Tiesittekö, että ADHD diagnosoiduista vähintään 50%lla on myös EDS tai muu samaan perinnöllisyysluokkaan kuuluva yliliikkuvuus-häiriö?
Prosenttiluku nousee entisestään, jos tarkastellaan vain ADHD diagnosoituja naisia. EDS ja muut yliliikkuvuushäiriöt ovat perinnöllisiä ja merkittävän osan niistä voi todeta geenitestillä. Niitä kutsutaan "näkymättömiksi sairauksiksi, vaikka tosiasiassa ne näkyvät erittäin selvästi. Nivelten sijoiltaanmenot, venähdykset, nyrjähdykset, välilevynpullistumat, rustovauriot, poikkeavat arvet mm. Näitä voi yliliikkuvuudesta kärsiville syntyä sellaisessa rasituksessa, joka on normaalille henkilölle aivan kevyttä ja vaaratonta. Usein haavat eivät parane normaalisti ja leikkaustilanteissa on isompia riskejä ja paraneminen on hitaampaa.
Geneettisistä syistä johtuva yliliikkuvuus lisää myös riskiä nivelten epämuodostumille, kuten lonkkaniveldysplasialle.
Moni joutuu käyttämään liikkumisen apuvälineitä ja ortooseja.
Myös muut mororiset ongelmat ja epätasaisuus motorisissa kyvyissä on tavallista ADHD-henkilöille.
Esimerkiksi kirjoittaminen, piirtäminen ja pallon kiinniottaminen voi olla vaikeaa, tai sitten esim. kirjoittaminen voi olla sujuvaa, mutta kopin ottaminen pallosta mahdotonta. Tasapaino-ongelmat ja huimaus ovat myös arkipäivää.
Tiesittekö, että ADHD diagnoosi oli ennen nimeltään MBD, sanoista Minimal Brain Dysfunction ja että motoriset ja liikkumisen vaikeudet olivat silloin olennainen osa diagnostisia kriteereitä?
No nyt tiedätte.
Liikkumisen ja motoriikan ongelmat kuitenkin poistettiin diagnoosikriteereistä kokonaan ja lyhenne muuttui samalla. MBDstä tuli ADHD.
Mitä siitä on seurannut?
No ainakin se, että ne ADHD henkilöt, joilla oireistoon liittyy myös yliliikkuvuus, liikkumisvaikeudet, krooninen kipu, tasapaino-ongelmat, huimaus ja mahdollisesti apuvälineiden käyttö osana arjesta selviytymistä ja joilla kärjistettynä on vaikeuksia pysyä pystyssä ja elää aivan normaalia tavallista arkea, kärsivät siitä että:
ADHD sekoitetaan nykyään yhä useammin käytöshäiriöihin ja jopa valtamediassa luodaan virheellisesti kuvaa ADHD henkilöistä potentiaalisina rikollisina, huumeidenkäyttäjinä ja riehuvina päällekäyvinä agressiivisina henkilöinä, kun suurimmalla osalla ADHD henkilöistä, heidän arkitodellisuutensa voisi tuskin olla yhtään kauempana näistä median klikkiotsikoiden luomista virhekäsityksistä.
Onneksi monet johtavat ADHDn ja yliliikkuvuushäiriöiden tutkijat ovat heränneet asian tuomiin ongelmiin ja tekevät tällähetkellä lujasti työtä sen puolesta, että ADHD+EDS yhteys saadaan näkyville ja huomioidaan diagnoosissa ja hoidossa tulevaisuudessa.
Kommentit (22)
ADHD, ADD, EDS, MBD ym. olivat vielä aikaisemmalta nimeltään ihan vaan kylähullu. Myös sekopää oli alan kirjallisuudessa käytössä.
Miksi sinun pitäisi tietää ap:n motiivi aloitukselleen voidaksesi keskustella aiheesta?
Villi arvaus, aloitus keskustelufoorumille tehdään yleensä siksi, että halutaan saada aikaan keskustelua aiheesta.