isän kielestä" ja jokin aika sitten hämmästyneenä kertoi mulle, että "Tiedätkö äiti, että joissakin perheissä puhutaan vain äidin kieltä!"
Kyllä meidän kulttuuri on hyvin pitkälle suomalainen, jossa on sitten lisukkeina Samoaa ja Havaijia. Minun on aika vaikea lähteä määrittelemään, mikä lapsen kulttuuri noin tarkalleen ottaen on - tai edes meidän vanhempien - mutta koska elämäntapamme noudattelee tavissuomalaista, niin se kai tätä eniten määrittelee.
Saarilta tulee sitten ruokaa, musiikkia, tansseja, muutamia juhlapäiviä ja jonkin verran sosiaalista tapakulttuuria. Muuten ollaan ihan umpisuomalaisia.