Italiassa lapset lähtevät kotoa vasta kolmekymppisinä. Suomessa parikymppisinä ja tämäkin on nuorin kotoapoismuuttoikä koko euroopassa.
Huhheijakkaa, jos meidänkin lapsi olisi kotona passattavana kolmekymppiseksi saakka.
Itsekin muutin pois 21-vuotiaana ja pidin itseäni vanhana kotoapoismuuttajana.
https://anna.fi/ihmiset/suhteet/perustin-perheen-italialaisen-perakamma…
Kommentit (41)
Eikö ihmiset yleensä asu kotonaan?
Suomen kielessä ei ole yhdyssanaa kotoapoismuuttoikä. Se on ikä, jossa muutetaan omilleen.
Sun on syytä alkaa pakata ja etsiä kämppää jos vanhemmat on käskeneet häipyä. Mä en katselis kolmekymppistä vätystä luonani. Esikoinen muutti pois ennen kuin täytti 19. Kuopus lähti 23-vuotiaana kun hänellä pikkasen kesti toisen asteen suorittaminen autismin takia.
Itse muutin pois lapsuuskodista heti lukion jälkeen. Olisin halunnut muuttaa jo aikaisemmin, mutta se ei ollut mahdollista.
Omat lapset asuvat vielä parikymppisinä lapsuuskodissaan. Opiskelevat vielä ja hyvin mahtuvat kotona asumaan. Meillä on iso talo lähellä yliopistoa ja jokaisella on runsaasti omaa tilaa. Silti tuntuu kuin tätä ei oikein hyväksyttäisi.
Ainoa normaali tapa on ilmeisesti muuttaa vuokralle opiskelija-asuntoon ja nostaa isommat tuet Kelalta. Edes soten heikko tilanne ja jatkuvat puheet säästämisen tarpeesta eivät näytä vaikuttavan asenteisiin. Jopa tiukimmat persut, jotka mielellään puhuvat loisista, ovat sitä mieltä että opiskelijoiden pitäisi muuttaa vuokralle ja elämään tukien varassa.
No ei muuteta koska Kela ei kustanna tuolla nuorille asuntoa ja toimeentuloa samaan tapaan kuin Suomessa.
Minä väitän että nuorta ei potkaista pois kotoa. Ihan todellisuutta on tuolla Riihimäen takana, että jos et satu asumaan kasvukeskuksen liepeillä ja joku ammatti tai koulutus kangastelee mielessä, niin se on muutettava opintojen perässä. Mulla oli 90-luvulla Pohjois-Karjalassa kauppaopistossa kauimmaiset kaverit Kajaanista saakka ja asuivat asuntolassa, jotkut meni viikonlopuksi junalla kotiinsa. Nykyään kun noita koulutuslinjoja ja lukioita on vielä vähennetty, niin pakkohan se on lyödä reppu selkään, jos aiot jotain muutakin kuin notkua kotikylän laholla maitolaiturilla sitä lopetetun linjan saapumatonta bussia odottelemassa.
Tosiaan ihan kaupungeistakin nuoret muuttavat opiskelujen takia. Ei ole joka kodin lähellä yliopistoa eikä edes ammattikorkeaa.eikä aina ammattikouluakaan. Tai erikoislukio.
Lähinnä ajattelematonta yliopistokaupungin vanhemmalta kehua että tilaa ja rahaa on, lapseni muuttaa kotoa pois valmistuttuaan. Ei lähde yksin yksiöihin.
Vierailija kirjoitti:
Jep, kaikkien tulisi muuttaa isoihin kaupunkeihin, jotta nuori voi majailla kotona yliopiston loppuun asti. Hyi nuo maalla asuvat, jotka potkii lapset aikaisin pois kotoa!
Maalla asuvista kyllä ymmärtää miksi nuorten täytyy muuttaa omilleen jo nuorena. Mutta meillä on myös paljon yliopistokaupungeissa asuvia, jotka potkivat lapset pihalle mahdollisimman nuorena. Ymmärrän, että nuoret halutaan pois jos kotona on ahdasta.
Pitäisikö nuorten jäädä sinne kotikuntiin asumaan eikä lähteä opiskelemaan ta työhön muualle?
Ajatella että joku näkee opintotuetkin pahana halveksuen niiden nostajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, kaikkien tulisi muuttaa isoihin kaupunkeihin, jotta nuori voi majailla kotona yliopiston loppuun asti. Hyi nuo maalla asuvat, jotka potkii lapset aikaisin pois kotoa!
Maalla asuvista kyllä ymmärtää miksi nuorten täytyy muuttaa omilleen jo nuorena. Mutta meillä on myös paljon yliopistokaupungeissa asuvia, jotka potkivat lapset pihalle mahdollisimman nuorena. Ymmärrän, että nuoret halutaan pois jos kotona on ahdasta.
Yliopistokaupungissa asuva halysi hakea toisen kaupungin yliopistoon koska seurustelukumppani asuu siellä. Niinpä parikymppinen potkaisi itsensä kotoa pois ja asuu ja opiskelee kumppaninsa kanssa opintotuet nostaen.
On annettava lasten itsenäistyä. Lääkäri asuu äidin hoivissa ja ei osaa kananmunaa paistaa?
Ja mikä on lopputulos: Mielummin otan kohteliaan herrasmiehen, käytöstavat omaavan mammonen Italiasta, kuin suomalaisen kaljaa kittaavan naisvihaajan joka ei hoida kotitöitä.
Taitaa kuitenkin kasvatus jäädä Suomessa kesken. Ja mitä itsenäistä elämistä se on, kun kela antaa rahat. Asuin pitkään vanhemmilla käytännön syistä. Hoidin osuuteni, pesin pyykit, siivosin, tein omat ruokani jne. Ja rahaa jäi säästöön. Kaikki oli tyytyväisiä. Voisin myöhemmin tarvittaessa asua ikääntyvien vanhempieni kanssa, koska en halua heitä palveluskotiin.
Italiaan verrattuna kyseessä on suurempi yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ero. Tämä näkyy myös siinä, että suvun vanhimpia ei työnnetä hoivakotiin muiden vastuulle ja heitä kanssaan vietetään "hieman" enemmän aikaa kuin Suomessa, missä vanhempia tavataan puoliväkisin jouluna ja merkkipäivinä. t. Puoliksi italialainen
Vierailija kirjoitti:
Harvassa maassa lapsi voi perustaa oman kodin ja talouden täysin yhteiskunnan varassa kuten Suomessa.
Tulottoman yh:n lapsi Kälviältä voi 16- vuotiaana muuttaa Helsinkiin yksiöön lukiolaiseksi ja elää aineellisella tasolla hyvää elämää. Onko tälläistä oikeasti muualla maailmassa?
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä on lopputulos: Mielummin otan kohteliaan herrasmiehen, käytöstavat omaavan mammonen Italiasta, kuin suomalaisen kaljaa kittaavan naisvihaajan joka ei hoida kotitöitä.
Taitaa kuitenkin kasvatus jäädä Suomessa kesken. Ja mitä itsenäistä elämistä se on, kun kela antaa rahat. Asuin pitkään vanhemmilla käytännön syistä. Hoidin osuuteni, pesin pyykit, siivosin, tein omat ruokani jne. Ja rahaa jäi säästöön. Kaikki oli tyytyväisiä. Voisin myöhemmin tarvittaessa asua ikääntyvien vanhempieni kanssa, koska en halua heitä palveluskotiin.
Ei kai työssäkäyvä henkilö saa tukia, ees asumistukia? Opiskelija saa määritellyin edellytyksin.
En nyt oikein tajua miksi niin valtava paheksunta jos täysi-ikäinen henkilö muuttaa opiskellakseen tai mennäkseen töihin?
Vanhoina aikoina ihmiset lähtivät teini-ikäisinä itsenäisiksi työelämään.
Meillä ovat tyttäret tehneet lähtöä jo kesken lukion, mutta onnistuin puhumaan järkeä päähän.
Painotin heille, ensimmäisenä hyvin positiivisesti sitä, että on erittäin hieno asia, että on hinku muuttaa omilleen. Se kertoo siitä, että alkaa olla siihen valmis ja omat siivet alkavat kantaa.
Kehujen jälkeen korostin sitä, että kannattaa kuitenkin malttaa vielä hetki:
- säästää hirveästi rahaa ja saa jotain sukanvarteen, kun ei tarvi maksaa vuokraa, ruokaa, vakuutuksia eikä mitään muitakaan arkisia kuluja
- asuu ylipäätään aivan ilmaiseksi ja huushollin palvelutkin on aika hyvät...
- saa 18-vuotta täyttäneenä tulla ja mennä hyvin vapaasti
>> Kokonaisuus on se, että saa elää hetken vielä elämänsä huolettominta aikaa laajoilla vapauksilla ja vähillä velvoitteilla. Edessä on vuosikymmenet vastuunkantoa, kannattaa nauttia tästä hetkestä.
Kumpikaan ei keskustelun jälkeen kommentoinut oikein mitään, mutta viesti meni perille ja molemmat jäivät lukion loppuun asti kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on joillakin kummallinen asenne itsenäistymiseen: nuori ihminen lähes potkaistaan pois kotoa. Tosi kylmää, kuin arktinen talvi. Mutta olen ollut havaitsevinani asenteiden muutosta: yhä useampi ajattelee, että kotona asuminen pidempään on jopa suotavaa. Mitäpä siihen pikkuruiseen vuokrayksiöön muuttamaan asumistukien avulla. Pidän esim. Italian mallia paljon parempana.
Suomessa muutetaan opintojen perässä. Jotkut joutuvat muuttamaan heti peruskoulun jälkeen ja se on minusta liian varhain, mutta minkäs tekee. Omat lapset muutti parikymppisinä satojen kilometrien päähän.
Esim. pk-seudulla ei useinkaan tarvitsisi opintojen takia muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin pois lapsuuskodista heti lukion jälkeen. Olisin halunnut muuttaa jo aikaisemmin, mutta se ei ollut mahdollista.
Omat lapset asuvat vielä parikymppisinä lapsuuskodissaan. Opiskelevat vielä ja hyvin mahtuvat kotona asumaan. Meillä on iso talo lähellä yliopistoa ja jokaisella on runsaasti omaa tilaa. Silti tuntuu kuin tätä ei oikein hyväksyttäisi.
Ainoa normaali tapa on ilmeisesti muuttaa vuokralle opiskelija-asuntoon ja nostaa isommat tuet Kelalta. Edes soten heikko tilanne ja jatkuvat puheet säästämisen tarpeesta eivät näytä vaikuttavan asenteisiin. Jopa tiukimmat persut, jotka mielellään puhuvat loisista, ovat sitä mieltä että opiskelijoiden pitäisi muuttaa vuokralle ja elämään tukien varassa.
No jokainen saa kuitenkin elää tavallaan, ei voi pakottaa muuttamaan mihinkään vuokralle opiskelijana jos kotona vanhempien luona asuminen onnistuu. Antaa muiden kärsiä asenneviastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän nuoret tosiaan muuttaa ihan liian nuorena pois kotoa. Sopivampi ikä olisi oikeasti vasta lukion tai amiksen jälkeen kun on joku koulutus tai ammatillinen koulutus takana. Olisi taloudellisesti nuorelle paljon kannattavampaa saada säästää pesämunaa ja asua kotona. Ehkä yhteiskunnallekkin tulisi halvemmaksi asumiskulut. Mutta toki sen ymmärtää, että jos on sellainen koti missä ei ole hyvä olla, voi nuoren olla pakko muuttaa pois liian aikaisin. Mutta varmasti on monta tilannetta, jossa se on vain sitä nuoruudeen uhmaa se poismuutto vaikka pienellä joustamisella olisi varmasti vielä mennyt muutama vuosi vanhempien ikeen alla turvassa.
Eikös suomalaiset nuoret pääasiassa muutakin vasta lukion tai amiksen jälkeen? Harvassa ovat he, jotka muuttavat ennen sitä. Toki osa joutuu lähtemään toisen asteen opintoihin toiselle paikkakunnalle, mutta nämä nuoret ovat vähemmistössä. Ja varmasti yhtä vähän on heitä, jotka muuttavat kesken toisen asteen opintojen.
Aika moni muuttaa 18 vuotiaana pois
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, kaikkien tulisi muuttaa isoihin kaupunkeihin, jotta nuori voi majailla kotona yliopiston loppuun asti. Hyi nuo maalla asuvat, jotka potkii lapset aikaisin pois kotoa!
No, suurin osa maalaisten lapsista ei palaa koskaan lapsuudenpaikkakunnalleen, joka eläköityy ja kurjistuu palvelujen puutteessa.
Ja nyt sun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka juuri sinun lapsesi palasi ja kuinka kylänne on Suomen elinvoimaisin, koska kaikki tietävät sen valheeksi.
Jo sata vuotta sitten voivoteltiin nuorten katoamista pikkupitäjistä, mutta silti noilla riittää asukkaita.
Jos siellä oikeasti olisi asukkaita, niin olisi koulujakin, eikä tarvetta lähteä opiskelemaan muualle.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset nuoret on hyvin itsenäisiä. Sen huomaa jos käy opiskelijavaihdossa. Samoin aikuisilla naisilla eron pohjoismaisen ja kotirouvakulttuurin kasvattien välillä huomaa.
Suomessa on paljon yksinäisiä kaikissa ikäluokissa.
Miksi otsikossa on sana tämäkin ?