Miksi tunteettomat ihmiset kärsii usein mielenterveysongelmista?

Voisin kuvitella muutama vanhan koulukaverin puhuvan minusta tähän tyyliin että olen muka tunteeton. Olin koulukiusaaja yläasteella jossain vaiheessa ja samalla söin masennuslääkkeitä ja olin välillä osastollakin. Mulla oli todella paha olla ja olin katkera siitä että muilla näytti asiat olevan kunnossa ja mukava nuoruus menossa. Siksi kai kiusasin ja näytin tunteettomalta. Jos olisin näyttänyt tunteeni, olisin romahtanut siihen paikkaan ja alkanut mm. itkeä koulussa. Sitten musta olisi tullut itsestä kohde kuten olin alakoulussa. 

Onneksi ei tarvitse enää olla koulussa ja tarvitse esittää muuta kuin on. Nykyään itken päivittäin ja pyrin olemaan mukava kaikille töissä ja muutenkin. Harmittaa oma menneisyys ja se että yrityksistä huolimatta en ole päässyt pyytämään anteeksi tekemiäni asioita ja on ihmisiä jotka ei suostu kanssani puhumaan. Sitäkin täytyy vain kunnioittaa ja antaa itselleni anteeksi siitä huolimatta että kaikki muut eivät anna. 

Jotkut niistä olisi oikeasti tunteellisia ihmisiä, jotka on päätyneet patoamaan tunteensa sisälleen. Ehkä, koska niitä tunteita ei ola lapsuudessa ollut turvallista näyttää, tai ne on ohitettu. Sellainen kerää ihmisen sisälle paljon ahdistusta ja masennusta, jota on vaikea käsitellä koska tietoisessa mielessä ei ole juuri tunteellisuutta. Korkeintaan mielialat ihan ookoo tai vituttaa. Mutta niihin alkuperäisiin suruihin ja traumoihin ei tahdo päästä käsiksi. Oireilee sitten mielenterveysongelmina.