Tarja Turunen Nightwishin keikalle
Toi uusi laulaja on niin kaukana Tarjan tasosta että voi istuskella konsertissa pystypäin. Hänenä menisin etupenkkiin ja katsoisin läheltä kun porukka esiintyy.
Joensuussa ei ollut mitään ryntäystä niiden keikalle kun lipunmyynti alkoi syksyn konserttiin, esiintyvät Joensuu Areenalla.
Tarja Turunen Nightwishin keikalle
5.6.2007 07:03
Nightwish-yhtyeen entinen solisti Tarja Turunen hurmasi eilen upealla äänellään Marimekon muotinäytöksessä
Hän on seurannut entisen yhtyeensä elämää ja menemisiä - lehtien palstoilta. Hänellä on mielipiteensä yhtyeen uudesta laulajasta Anette Olzonista, mutta sitä hän ei suostu kertomaan.
- Toivotan hänelle hyvää onnea. Toki menen katsomaan, kun yhtye esiintyy Suomessa, Tarja paljasti.
Tarja Turunen on nyt niin kiinni omassa urassaan, ettei paljon muuta ehdi ajatella. Hän sanoikin, ettei Nightwishistä lähteminen ole enää käynyt mielessä.
- Minulla on oma elämä ja omat suunnitelmat, hän huomautti.
Syksyllä Turunen julkaisee uutta materiaalia. Häneltä on tulossa loppuvuodesta oma soololevy, joka purkitetaan Irlannissa.
- Totta kai jännittää, hän myönsi.
Koko kesä sujuu studiossa, mutta Turunen ei vielä suostu paljastamaan, millaista musiikkia on luvassa. Kappaleilla on useita eri säveltäjiä, ja myös Tarja itse osallistuu niiden tekoon. Hän ei paljasta, onko hän säveltänyt vai sanoittanut uusia laulujaan.
- Alkusyksystä sitten kuulette, millaista musiikkia on luvassa. Silloin julkaistaan sinkku. Levy tulee loppuvuodesta, Tarja kertoi.
Levyn myötä Tarja Turunen lähtee kahden vuoden maailman kattavalle konserttikiertueelle.