Haluaisimme auttaa vähävaraista perhettä taloudellisesti, mutta en halua antaa rahoja tuhlattavaksi
Olemme mieheni kanssa keskustelleet, että voisimme hyvin lahjoittaa esimerkiksi 500-1000 euroa taloudellisesti haastavassa tilanteessa olevalle lapsiperheelle. Emme kuitenkaan halua antaa rahaa ilman minkäänlaista kontrollia, koska olemme nähneet, miten huonosti monet etenkin köyhemmät ihmiset osaavat talouttaan hoitaa.
Ajatuksemme olisi, että lahjoituksen saava perhe sitoutuisi tietynlaiseen taloudelliseen ohjaukseen. Käytännössä haluaisin nähdä ensiksi tiliotteet viimeisen puolen vuoden ajalta jotta saan kuvan taloudenpidosta ja rahankäytöstä, ja lahjoitetun summan osalta kuitit kaikista ruokaostoksista sekä kuitit perusteluineen kaikista muista hankinnoista.
En esimerkiksi pidä hyväksyttävänä, että lahjoittamillani rahoilla ostetaan energiajuomia, merkkivaatteita, noutoruokaa, valmisruokia, makeisia, sipsejä, tupakkaa, alkoholia, sisustusesineitä, mopon polttoainetta/osia tai mitään muutakaan tarpeetonta. Myöskään lasten kalliisiin harrastuksiin ei mielestäni pidä käyttää rahaa ennen kuin perheen taloudellinen tilanne on saatu kestävälle pohjalle.
Voisin myös mielelläni hyväksyä suuremmat ostokset etukäteen. Jos perhe tarvitsee esimerkiksi uuden pesukoneen, voin arvioida, onko kyseessä todellinen tarve vai pelkkä mukavuudenhalu. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa joistakin holhoavalta, mutta mielestäni on suorastaan vastuutonta antaa ihmiselle satoja euroja ilman mitään takeita siitä, että ne käytetään viisaasti. En halua rahoittaa huonoja elämäntapoja.
Meillä on aina opetettu, ettei raha kasva puussa, vaikka sitä nykyään hieman eri tavalla ajatteleekin, kun oman sijoitussalkun vuosituotto kattaa helposti tavallisen suomalaisen monen vuoden palkan. Haluan auttaa aidosti, en vain mahdollistaa entisen elämäntavan jatkumista.
Mitä mieltä te vähemmän varakkaat olette tällaisesta järjestelystä? Lahjoituksen saajan valitsisin hakemusten ja video-CV:n avulla.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin olen ilman ruokaa kuin annan jonkun ökyrikkaan tarkastella tiliotteitani ja päättää, saanko ostaa lapselleni syntymäpäivälahjan.
En oikein ymmärrä tätä närkästystä. Jos joku tarjoaa tuhat euroa omista verotetuista rahoistaan, niin onko todella kohtuutonta odottaa, ettei vastaanottaja tuhlaa sitä esimerkiksi Netflix-tilaukseen tai turhiin heräteostoksiin?
Kannattaa jakaa tämä ihan omalla nimellä johonkin oikeaan keskustelutyhmään.
Kerro mihin saan ne käyttää niin käytön ne siihen
Ennemmin olen ilman ruokaa kuin annan jonkun ökyrikkaan tarkastella tiliotteitani ja päättää, saanko ostaa lapselleni syntymäpäivälahjan.