Miksi omistat valtavan määrän tavaraa?
Oletko koskaan miettinyt mikä on juurisyy siihen, että kaapeista löytyy kymmenet sakset, 15 kattilaa ja 100 sukkaparia?
Kommentit (100)
Meillä on kaikki kaapit täynnä lastenvaatteita, harrastusvälineitä ja leluja. Ehkä yhteensä 30 täysinäistä 350 litran jätesäkkiä. Lastenvaatteissa on paljon laatutuotteita: Marimekkoa, POP:ia, Reimaa yms. Tavaraa on niin paljon, etten jaksa yksitellen alkaa netissä myymään. Toisaalta en viitsisi antaa ilmaiseksikaan kierrätykseen, koska raha tulisi tarpeeseen. Tilanne on ihan solmussa, ja tavararöykkiöt kasvavat vuosi vuodelta. Pian mies tuo perintötavaroita lisää, kun pakko tyhjentää talo. On jo vuokrannut peräkärryn sitä varten.
Harrastukset, kauneuden kaipuu ja lapsi kerryttävät tavaraa huusholliin. Muuten pärjäisi muutamalla astialla, huonekalulla ja vaatteella.
Meillä oli aina kahviastiasto kylään tulleille tuttaville ja myös jäätelökulhot. Ihan heitä varten. Itselle vähän arkisemmat. Joulua varten on kynttilän jalkoja ja eri värisiä koristeita. Kuin kukka amppeleita. On niitäkin jotkut varastellut. Viherkasveja ja purkkeja.
Vierailija kirjoitti:
Siksi että niillä tienaa. Joku näkee romuja, minä näen rahaa. Kaikki on ostettu ja maksettu omilla rahoilla. Nyt muutan ne rahaksi ja säästän.
Alanuolittajat eivät vain osaa hyödyntää tavaroitaan.
Vierailija kirjoitti:
Siksi että niillä tienaa. Joku näkee romuja, minä näen rahaa. Kaikki on ostettu ja maksettu omilla rahoilla. Nyt muutan ne rahaksi ja säästän.
Hienoa talousajattelua; ostaa kalliilla, myy halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Saksia löytyy eri huoneista, jotta niitä ei tarvitse aina lähteä hakemaan toiselta puolelta taloa silloin, kun niitä tarvitsee. Keittiössä on keittiösakset, toimistossa toimistosakset ja autotallissa omansa. Kankaiden leikkaamiseen tarvitaan kangassakset, ja lääkekaapissa tai ensiaputarvikkeiden joukossa on hyvä olla pienet sakset. Eri tarkoituksiin on omat välineensä, ja niiden säilyttäminen siellä, missä niitä tarvitaan, tekee arjesta sujuvampaa.
Sama pätee sukkiin. Niitä on hyvä olla riittävästi, jotta puhtaat sukat eivät lopu kesken pesupäivien välissä tai matkoilla. Lisäksi sukkia tarvitaan erilaisiin olosuhteisiin ja käyttötarkoituksiin. Kylmään ja lämpimään säähän, erilaisiin kenkiin sekä esimerkiksi juoksuharrastukseen.
Ihan jos vaikka menee kahden viikon matkalle niin siinä tarvii jo 14 paria sukkia ja parit ylimääräiset siltä varalta, että vaikkapa kastuu kesken päivän. Toki joissain hotelleissa pesulapalvelut, mutta halvempaa ja käytännöllisempää pakata vähän enemmän jo alunperin kun ovat aika kevyitä matkalaukussa.
Olen aina harrastanut ruoanlaittoa ja leivontaa. Minulla on kuparikasareita 4 kpl, isoja kattiloita 3 kpl, muita kattiloita 4 kpl, paistinpannuja 4 kpl.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaikki kaapit täynnä lastenvaatteita, harrastusvälineitä ja leluja. Ehkä yhteensä 30 täysinäistä 350 litran jätesäkkiä. Lastenvaatteissa on paljon laatutuotteita: Marimekkoa, POP:ia, Reimaa yms. Tavaraa on niin paljon, etten jaksa yksitellen alkaa netissä myymään. Toisaalta en viitsisi antaa ilmaiseksikaan kierrätykseen, koska raha tulisi tarpeeseen. Tilanne on ihan solmussa, ja tavararöykkiöt kasvavat vuosi vuodelta. Pian mies tuo perintötavaroita lisää, kun pakko tyhjentää talo. On jo vuokrannut peräkärryn sitä varten.
Ennenkuin kuolet tee lapsillesi testamentiksi omat muoviset kannelliset laatikot missä kunkin omat lempi lelut ja kirjat kuin heille muistoksi jääviä astioita ja kirjoja kuin DVD CD ja muuta. Heidän omia piirustuksia. Valokuvia.
Siksi että saisit kysyä.
Meillä on joitakin tavaroita tuplana ja jopa triplana ihan yhteenmuuton takia. Ja äitini sekä anoppi antaa ylimääräiset rojut meille. Vinted on ahkerassa käytössä ja hyvin siellä on tavaraa mennyt kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli aina kahviastiasto kylään tulleille tuttaville ja myös jäätelökulhot. Ihan heitä varten. Itselle vähän arkisemmat. Joulua varten on kynttilän jalkoja ja eri värisiä koristeita. Kuin kukka amppeleita. On niitäkin jotkut varastellut. Viherkasveja ja purkkeja.
Miksi itselle arkisemmat? Laitan parasta pöytään myös itselle.
No esimerkiksi meillä suomalaisilla kristityillä on tapana säilyttää lahjat mitä on saatu synttäreinä ja jouluna. Kuin ystävien antamat kirjat. Omat ruokaohje kansiot ja kirjat sekä kuin meillä taidekirjat. Omat piirustukset ja jopa ihan lahjaksi saatuja koruja ja matkoilta ostettuja kelloja. Kasseja on kesä ja talvi käyttöön kuin matka. Kenkiä on kesä ja syksy kuin liikunta ja talvi käyttöön. Ei niitä mihinkään heitetä vaan käytetään 20-50 vuotta !
Vierailija kirjoitti:
Siksi että saisit kysyä.
Meillä on joitakin tavaroita tuplana ja jopa triplana ihan yhteenmuuton takia. Ja äitini sekä anoppi antaa ylimääräiset rojut meille. Vinted on ahkerassa käytössä ja hyvin siellä on tavaraa mennyt kaupaksi.
En ottaisi rojuja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Juurisyy itsellä on sellainen kiva kombo add-impulsiivisuutta, sitä että rakastan kaikkea kaunista, asioiden keräily, harrastuskamat ja että lohdutan itseäni ostamalla. Esim. Nyt kun on pimeää alkaa vimmattu joulutus jotta pysyy järjissään eikä romahda sohvanpohjalle kuukausiksi. Osaan kyllä luopuakin, koska asun pienessä asunnossa. Useampi Ikeakassillinen menee lahjoitukseen kamaa vuodessa. Mutta oishan se hyvä jos niitä tavaroita ei ostaisi alunperinkään..Sitten on oma lukunsa lahjat eli joulun jälkeen yksi kassillinen menee lahjoitukseen muilta saatuja epäsopivia joululahjoja.
Teepä budjetti niin huomaat kuinka hirvittävästi tuhlaat rahaa turhanpäiväisiin. Entä jos alkaisit sijoittamaan saman summan rahaa? Ja keksisit jonkun halvemman harrastuksen.
Jos kokkailee erilaisia ruokia, tarvitaan erilaisia kattiloita ja kippoja. Toki kaalilaatikon ja lasagnen valmistukseen kelpaa sama vuoka, mutta ei lientä kastiketta kannata tehdä isossa keittokattilassa jne.
Sukkia on paljon, koska pidän siitä, että valkoisten kesätennarien kanssa on lyhytvartiset valkoiset sukat, ja talvimaihareissa sitten pitkävartiset mustat sukat, ja villa- sekä avokas- ym. sukille myös omat käyttönsä.
Vaatteita kyllä yleisesti ottaen on paljon, ehkä liikaakin? Mutta noissa sama kun sukissa: eri tilanteisiin tarvitaan erilaiset vaatteet. Jotkut kulkee kaikkialle "farkuissa ja teepparissa", mutta minä haluan olla helteissä kesämekossa, lenkillä verkkareissa, töissä nk. siisteissä työvaatteissa, juhlissa asianmukaisesti pukeutuneena jne. eli vaikea on karsia mitään poiskaan, vaikka osa toisia harvemmin on päällä.
Ei siinä, mutta, kun hautausmaillakin toisten haudoilta varastetaan tavarat! Ja kyseessä sellaiset elementit, että peurat ja jänikset eivät ole olleet asialla!
Kierrätys on vaikeaa ja vaivalloista.
Ei ole yksinkertaisesti helppoa kierrättää esimerkiksi vaatteita. Käytän vaatteet loppuun, eikä minulla ole kaapissa yleensä mitään sellaista, mikä kelpaisi kenellekään toiselle. Missään ei kierrätetä tekstiilijätettä. Joudun heittämään vaatteet sekajätteeseen, mutta heitän sinne paljon muutakin, joten tekstiilijätettä jää kaappiin.
Kirjoja en ole raaskinut heittää pois. Kukaan ei halua kirjoja, joita minulla on hyllyssä, siellä on paljon mm. kirjaston poistokirjoja, joiden sisältö on minulle tosi tärkeää. Paljon on vanhoja kirjoja, joita ei enää kirjastosta saa lainattua.
Astioita ja ruokailuvälineitä on ns. ylimääräisenä, mutta siellä on paljon suvun perintöä, esim. posliinia ja hopeita. En ole valmis heittämään niitä pois, käytän niitä juhlissa, ja säästän niitä lapsilleni. Myös perintöhuonekaluja on, joita säilytän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaikki kaapit täynnä lastenvaatteita, harrastusvälineitä ja leluja. Ehkä yhteensä 30 täysinäistä 350 litran jätesäkkiä. Lastenvaatteissa on paljon laatutuotteita: Marimekkoa, POP:ia, Reimaa yms. Tavaraa on niin paljon, etten jaksa yksitellen alkaa netissä myymään. Toisaalta en viitsisi antaa ilmaiseksikaan kierrätykseen, koska raha tulisi tarpeeseen. Tilanne on ihan solmussa, ja tavararöykkiöt kasvavat vuosi vuodelta. Pian mies tuo perintötavaroita lisää, kun pakko tyhjentää talo. On jo vuokrannut peräkärryn sitä varten.
Ennenkuin kuolet tee lapsillesi testamentiksi omat muoviset kannelliset laatikot missä kunkin omat lempi lelut ja kirjat kuin heille muistoksi jääviä astioita ja kirjoja kuin DVD CD ja muuta. Heidän omia piirustuksia. Valokuvia.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhempien pitäisi olla aikuisten lasten tavaroiden varastoja. Tietenkään mihinkään opiskelijakämppään ei tarvitse omia muistoesineitään kantaa, mutta sitten kun on pysyvämpi asunto ja ollaan jo työelämässä, niin silloin on hyvä aika käydä ne lapsuuden tavarat läpi. Valmiiksi ei ei kannata kenenkään vanhemman mitään astioita alkaa säilöä, ainakin itse haluaisin päättää mitä astioita perinnöksi otan jos otan enkä niin, että ne on valmiiksi jaettu.
Kolmen kuolinpesän roinaa tungettu meille.
Lisäksi minulla taidehaerastus ja puolisolla musiikki, tähän liittyvää tavaraa on tavallaan pakko olla nurkissa jos haluaa jotain tehdä.
Yksi huomioni oli, kun tehtiin keittiöremppaa ja saatiin monen vuoden jälkeen oikeat keittiönkaapit keittiöön, eikä vaan pelkkiä epämääräisiä lipastoja ympäri taloa (plus 100v hirsitalo, ilman kunnon keittiötä ja säilytystiloja), että pannuja ja uunipotteja ja kattiloita oli kertynyt kolmisenkymmentä. Kahdelle ihmiselle siinä ihan liikaa. Nyt kun tavarat ovat yhdessä paikassa on paljon helpompi hahmottaa kuinka monta kappaletta mitäkin on.
Mutta oon kyllä alkanut karsimaan ihan urakalla. Meidän koti on pitkään ollut esineiden "hautausmaa" jonne kaikki tutut dumppaavat sen mistä haluavat eroon. Minulla on kotona tasan YKSI itse hankkimani ja haluamani sisustusesine ja se on buduoir-tyyppinen roikkuva kasvivalo jonka teetätin verhoilijalla ja tähän asiaan yritän saada pikkuhiljaa muutosta mm. Tori.fin Annetaan-palstan avulla.
Mitä SUKKIIN TULEE UUNO , niin kesäsukat on ihan erilaiset kuin talvisukat. Juhla sukat on erilaiset kuin työsukat . Ja jalkasieniä vastaan käytetään varvastossuja ja kylmää vastaan aamutossuja. Villasukkia on hiihdossa ja pakkasella. Juhlavaate ravintolaan ja verkkarit lenkille. Miesten ja naisten korut taas kuuluu asiaan. Kuin erilaiset lautaset eri ruokiin. Kylmässä ulkoilupuvut ja toppa kuin kesällä shortsit. Ja kaikki säilyy 50-70 vuotta käytössä ! Kuin musiikki levyt ja CD ja muistona. Koulukirjat myös. Vaihto verhot kesä ja talvi. Työkalut joita käytetään jatkuvasti kuin harrastusvälineet. Ne ei ole mitään roskia vaan käytössä. Esimerkiksi meillä oli saavi pihalla ja joku varasti sen. Älä edes kuvittele mitään taivaspaikkaa ellet korvaa niitä.