Ahdistaako ajatus ettette kuoleman jälkeen elä IKINÄ

Tulen elämään ikuisesti Jeesus lupasi, kunhan uskot Häntä <3

Kyllä Jumala sinuakin rakastaa, älä luovu Hänen suhteen .Jumalalla on eri aikataulu kun meillä ihmisillä. Jatka etsimistä!

Tämä maallinen elämä on vaikea, ja tähän maalliseen elämään kuuluu kaikenlainen paha ja ongelmia, sairauksia. 

Ei uskovakaan säästy näistä asioista, mutta meillä on turva Jeesuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pidän yllä positiivista ajatusta, että silloin päästään johonkin paikkaan, jossa on mukavampaa. Kaikki tämä on vain odotusta siihen. 

Sinulle riittää toivo?

Usko toivo rakkaus

siinä vasta pakkaus

Vierailija kirjoitti:

Tulen elämään ikuisesti Jeesus lupasi, kunhan uskot Häntä <3

Ilman tätä ei elämällä olis mitään väliä... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin haudan partaalla hoippuvana, olenhan jo melkein 59, sanon että kuolemassa eniten surettaisi, etten saisi kirjani käsikirjoitusta kirjoitettua loppuun, enkä voisi enää herätä seitsemältä ruokkimaan kanojani, enkä enää kuulisi parhaan ystäväni ääntä puhelimessa, tai että takakyykkyni tangolla jäisi 90 kiloon. Että menetän kaikki nämä konkreettiset, hienot ja hikiset asiat, joista elämäni muodostuu.

Olen onnekas siinä, etten ole uskovainen, eikä minun tarvitse pelätä jumalten kostoa tai ikuista kidutusta, tai että joutuisin kummituksena vaeltelemaan ympäriinsä lakana päässä.

Lohduttavaa sen sijaan on se, että miljardit muut ovat minua ennen luopuneet noista asioista, ja ihan hyvin kai heillä menee.

Ei välttämättä. Jotkut ovat jääneet kummittelemaan tänne. 

Kuolleiden sielut eivät jää maan päälle pyörimään, kummituksina. 

Kyse on demoneista.

Ei ole kyse demoneista vaan henkimaailma kummittelee, edesmenneiden henget eivät kummittele. Mistä lähtien kummituksia on sanottu demoneiksi? Onko ihminen taantunut erityisherkäksi samalla kun ihmisestä tuli erityisen typerä? No kyllä, näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulen elämään ikuisesti Jeesus lupasi, kunhan uskot Häntä <3

Ilman tätä ei elämällä olis mitään väliä... 

Älä valehtele itsellesi.

Ei ahdista. Mutta kun ajattelen sitä miten ihminen "muodostuu" sikiön aivoihin joka ajattelee, muistaa asioita, puhuu ja ymmärtää asioita, sitä enemmän menee aivot sekaisin. Miten "minä" voin olla olemassa juuri nyt tässä kehossa. Olenko ennen ollut olemassa jonain muuna muotona? Ei edes pysty sanoa että "missä olisin", koska en ole mikään tuhansia vuosia vanha "sielu" joka on siirtynyt aina jonnekin menetettyään kotinsa, vaan "minä" katoan ikuisuuksiin, kun kuolen. Vapautuuko jossain paikka, kun kuolen, että voin syntyä joksikin muuksi eliöksi? .. eikun, ei. Kun kuolen, "minä" en siirry minnekään, vaan katoan täysin enkä uusiudu. Saako tästä yhtään selvää?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Jumala sinuakin rakastaa, älä luovu Hänen suhteen .Jumalalla on eri aikataulu kun meillä ihmisillä. Jatka etsimistä!

 

Tämä maallinen elämä on vaikea, ja tähän maalliseen elämään kuuluu kaikenlainen paha ja ongelmia, sairauksia. 

Ei uskovakaan säästy näistä asioista, mutta meillä on turva Jeesuksessa.

Tämä vastaus oli tarkoitettu kirjoittajalle nro 28.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei oikeastaan kun tarkemmin ajattelee. Mitä ikuisuudesta, kun et tule sitä ikinä kokemaan. Ikinä et tule ymmärtämään olevasi kuollut. Kuolemasta ajatuksena ahdistuminen on kyllä ymmärrettävää, mutta täysin turhaa energianhaaskausta - kuolema tulee joka tapauksessa. Mua ahdistaa enemmän ajatus läheisen kuolemasta ja ajasta jonka joutuu elämään sitten ilman tätä - luultavasti se kyllä hävittää kaikki loputkin pelot kuolemasta ja pikemminkin saa toivomaan sitä.

Et voi yrittää, mitä koet kuoltuasi. Kukaan ei tiedä. 

Esim raamattu ei kerro, miten kuoleman jälkeen vietetään aikaa ennen yleistä ylösnousemusta. 

Kukaan ei mitenkää osaa sanoa. 

Siis tuon kuulin ev lut papilta, että raamattukaan ei kerro kuoleman jälkeisistä tapahtumista tarkoin. Ylösnousemus ja viimeinen tuomio kyllä mainitaan. Mutta mitä ennen sellaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista. Mutta kun ajattelen sitä miten ihminen "muodostuu" sikiön aivoihin joka ajattelee, muistaa asioita, puhuu ja ymmärtää asioita, sitä enemmän menee aivot sekaisin. Miten "minä" voin olla olemassa juuri nyt tässä kehossa. Olenko ennen ollut olemassa jonain muuna muotona? Ei edes pysty sanoa että "missä olisin", koska en ole mikään tuhansia vuosia vanha "sielu" joka on siirtynyt aina jonnekin menetettyään kotinsa, vaan "minä" katoan ikuisuuksiin, kun kuolen. Vapautuuko jossain paikka, kun kuolen, että voin syntyä joksikin muuksi eliöksi? .. eikun, ei. Kun kuolen, "minä" en siirry minnekään, vaan katoan täysin enkä uusiudu. Saako tästä yhtään selvää?

Sinä olet yhtä kuin ruumiisi: kun se kuolee, sinä kuolet sen mukana kokonaan ja lopullisesti.

Minusta parasta kristillisyyttä on aktiivisuus ja elämänmyönteisyys. Tuonpuoleisia en mieti. Ei ole koskaan hirveästi mietityttänyt. Muistelen edesmenneitä omaisia ja näen heistä säännöllisesti unta. En silti usko vainajien vierailuun enkeleinä. Sen sijaan usko ihmisen loputtomaan kykyyn huijata, valehdella ja kusettaa itseään ja toisia. Tätä vasten uskoa ja Kristusta tarvitaan. Enemmän kuin taas vähään aikaan. Kyse on ihmisen tehtävästä joka ei voi olla pahuudelle alistuminen tai paha alistaminen. Kun noista kieltäytyy on jo ymmärtänyt paljon. Sen jälkeen kun on miettinyt miten paha toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei oikeastaan kun tarkemmin ajattelee. Mitä ikuisuudesta, kun et tule sitä ikinä kokemaan. Ikinä et tule ymmärtämään olevasi kuollut. Kuolemasta ajatuksena ahdistuminen on kyllä ymmärrettävää, mutta täysin turhaa energianhaaskausta - kuolema tulee joka tapauksessa. Mua ahdistaa enemmän ajatus läheisen kuolemasta ja ajasta jonka joutuu elämään sitten ilman tätä - luultavasti se kyllä hävittää kaikki loputkin pelot kuolemasta ja pikemminkin saa toivomaan sitä.

Et voi yrittää, mitä koet kuoltuasi. Kukaan ei tiedä. 

Esim raamattu ei kerro, miten kuoleman jälkeen vietetään aikaa ennen yleistä ylösnousemusta. 

Kukaan ei mitenkää osaa sanoa. 

Siis tuon kuulin ev lut papilta, että raamattukaan ei kerro kuoleman jälkeisistä tapahtumista tarkoin. Ylösnousemus ja viimeinen tuomio kyllä mainitaan. Mutta mitä ennen sellaisia. 

Raamattuhan nimenomaan kieltää kaikki henkimaailman kanssa seurustelut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin haudan partaalla hoippuvana, olenhan jo melkein 59, sanon että kuolemassa eniten surettaisi, etten saisi kirjani käsikirjoitusta kirjoitettua loppuun, enkä voisi enää herätä seitsemältä ruokkimaan kanojani, enkä enää kuulisi parhaan ystäväni ääntä puhelimessa, tai että takakyykkyni tangolla jäisi 90 kiloon. Että menetän kaikki nämä konkreettiset, hienot ja hikiset asiat, joista elämäni muodostuu.

Olen onnekas siinä, etten ole uskovainen, eikä minun tarvitse pelätä jumalten kostoa tai ikuista kidutusta, tai että joutuisin kummituksena vaeltelemaan ympäriinsä lakana päässä.

Lohduttavaa sen sijaan on se, että miljardit muut ovat minua ennen luopuneet noista asioista, ja ihan hyvin kai heillä menee.

Ei välttämättä. Jotkut ovat jääneet kummittelemaan tänne. 

Kuolleiden sielut eivät jää maan päälle pyörimään, kummituksina. 

Kyse on demoneista.

Ei ole kyse demoneista vaan henkimaailma kummittelee, edesmenneiden henget eivät kummittele. Mistä lähtien kummituksia on sanottu demoneiksi? Onko ihminen taantunut erityisherkäksi samalla kun ihmisestä tuli erityisen typerä? No kyllä, näköjään.

Kummitukset ovat demoneja, nimenomaan, sitä tarkoitin. Demonit ovat Saata nan  "armeija".  Ne ihmiset jotka uskovat kummituksiin luulevat virheellisesti niiden olevan edesmenneitä.

Kuolleiden ihmisten sieluista ei ole kyse, kuolleiden sielut eivät palaa takaisin maalliseen elämään, missään muodossa!

T. uskova kristitty

Ei, koska mistäs sen tietää varmaksi, jos elän sittenkin. Olenhan voinut kuolla ja syntyä jo ties kuinka monta kertaa edellisissä elämissäni, mutta en vaan muista niistä mitään.

Ei ahdista pätkääkään. Enemmänkin toivon, että kuolen ja pääsen täältä pois.

Ei ahdistaa. Minua ei ollut ennen syntymää, eikä ole kuoleman jälkeen. Elämää jatkan kuolemani jälkeen vain muiden ihmisten muistoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ahdista pätkääkään. Enemmänkin toivon, että kuolen ja pääsen täältä pois.

Ihme toive.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei oikeastaan kun tarkemmin ajattelee. Mitä ikuisuudesta, kun et tule sitä ikinä kokemaan. Ikinä et tule ymmärtämään olevasi kuollut. Kuolemasta ajatuksena ahdistuminen on kyllä ymmärrettävää, mutta täysin turhaa energianhaaskausta - kuolema tulee joka tapauksessa. Mua ahdistaa enemmän ajatus läheisen kuolemasta ja ajasta jonka joutuu elämään sitten ilman tätä - luultavasti se kyllä hävittää kaikki loputkin pelot kuolemasta ja pikemminkin saa toivomaan sitä.

Et voi yrittää, mitä koet kuoltuasi. Kukaan ei tiedä. 

Esim raamattu ei kerro, miten kuoleman jälkeen vietetään aikaa ennen yleistä ylösnousemusta. 

Kukaan ei mitenkää osaa sanoa. 

Siis tuon kuulin ev lut papilta, että raamattukaan ei kerro kuoleman jälkeisistä tapahtumista tarkoin. Ylösnousemus ja viimeinen tuomio kyllä mainitaan. Mutta mitä ennen sellaisia. 

Ei tule yllätyksenä että ev lut "pappi" lausuu tuollaista. Onhan suurin osa aivan eksyneitä. Suurin osa ei ome myöskään elävässä uskossa, ja moni jopa ateisti!

Yritän erittäin aktiivisesti olla ajattelematta koko asiaa koska olen todella vakavasti kuolemanpelkoinen pelkään sekä omaa että muiden kuolemaa eikä toistaiseksi pelkoon ole auttanut mikään eikä sekään asiaan auta että aina välillä tulee ruumiista irtautumis kohtauksia jotka tuntuu kuolemalta kestävät vaan pari sekuntia ja tota on ollut ties kuinka pitkään 

"We are going to die, and that makes us the lucky ones. Most people are never going to die because they are never going to be born. The potential people who could have been here in my place but who will in fact never see the light of day outnumber the sand grains of Arabia. 

Certainly those unborn ghosts include greater poets than Keats, scientists greater than Newton. We know this because the set of possible people allowed by our DNA so massively exceeds the set of actual people. In the teeth of these stupefying odds it is you and I, in our ordinariness, that are here.We privileged few, who won the lottery of birth against all odds, how dare we whine at our inevitable return to that prior state from which the vast majority have never stirred?”"