Sukujoulut
Tämä tuntuu olevan joka vuotinen riesa. Aiemmin vietimme joka toinen joulu minun suvun kanssa ja joka toinen joulu mieheni suvun kanssa. Kahtena viime vuonna miehen sukulaiset ovat olleet meillä. Eipä tarvitse muiden laittaa joulua niin helppo se on muiden nurkkiin tulla. Tänä vuonna olin ajatellut, että vietämme joulua rauhassa. Eikös miehen suvun puoli ollut alkanut taas vihjailemaan jo elokuussa, että tulisivat meille. Kerroin miehelleni, että tahtoisin viettää välillä omankin sukuni kanssa joulua. Mieheni ei tuntunut ymmärtävän, vaan haluaisi taas oman sukunsa jouluksi meille.
Kommentit (30)
Niin varmaan, ap. Aikuiset ihmiset päättävät itse, miten joulunsa viettävät. Tämä trollen-bollen ei ehkä saa tuulta siipiensä alle, keksi parempi.
Lähde ap johonkin hotelliin tai kylpylään ja keskity vain itseesi. Mies voi sitten järkätä yksin sen sukujoulun. Veikkaan, että kerta riittää. Tai ehkä jo ajatus, että kaikki jää hänen harteilleen, saa hänet luopumaan ajatuksesta. Itse menen mökille. En yhtään jaksa passata miehen sukulaisia.
Vuoroin vieraissa käydään.
Kun isovanhemmat olivat meitä nuoria jouluisin kestinneet, eivätkä enää jaksaneet, aloimme kutsumaan heitä vuorovuosina meidän seuraavan sukupolven luokse.
Aina joulut on meillä nyyttäriperiaatteella, eli kaikki vieraat osallistuvat tarjottaviin ja tekemiseen.
Ison porukan joulun laittaminen on iso ja kallis pieti. Siinä pitää olla pelisilmää ja kaikkien pitää ymmärtää osuutensa ja hyvät käytöstavat. Jos kutsut harvenevat - katse peiliin.
Joulu on ihana perhejuhla, sen eteen on kiva tehdä töitä - porukalla.
Siis koko suvun kanssa vietätte jouluja? Tädit ja sedät ja serkut? Kamala ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Siis koko suvun kanssa vietätte jouluja? Tädit ja sedät ja serkut? Kamala ajatus.
Ei ole kamala ajatus kun toimitaan periaatteella että kaikki osallistuvat valmisteluun. Ja tietenkin sillä oletuksella että kaikki on jonkinlaisessa väleissä toistensa kanssa tai vähintään osaavat käyttäytyä sen yhdessä vietetyn ajan verran.
Meitä on ensi jouluna koolla 16 ja odotan sitä jo nyt ilolla.
Kun ei kutsu ketään, niin ei tarvitse stressata.
provo, mutta kaikki normaalihan nykyään epänormaalia... parisuhde, lasten saaminen jopa joulunviettokin
Vierailija kirjoitti:
Kun ei kutsu ketään, niin ei tarvitse stressata.
Sitten on näitä vajaaälyisiä, jotka eivät ymmärrä tätä normaalien ihmisten tapaa, vaan kutsuvat itse itsensä.
Kyllä mä silti noissa yhteisissä jouluisissa aina sopisin kuka tuo ja tekee mitä. Eli vaikka joku voi tehdä piparit,tortut ja tuoda ne. Joku voi tehdä laatikot ja tuoda ne. Jos joku syö kalaa,saa tuoda. Jos mulle jää kinkun teko ja mitä muuta lisuketta nyt sitten onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin varmaan, ap. Aikuiset ihmiset päättävät itse, miten joulunsa viettävät. Tämä trollen-bollen ei ehkä saa tuulta siipiensä alle, keksi parempi.
Näinhän sitä luulis mutta onhan näitä kynnysmattoihmisiä oikeastikin olemassa.
Mikä estää kutsumasta omia sukulaisia myös paikalle. Jokainen tuo yhteiseen pöytään jotain ja sopu sijaan antaa. Osa voi syödä olohuoneessa ja osa keittiössä puffet-tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei kutsu ketään, niin ei tarvitse stressata.
Mutta tuossahan onkin kyse siitä että sukulaiset kutsuvat itse itsensä.
Tulee mieleen oma nuoruus ja hullu eksä, jonka suku pakkautui vuoron perään toistensa kotiin vanhan äiti ressukan passattavaksi. Kuinka aikuiset ihmiset kehtasivakaan istua mukavasti joulupöydässä, kun äiti ravasi koko iltapäivän keittiön ja ruokapöydän väliä hikipäissään herrasväkeä palvelemassa kuin mikäkin sisäkkö.
Tämä eksä oli vakaasti sitä mieltä että perin tämän juhlapäivän rituaalit sitten aikanani, mutta onnekseni voin todeta ettei niin käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää kutsumasta omia sukulaisia myös paikalle. Jokainen tuo yhteiseen pöytään jotain ja sopu sijaan antaa. Osa voi syödä olohuoneessa ja osa keittiössä puffet-tyylillä.
Mukavampi olisi oikeastaan syödä omassa kodissa ruokapöydän äärellä kuin vetää kinkkua sohvalla.
Kyllä jokaisen pitää pystyä ilmoittamaan ystävällisesti mutta tiukasti ja hyvissä ajoin kaikille, jos ja kun haluaa viettää joulunsa oman perheen kesken, ilman sukua. Joku aina pahoittaa mielensä, mutta tarvittaessa voi kertoa hätävalheen että on aikonut lähteä jouluksi matkoille.
Vierailija kirjoitti:
Lähde ap johonkin hotelliin tai kylpylään ja keskity vain itseesi. Mies voi sitten järkätä yksin sen sukujoulun. Veikkaan, että kerta riittää. Tai ehkä jo ajatus, että kaikki jää hänen harteilleen, saa hänet luopumaan ajatuksesta. Itse menen mökille. En yhtään jaksa passata miehen sukulaisia.
Miksi jotain kylpylää tai hotellia aina ehdotetaan vaihtoehtoiseksi joulunviettopaikaksi jos sukujoulu tympii? Minusta mikään ei olisi kauheampaa kuin viettää joulu jossain hotellihuoneessa. Joulu pitää saada viettää kotona ja kyllä minusta ainakin on sanomaan, että meille ei ketään huolita jos minusta siltä tuntuu. Jos mies haluaisi sukujoulun, menköön sukulaistensa luo sitä viettämään. Minä olen kotona. Yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei kutsu ketään, niin ei tarvitse stressata.
Mutta tuossahan onkin kyse siitä että sukulaiset kutsuvat itse itsensä.
Heille voi sanoa ettei käy.
Taitaa olla miehen veljen vaimolla hyvä peppu ja lapsilla tissit kasvaa...
Sano miehelle, että järjestää suvulleen joulun ja että sinä menet omien vanhempiesi luo.