Opettajat! Kysymys liikuntanumerosta.

70% tuntemistani jääkiekkojunnuista toimii liikkatunnilla näin:

-vain oma laji kiinnostaa

-muita ei halua harjoitella/ ei jaksa kiinnostua/ tykkäisi istuskella laidalla

-aina ei ole taitoa muissa lajeissa (esim. uinti, telinevoimistelu, tanssi, yleisurheilu)

-harrastuksessa oppinut kovan asenteen muita oppilaita kohtaan; vain parhaat kelpaavat joukkueeseen, muille huomautellaan taidoista

-kun on hyvä joukkuelajissa, ei jaksa niitä heikompia, kilpailuvietti on niin suuri, että pallo on saatava maaliin hinnalla millä hyvänsä, vaikka sen tekisi yksin.



Jostain syystä jääkiekkoilevien poikien käytöstavoissa on hakemista ja isiltä on opittu melkoisen kovat asenteet ja puhetyylit



luokanope

Mietin itse tätä asiaa, kun poikani kertoi, ettei tokan luokan ope anna hänen enää pelata ollenkaan missään joukkuepeleissä muuten kuin maalissa. Hän on opettajan mielestä liian hyvä ja tekee liikaa maaleja.



Poika ei ole missään joukkueessa eikä kai asennekaan ole kova muita kohtaan, mutta on selvästi liikunnallisesti lahjakas, kuten me vanhemmatkin olimme kouluaikoinamme. Joukkuepelit ovat henki ja elämä ja nauttii niistä enemmän kuin mistään. Ja sitten tulee luokanopettaja, joka haluaa varmistaa, ettei kenellekään tule paha mieli ja pistää pelistä syrjään juuri sen oppilaan, jolle se peli oli kaikkein tärkein.

Minusta sekään ei tunnu mukavalta. Pitäisikö tämäkin jannu saada siis pois urheilun piiristä ja istumaan tietokoneelle?

24:han sanoi että näillä lätkäjunnuilla on usein HUONOT TAIDOT monissa muissa lajeissa ja IKÄVÄ ASENNE muita kohtaan. Ja sä väännät asian niin, että kasvatusmielessä rankaistaan oppilasta huonolla numerolla :)

Olen itse opettaja, ja minusta asialliset kysymykset ovat tervetulleita kesälläkin. Siis kysy, miten voisitte kesän aikana tehdä asian eteen, jotta poika jatkossa pärjäisi paremmin liikunnassa. Riitelemään ei kannata ruveta, ja lapsi ei saa olla kuuntelemassa puhelua. Nykyään asteikkoja on suositeltu siihen suuntaan, että arvosteluasteikko ei ole 7-9, vaan äärinukeroitakin voi antaa, eteenkin 5 ja 6 tulisi ottaa käyttöön. Taide- ja taitoaineissa numeroita ei anneta geenien mukaan, vaan osallistumisaktiivisuus ja asenne ovat tärkeitä, siis se että yrittää. 6 on hyvä numero, jos on yrittänyt osallistua, mutta taitoja ei juuri ole. Kesällä liikuntakursseille hakemaan liikunnan iloa ja taitoja!

Vanhempani eivät suostuneet ostamaan minulle suksia ja luistimia. Minkäs teit, vaikka itkua väänsin. Ei siis ollut kamppeita matkassa, sain kävellä tien vartta liikuntatunnit.

Muutenkin olin pitkä ja huntalo ja kömpelö. En taipunut ja olin huono pallopeleissä. Liikuntanumero oli 6.



Nyt juoksen maratoneja ja olen voittanut pari SM-hopeaa juoksun lyhyemmillä matkoilla.

Minusta taideaineista ei saisi antaa numeroa.

heidät valittiin aina viimeisinä joukkueisiin ja pelatessa heille ei koskaan heitetty palloa eikä otettu mihinkään mukaan. Yritä siinä nyt sitten olla liikunnallinen jos et saa mihinkään tilaisuutta. Kaiken huippu oli se että opettaja ITSE laittoi nämä maalivahdin lähelle pelaamaan ja korosti (olin maalivahtina ja kuulin kaiken) että te ETTE mene kentän toiselle puolelle vaan pysytte tässä maalin lähistöllä. Sitten tämä opettaja kuitenkin tuli ja valitti että miksette liiku ja mene peliin mukaan (pallo oli silloin toisella puolella kenttää eli siellä minne näitä tyttöjä oli kielletty menemästä)

Liikuntanumerot taisi näillä ihmisillä olla kuutosia.



Opettajassakin voi siis olla syytä eikä aina lapsessa.

Itsekin tiedän pojan joka sai 8 liikunnasta vaikka kuntotestit ym. olivat huippuluokkaa. Hänellä ongelma ei ollut aktiivisuuden puute vaan se että eri lajeissa taidot eivät olleet niin hyvät että olisi ansainnut paremman numeron.

Vierailija:

Varusteet mukana, osallistui kaikkeen mahdolliseen mukisematta, ei vain synkannut open kanssa.

Jännä juttu, kun kumminkin harrastaa jääkiekkoa ja salibandya talvisin ja jalkapalloa kesät. Kuntoa riittää cooperiin ja monesti palkittu " reilu pelaaja" , " tsemppari" ym palkinnoilla peleissä.

Ja liikuntanumero siis 8.

jääkiekkoilijanm peluuttaminen koulupelissä on todella hankalaa, koska jos yksi on oikein hyvä, muut 24 eivät saa osallistua, siksi välillä pelaamista on tavalla tai toisella pakko rajoittaa.

ihan sama, missä asenne on opittu, jos se tarkoittaa muiden mollaamista, yksilöpelaamista joukkuepelissä, mailan viskomista, tuomarin ja muiden pelaajien haukkumista, kiroilua ja komentelemista ja sitä, etti ota " huonompia" mukaan pelitilanteissa.

Kuten joku jo edellä sanoi, niin virheitä sattuu. Arviointiohjelmat ovat joskus melkoisen pyllystä. Minä olin ollut kolme vuotta opettajana, ennen kuin tajusin, että jonkun ryhmän numerot oli kokonaan väärin perustein laskettu. En tiennyt, että ohjelma antaa laskea kurssien lopullisen keskiarvon jo ennen kuin kaikkien kurssien numeroita oli annettu! Niinpä sitten korjasin ne virheet, jotka etsimällä löysin, mutta aivan varmasti niiden kolmen vuoden aikana oli jo virheitä päässyt läpi. Eikä kukaan ollut kuitenkaan numerostaan valittanut. Surullista oppilaiden kannalta.



Ja samaa tarinaa kertoi työkaverini, että syksyllä poika kysyi numeroa, että miksi sai näin huonon. Koko kesän poika oli murehtinut numeroaan ja syksyllä vasta siitä rohkeni kysymään. Ja virhehän siinäkin oli kyseessä. Opettaja oli oppilaan numerosta aivan yhtä yllättynyt kuin poikakin oli ollut keväällä.



Tietty ala-asteella opettajalla on parempi tuntuma oppilaidensa arvosanoihin, jolloin virheitä ei todistukseen asti niin herkästi päädy. Mutta kuitenkin minäkin sanoisin, että aivan surutta opettajalle voi soittaa ja kysyä arvosteluperusteita. Ei se open lomaa pilaa, jollei vanhempi sitten ala linjoja pitkin hyökkäämään päälle. Hyvä vain, jos joku on lapsestaan niin kiinnostunut, että soittaa.

Mutta kun ei niitä miksikään puolustajiksi valittu. Toisen joukkueen KAIKKI pelaajat saivat tulla myös toiselle puolelle kenttää mutta ei nämä muutama tyttö. Aluksi yksi yritti mennä pallon perässä mutta opettaja huusi että taksiin sieltä, ei ole sinulla lupaa liikkua niin kauas. Ei missään ole sellaista sääntöä että puolustajan edes pitäisi pysytellä jatkuvasti maalivahdin lähistöllä. Mitä tekemistä siinä edes on jos pallo on kymmenien metrien päässä ja sinulle on sanottu että saat liikkua 20 metrin alueella? Eihän siinä voi muuta kuin seistä vai pitäisikö typerän näköisesti itsekseen liikkua, varsinkin kun tällaista saattoi kestää 10 minuuttia enenn kuin pallo tuli lähellekään maalia.



Lisäksi tämä sama opettaja nöyryytti näitä muutamia monella muullakin tapaa mm. pakottamalla nämä tytöt käyttämään jääkiekkokypärää kävellessä yms. tai terveystiedon tunnilla esimerkkinä lihavuudesta. Ilkeästi otti esimerkikseen yhden näistä tytöistä (joka oli hieman pullukka) ja kertoi että tulee samanlaiseksi kuin " Maria" jos syö liikaa eikä liiku. Lisäksi kertoili aina kaikenlaista negatiivista venäläisistä ja Venäjästä kuuluvaan ääneen, yksi tytöistä oli siis venäläinen. Ei muita kohdeltu niin kuin muutaa tyttöä.



29

tokaisia parittomalle että ahaa sinulla ei olekaan paria mutta eipä sinua kukaan huolisikaan, saat tehdä tämän yksin.



29

Tämä ei päde muissa aineissa. Niissä kannustetaan.



Vaan ihan totta on, että pitää jaksaa olla kiinnostunut kaikista lajeista ja käyttäytyä hyvin. Omalla pojalla ei siis ole mitään joukkuetaustaa, eikä ole motivaatio-ongelmia. Ja ainakin omassa naapurustopelissä kannustaa muita. Mutta maalinhimoa on - kuten kaikilla tuon ikäisillä. Saako sitä olla?



25

toisaalta kenelläkään muulla ei ole mitään onnistumisen mahdollisuuksia yhden dominoidessa peliä, ja se joukkue, jossa huipu on, voittaa aina.



ideoita? (jos ei saa laittaa tuomariksi/maalivahdiksi/puolustajaksi...)



ope

En uskonut näitä piiskuri jumppamaikkoja enää olevan olemassakaan, mutta valitetavasti uusi sukupolvi on ihan yhtä kamala kuin vanhempikin.



Minä olen niitä viimeisenä joukkueisiin pyydettyjä opettajan kauhuja, en osaa edelleenkään pelata palloa, mutta se ei tee minusta sen huonompaa ihmistä. Osaan jumpata, uida ja minulla on keskinkertainen kestävyyskunto, mutta esim. telinevoimistelu ei onnistu millään.



Koko ala-asteen sain liikunnasta arvosanaksi kutosen, joka oli todistukseni ainoa kutonen. Opettajan mielestä olin todella huono ja hän haukkui minua avoimesti muiden oppilaiden kuullen, todella mieltä ylentävää. En minä voinut mitään kömpelyydelleni ja osaamattomuudelleni, pientä kannustusta olisin kaivannut edes joskus.



Yläasteella sain ensimmäisen inhimillisen liikunnanopettajan, sain osallistua osaamiseni mukaan ja arvosanani nousi kahdeksikkoon. Olin siitä kasista onnellisempi kuin muista kympeistä.



Lukioon mennessäni suurin pelkoni oli että saan sen kamalamman liikunnanopettajan ja sainhan minä, ensimmäisellä tunnilla hän haukkui minut toivottomaksi tapaukseksi koko luokan edessä. Arvosanaksi sain kuitenkin seiskan kutosen sijaan. Liikunta oli koko lukioajan suuri painajainen ja pelkäsin koko ajan saavani siitä ehdot, sillä en ollut opettajan mielestä tarpeeksi hyvä missään lajissa.



Lukion jälkeisissä opinnoissani ammattikoulussa sain ensimmäistä kertaa elämässäni liikunnan arvosanaksi hyvä. Muistan kuinka hyvältä se tuntui, kaiken lisäksi opettaja kehui välillä jopa minua.



Onko koululiikunnan tarkoitus saada lapsi/nuori inhoamaan liikuntaa? Ainakin kohtuuttoman huonoja arvosanoja antamalla siihen tavoitteeseen voi päästä.

ja sen jälkeen oli kin aina vähintään 9. Ihan pärstäkertoimen mukaan tuli tuo 6. Vasta vanhempana ymmärsin kuinka epäoikeuden mukainen maikka mulla oli ekalla luokalla.