Toimittaja Wilma Ruohisto lähti yöelämään ja kohtasi heti (kantasuomalaisten) seksuaalista häirintää
Ylen dokumenttisarjaa Älä koske! kuvattiin ympäri Suomea. Kuvausten aikana Ruohisto tiimeineen kolusi baareja ja yökerhoja Helsingistä Lappiin kaikkiaan 16 yön ajan ja kävi myös bileristeilyllä Itämerellä. Sarja tulee katsottavaksi Areenaan keskiviikkona.
Toimittaja Wilma Ruohisto kohtasi seksuaalista häirintää baareissa, keikoilla ja yökerhojen tanssilattioilla. Kuvausryhmä pysytteli lähistöllä, kun Ruohisto liikkui baareissa, keikoilla ja yökerhoissa. Hänet oli myös mikitetty kohtaamisia varten.
Tarkoituksena oli dokumentoida, millaista häirintää yöelämässä nykypäivän Suomessa voi kohdata. Yle turvautuu salakuvaamiseen tuodakseen seksuaalisen häirinnän näkyviin.
https://yle.fi/a/74-20245735
Kommentit (84)
Surullista on, että en osaa edes olla kovin yllättynyt lopputulemasta. - Nyt sitä voisin tietysti miehenä uhriutua ja sanoa, että kai oma syy sinkkuuteni on se, että en ole osannut lähennellä naista ja kuvitellut olevani herrasmies kun en ole niin tehnyt, niin yksin sitä on saanut olla ja elää. Mutta ei se nyt tietenkään niin voi olla mutta joskus vain tuntuu sille kun en tiedä mitä teen väärin, että en onnistu löytämään ja kohtaamaaan sitä yhtä erityistä.
Vierailija kirjoitti:
Taas vihervassarinainen haluaa maalittaa meitä kunnon miehiä eikä mollaa maatuja niin kuin pitäisi
t. ulinapersu
Samanlainen sarja voitaisiin tehdä siitä, kun laitetaan joku 14-vuotias esittämään hatkanuorta tai päihtynyttä Triplan tai Kampin kauppakekuksen liepeillä ja katsotaan millaista matskua siitä saadaan aikaiseksi.
Myös miesten kokemasta häirinnästä on Ruohiston mielestä puhuttava. Sarjasta käy ilmi, että häirinnän kokemisessa on sukupuolten välillä selvä ero.
Pysäyttävää on, kun sarjassa Ruohiston haastattelema mies pohtii, onko hänen kokemansa ollut seksuaalista häirintää ylipäätään.
– Joskus on tullut sitä, että joku nainen on tullut suoraan haaroväliin yökerhossa, kai se lasketaan sitten, mies sanoo sarjassa.
No ei yllätä. Sitä häirintää kohtaa tuolla ihan keskellä päivääkin julkisilla liikkuessa. Ja nämä päivällä häiritsijät ovat nimenomaan suomalaisia vanhempia miehiä.

Niinpä, naisista on seksuaalista häirintää jos joku huutaa jotain perään tai tulee liian lähelle.
Jostain kumman syystä YLE ei tee ikinä tällaista kokeilua Helsingin takseissa esittämällä päihtynyttä. Ei sovi oikein agendaan.
Ja mainittiinko jossain kohtaa oikeen erikseen kantasuomalaiset?
Vai pitikö vähän provosoida aloituksessa???
Ihan hyvä artikkeli, jossa sitten sivutaan hauskana anekdoottia yhdellä lauseella miesten kokemaa häirintää.
Olen itse välillä joutunut "pelastamaan" ystäväpiirini naisia näiltä limaisilta hyypiöiltä, joille ei ei merkitse yhtään mitään. Onneksi osaan olla törkeä ja halventava vailla minkäänlaista omantunnon kolkutusta, jos niin haluan.
Tämä sukupuolirajat ylittävä häirintäilmiö on todellista totta. Valtaosa osaa käyttäytyä, mutta sitten on se prosenttiosuus näitä tyrä-Erkkejä ja kiima-Anneleita, joilla ei ole mitään käsitystä, miten normaali ihminen toimii.
Miesten mielestä todella kaunis nainen = blondi, paljon meikkiä, lyhyt mekko tai hame
Yleisradio jättänee tahalleen mainittematta et ne oli kaikki ahmedeja
Vierailija kirjoitti:
Miesten mielestä todella kaunis nainen = blondi, paljon meikkiä, lyhyt mekko tai hame
Älä yleistä, en ole koskaan syttynyt blondeista tai överimeikkaamisesta. M52
Vierailija kirjoitti:
Taas vihervassarinainen haluaa maalittaa meitä kunnon miehiä eikä mollaa maatuja niin kuin pitäisi
t. ulinapersu
Häirintä on häirintää, eikä sitä tule hyväksyä tekijän etnisyydestä tai sukupuolesta riippumatta.
T. Oikea persu
Vierailija kirjoitti:
Miesten mielestä todella kaunis nainen = blondi, paljon meikkiä, lyhyt mekko tai hame
Olisikin, niin saisin itse olla rauhassa. Ei niitä saa karkotettua edes telttapukeutumisella.
Vierailija kirjoitti:
Jostain kumman syystä YLE ei tee ikinä tällaista kokeilua Helsingin takseissa esittämällä päihtynyttä. Ei sovi oikein agendaan.
Miksi sinä et tee, pers uli uli?
Vierailija kirjoitti:
No ei yllätä. Sitä häirintää kohtaa tuolla ihan keskellä päivääkin julkisilla liikkuessa. Ja nämä päivällä häiritsijät ovat nimenomaan suomalaisia vanhempia miehiä.
Käytä taksia niin saat olla rauhassa
Vierailija kirjoitti:
Ja mainittiinko jossain kohtaa oikeen erikseen kantasuomalaiset?
Vai pitikö vähän provosoida aloituksessa???
Uhrituttaako ahdistelijaa?
Häiritsevätkö humalaiset miehet? Jopa nyt jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Yleisradio jättänee tahalleen mainittematta et ne oli kaikki ahmedeja
Huokaus. - Omaa incelon eloani ei kyllä helpota yhtään se, että alkaisin sen paremmin rasistiksi; kuin se, että syyttäisin ja arvostelsin naisteni valintoja ja päätöksiä parisuhderintamalla, tai muitakaan heidän valitojensa ja päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Ja mainittiinko jossain kohtaa oikeen erikseen kantasuomalaiset?
Vai pitikö vähän provosoida aloituksessa???
Aloituksen tekijä selvästi joku mahmu rakastaja.
Taas vihervassarinainen haluaa maalittaa meitä kunnon miehiä eikä mollaa maatuja niin kuin pitäisi
t. ulinapersu